Supervuoro Verkkolehti »

Tyhmät kysymykset pesäpallosta

Viestejä
4,019
Kertokaahan tietämättölle, että miten tuomitaan tilanne, jos esimerkkinä on etupesät täynnä ja lyöjä lyö pallon maisemaan ja lähtee yrittämään kunnaria. Kakkosella ollut etenijä ehtii kotiin, tietysti juoksu, mutta ykköspesällä ollut etenijä jää odottamaan ennen kolmospesään astumistaan takana tulevaa kunnarin yrittäjää, joka ei onnistukaan siinä vaan palaa kolmoselle.
Mitä tapahtuu tälle etenijälle, joka jäi odottamaan takana tulevaa kunnarin himoista? Tuleeko hänestäkin palo, kuten meikäläisen logiikalla voisi päätellä?

Eikö se kuitenkin mene niin kunnarin onnistuttua em. tilanteessa, että kunnarin lyönyt ei jää kolmoselle yrittämään mahdollista tuplajuoksua, vaan edellä edennyt etenijä jää kolmoselle, eikä tilanteessa tule paloja?
Jos ei kumpikaan ehdi kolmoselle ennen palloa, tulee tietenkin kaksi paloa. Ehtimistapauksessa jälkimmäisenä pesään saapuneella on pesäturva ja ensimmäinen menettää sen. Ohitustapauksessa kunnarin tekijä poistetaan kolmoselta.
 
Viestejä
1,704
Onko muuten koskaan käynyt niin, että kunnaria juossut pelaaja ehtii pesään, mutta odottamaan jäänyt etenijä palaa samassa tilanteessa?
 
Viestejä
1,063
Kuten tiedetään on Suomessa palloilun pääsarjoissa lajissa kuin lajissa ulkomaalaisvahvistuksia. Onko pesiksen pääsarjoissa koskaan ollut edes alunperin ulkomailla syntynyttä pelaajaa?
 
Viestejä
109
Onko räpylälle määritetty maksimikokoa? Entä onko nykyään eri pelipaikoilla pelaaville "kustomoituja" räpylöitä? Joskus oli "Jättipeikko". Oliko se isompi kuin muut?
 
Viestejä
4,773
Siis tuo kunnari ja odottelu kolmosella. Eikö siitä siis tule paloa jos kunnarin ehtii pelaaja tehdä ja tämä odottaja läppää jalkansa pesään ennen pallon tuloa?
 
Viestejä
13,090
Siis tuo kunnari ja odottelu kolmosella. Eikö siitä siis tule paloa jos kunnarin ehtii pelaaja tehdä ja tämä odottaja läppää jalkansa pesään ennen pallon tuloa?

Ei pala ei. Säännöt 41§ juoksu

”Jos kunniajuoksun tekijä ohittaa edellään etenevän, joka saapuu hänen jälkeensä säännönmukaisesti kolmospesään, kunniajuoksun tehnyt pelaaja ei saa yrittää tuplajuoksua, mutta ei myöskään pala, vaan hän siirtyy kotipuolelle, ja ohitettu pelaaja saa turvan kolmospesältä.”​
 
Viestejä
13,090
Onko räpylälle määritetty maksimikokoa? Entä onko nykyään eri pelipaikoilla pelaaville "kustomoituja" räpylöitä? Joskus oli "Jättipeikko". Oliko se isompi kuin muut?

Säännöt ei rajaa räpylän kokoa eikä muotoa mutta määrittelevät, että saa käyttää vain Pesäpalloliiton hyväksymää räpylää. Jossain voi olla joku liiton dokumentti räpylästä mutta en ole itse koskaan moista nähnyt. Lisäksi säännöt sanovat että muita apuvälineitä kuin räpylää ei saa käyttää eli koppari ei voi ottaa palloa lippalakilla kiinni.

Olihan se jättipeikko pussiltaan iso mutta en muista oliko se isompi kuin muut aikuisten räpylät.
 

LBC

Viestejä
4,273
Mistä juontuu että syöttäjää kutsutaan lukkariksi? Siepparin, polttajan, pesävahdin ja kopparin ymmärrän, mutta lukkari.

Aristoteleen kantapäässä Pekka Jyrkiäinen sanoo sen perityn vanhoista suomalaisista palloilulajeista. Nimike vertautui tosiaan lukkariin jolla oli kyläyhteisöissä samantapainen ohjaava asema. Tuossa on muitakin sanoja selitetty.
 
Viestejä
746
Tuohon "ulkolaisvahvistusta" koskevaan kysymykseen, niin oliko se Spuratura romanialaista alkuperää? 🤔

Sitte tohon lukkarijuttuun... Missään muual ku Poris en ole kuullu että lukkaria/syöttäjää sanotaa innaajaks. Ja syöttäminen on innaamista! 😁
Ei edes muual satakunnas missään juuri käytetä tota innaajaa... 🙂
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,017
Mitä nuo prosentit tarkoittaa?
prossat.png
 
Viestejä
746
@zala voi ol tyhmä vastaus, mut olisko noi, et kuin moni on veikannu 1, x tai 2 ? 🤔

Ainaki livescores, jossa kiekko-, tennis-, koris- potkupallo ym tuloksia, saa ennen pelii käydä klikaamas oman veikkauksen... Mutta tämä vaan tyhmän maalaisjuntin arvio... ? 😁
 

LBC

Viestejä
4,273
Missään muual ku Poris en ole kuullu että lukkaria/syöttäjää sanotaa innaajaks.
ohho, aivan uusi termi. Mutta niin on näyttänyt olevan paikalliselle lehdellekin

..."Toim.huom: Otsikossa mainittu ”innaus” on satakuntalainen termi pesäpallon syötölle. Mikäli tiedät mistä kyseinen termi on satakuntalaiseen puheenparteen tullut, kerro siitä tämän artikkelin kommenttiosiossa."

Eikä kommentteja ole ilmaantunut
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös