Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2023

Viestejä
1,312
Omat fiilikset tiivistettynä:

1. Vainiolta huikea peli. Ja ihmetyttää pelinjohdon hampaattomuus asian suhteen.

2. Fiiliksen puute. Joukkue pelaili ja suoritteli. Voiko oikeasti olla näin suuri vaikutus pelinjohtajan vaihdoksella vai mikä mättää?

3. Fiiliksen puute II. Jotenkin tuntuu että tuote ei ole nyt kunnossa ja on menty useampi askel taaksepäin varsinkin ei-pelillisissä asioissa, mutta myös pelillisissä. Ensin mainitun suhteen uuden toimarin olisi hyvä alkaa vihdoin suorittamaan ja toteuttamaan niitä lupauksiaan. Jälkimmäisen suhteen Braggen pitää nyt laittaa homma toimimaan.

4. Mysteerimies Bragge. Ei pahemmin miestä näy eikä kuulu Tahkon somessa, nettisivuilla tai muutenkaan. Eipä tule mieleen vastaansa mistään toisesta superin joukkueesta. Ei voi välttyä leipäpappi/joyrneyman-mielikuvasta.

5. Mysteerimies Huusko. Kauden kotiavausta mainostettiin somessa KT:n somessa, mutta miestä ei näy kentällä eikä kaarella eikä mitään ole tiedotettu KT:n poissaolosta tai paluuaikatauluista.

6. Kiitettävä yleisömäärä. Mutta tuotetta parannettava että näissä peruskatsojaluvuissa läpi kauden pysyttäisiin.

7. ”Tulokkaiden” lupaavat otteet. Eskelinen, Raesmaa, Tuomi, Kyhyräinen. 👍

Toivottavasti oli joukkuetta ja pelinjohtoa herättelevä peli. Tästä on hyvä parantaa. Ja pakkokin.
 
Viestejä
1
p

Mitä raesmaa kusi koko toisen jakson hyvinkää häves täysin siihen toisen jakson miten voit kehua se otteita kysyn vaan?
 
Elk

Viestejä
1,007
Kaikkein helpoin ja luontevin keino saada tietoa niin Huuskosta kuin Braggestakin olisi lehdistötilaisuus, jossa näistä asioita seuraava toimittaja luonnollisesti kysyisi. Tai olisi ennen vanhaan kysynyt - en tiedä, onko niissä nykyisin edes paikallislehden toimittajaa paikalla, tai jos on, seuraako asioita sen verran, että osaisi kysyä.

Itse pelistä on edellä sanottukin oleellinen. Jotenkin ihan ensi lyönneistä lähtien oli selvää, että lyöntipelissä oltiin vastustajan kanssa ihan eri tasolla. Ruutia ei ollut yhdenkään tahkolaisen lyönneissä. Oikeastaan ainoat kunnon lyöntisuoritukset olivat Tuomen ja Nurmion kentällemenopomput, mikä on sinänsä sekä kuvaavaa lyöntipelille että yllättävää, koska Tahko ei ole vuosikausiin perustanut peliään pomppuihin. Ja tähän liittyen huomionarvoista ja ilahduttavaakin oli se, että onnistuneeseen pomppulyöntiin ei näköjään tarvita jotain Hackilinin kaltaista ”jättiläistä”, kun Tuomen kevyestäkin varresta pomppu näyttää nousevan.

Käsittämätöntä oli, että kolmoselta irrottiin niin helposti ja selvästi pelkkiin lukkarin nykäisyihin, ja vielä tilanteissa, joissa piti saada ja yrittää varmoja juoksun tuovia juoksuja tai oikeastaan useampia kerralla eikä vain puolen sekunnin ”varastamisen” varaan laskettuja, koska oltiin niin monta juoksua vastustajaa jäljessä jo noissa tilanteissa.

Reagointia pelinjohdolta olisi vaatinut myös Niemen ja Korhosen peluuttamisen muuttaminen, kun kävi selväksi,, että Niemellä ei tänään lyönti kulkenut. Korhonen taisi päästä lyömään koko pelissä vain muutaman kerran, mutta oli selvästi tuntu, että hänellä lyönti oli paremmin kohdillaan kuin Niemellä.
 
Viestejä
1,595
Oon ihmetellyt miks täällä niin moni valittaa Tahkon some jutuista? Ihan hyvinhän tonne tulee päivityksiä ja informaatiota.
 
Viestejä
515
Tässä kun on puhuttu henkilöstövajeesta, niin taitaa se akuutein tarve olla 2pj. Kovimmilla jengeiilä on kakkospelinjohtajinakin ihan eliittitason kavereita, Tahko painaa pelkällä Braggella - ja jälki on juuri sen näköistä.

Pelaajien tehtävä on pelata, pelinjohtajien johtaa. Toki voidaan yksittäisiä rooleja osoittaa pelaajille ja ihan hyvin kokoonpanon ulkopuolella oleva pelaaja voi toimia kakkosena peleissä, mutta arjen tasolla ei riitä. Pelaajia voi toki kuunnella pelin suhteen, mutta mitään huutoäänestystä ei voi järjestää, muuten on puurot ja vellit sekaisin.

Pelinjohto oli tänään muutenkin kyllä lukujen tasolla. Ei ole sattumaa, että niin monta kertaa haettiin kolmoselta sikalentoja, vaan pakko olla tietoinen ratkaisu. Ykköskolmosissa ratkaisut päivänselviä, niin oli Koplalla helppo karvata ilman mitään uhkia. No, ainakaan rima on helposti ylitettävissä.
 
Elk

Viestejä
1,007
Pelinjohto oli tänään muutenkin kyllä lukujen tasolla. Ei ole sattumaa, että niin monta kertaa haettiin kolmoselta sikalentoja, vaan pakko olla tietoinen ratkaisu.
Voisi olettaa, että oli ennen peliä ajateltu, että nyt on vastassa huonohko ja epävarma lukkari, joka ei uskalla antaa taktisia vääriä. Mutta kyllähän se aika nopeasti kävi selväksi, että tuollainen oletus oli väärä. (Eikä siis niitä taktisiakaan tarvinnut edes antaa, kun irrottiin pelkkiin nykäisyihin niin helposti.) Reagointia, reagointia, sitä olisi kaivattu niin noiden suhteen kuin muutenkin pelissä. Ei se pelin lopputulosta olisi muuttanut, mutta jotain kuitenkin omassa pelissä, ja myös opiksi jatkoa varten.
 
Viestejä
1,120
Itsekin oletin, että vastassa olisi heikompi lukkari, kuten KPL:n ketjussa julistin ja se taannoinen Ykköspesiksen ottelu ei antanut hirveästi parempaa kyllä odottaa. No, nyt on minutkin korjattu ja myönnän, että poika pelasi hyvän ottelun. Toki on helppo näyttää hyvältä, jos Haimi tiesi merkin. Että kyllä tämä osin meni Ramin piikkiin tämäkin.

Meidän omasta lyöntipelistä en sano mitään, koska ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. Kaikki näki, mitä paskaa se oli. Huolestutti erityisesti tuo kaaren hengettömyys. Ei lähdetty edes haastamaan tuomarin linjaa, jotta oltaisiin saatu pientä jarrua tuohon lautasen herraan. Muniin siellä kaarella puhalleltiin, ja semmoinen yleisö, mimmoinen joukkue. Ei ollut paljoa kannustamiseen vaadittavaa puhtia tänään, kun kaikesta näki, että oltiin tultu vain pelailemaan peli pois.

@Trone lle sen verran, että kyllä kaikki vaikuttaa. Mitä tapahtuu ja on tapahtunut kentällä ja sen ulkopuolella keväällä. Ja se, että Rami tietää olevansa tuossa vain tämän kesän (näillä otteilla kesän loppuun pääseminenkään ei ole varmaa).

Itse uskon vahvasti siihen, että Huusko palaa joukkueeseen vasta, kun häntä koskeva oikeusprosessi on saatettu jonkinmoiseen lopputulemaan, ei sitä ennen. Eli siis ei ehkä koko kaudella. Vaikka miten olisi jalka huonossa kunnossa, kyllä me tiedetään, että tämmöiset vaivat tuntuvat vielä tuhat kertaa raskaammilta, jos joutuu kelailemaan siviilissä tuommoisia hommia siviilissä siihen päälle. Mutta tämä siis ihan oma fiilis vaan. Olen asiasta kirjoitettujen tietojen varassa.

Miten sitten Riku Niemi, voisi yhtä hyvin kysyä? Aika lailla vessasta alas vedettyä rahaa saattoi olla sekin siirto. Luka on sementoimassa paikan itselleen, vaikka tänään ei mennytkään ihan putkeen. Muttei kellään mennyt.

Tämän pelin jälkimainingeissa Bragge nyt oikeasti mitataan. Saako joukkueen pelaamaan itselleen ja pystyykö tekemään tarvittavat ryhtiliikkeet, vai lähteekö tämä luisumaan käsistä. Pelinjohtaminen vaatii nykyään paljon intensiivisempää ja analyyttisempaa otetta, kuin mihin Bragge on "parhaina vuosinaan" asemassa tottunut. Palaverin paikka se ehdottomasti on. Seuraavana vastassa Ankkurit, joka saattaa olla paljon enemmän päävastus Tahkolle kuin mitä KPL oli tämän päivän perusteella. Toivottavasti olen tässä väärässä. Tuo peli pitää hoitaa kunnialla, tai viikon kuluttua JoMaa vastaan katsomassa on enää pelaajien sukulaisia. Tämäkin päivä jo teki sen, että aika paljon se yleisömäärä tulee tippumaan tuosta 1700:sta. Tämän piti kuitenkin olla hekumallinen ottelu, kun miettii viime syksyn välieräsarjaa.
 
Viestejä
2,038
Itse uskon vahvasti siihen, että Huusko palaa joukkueeseen vasta, kun häntä koskeva oikeusprosessi on saatettu jonkinmoiseen lopputulemaan, ei sitä ennen. Eli siis ei ehkä koko kaudella.
Anteeksi utelu, mutta mikä oikeusprosessi Huuskolla on menossa? En ole tuollaisesta kuullutkaan.
 
Viestejä
48
2. PJ on aiheesta potkittu pois ja @-Janski- meinaa, että pelaaja on siihen asti pois, kun aiheellisesti pois potkitun 2 pj:n itse oikeuteen haastama case on käsitelty? Hohhoh. Nyt valot päälle. Missä logiikka?

Debytantti vei kuin litran mittaa superin kokeneina pelinjohtajaa. Tahkolla ei ollut tänään mitään. Ei henkeä, ei päättäväisyyttä, ei pelikirjaa. Linkku, palo. Linkku, palo. Jaksotauko: Linkku, palo.
Haimi ja kpl tiesi tasan mihin hyökätään ja milloin.

Täällä kysellään missä oli kt, mutta missä oli ays? Miksi nämä ei mahdu Braggen kanssa samaan saliin? Eikö moderni ajattelutapa sovi 90-luvun miehen pirtaan?

Veikkaan, että näistä kolmesta kaksi on pian salissa, mutta kiitos Rami, tuoleja pelissäsi on vain kaksi.
 
Viestejä
948
Ilman huuskoa voi unohtaa pudotus pelit.mitä enemän huuskoa ottaa pannuun sen paremmin pelaa. eiköhän ramin juna ole jo mennyt jo ajat sitten mustine lasineen
 
Viestejä
2,070
Ei Braggea voi kaikesta syyttää. Pelaajat eivät pelanneet riittävällä tasolla. Molempien pitää katsoa peiliin, sekä Braggen, että pelaajien. Kumman hengetöntä peli kyllä oli. Ei sytytty pelaamaan missään vaiheessa. Kaari suoritti laimealla perustasolla. Katsomoon vaikutti, että sekä pelinjohto, että pelaajat eivät uskoneet voittoon. Tulos oli odotettu tuolla asenteella.

Ja kyllä AYS kentällä oli kun joku häneen peräänsä kysyi. Melko varma olen, että AYS toimii katsomovalmentajana kotiotteluissa. Antaa vinkkiä Braggelle miltä peli vaikuttaa ja mitä kannattaisi tehdä. Tuntee viimevuotisen perusteella joukkueen hyvin. Kyllä se meitä auttaa! Perhesyyt pitävät varmasti AYS:n poissa vierasotteluista, joka on ihan oikein.

Kyllä tämä tilanne KT:tä huutaa! On sen verran tulisieluinen ja ammattiylpeä kaveri oikealla tavalla. Nyt pitäisi vain saada KT kentälle!
 
Viestejä
1,312
Aiemmin oli lehdistötilaisuudet seuraavana päivänä viimeistään YouTubessa. Nyt..... arvatkaapas.

Viimeisin YouTube-video neljän(!) kuukauden takaa 19.1.2023. Ja tuo video vieläpä ainoa(!) vuodelta 2023.

Hyvä kontrasti viime vuoteen, kun vuoden 2022 alusta kauden aloitukseen mennessä oli julkaistu 24(!) videota Youtubessa. Ja tosiaan lehdistötilaisuus heti avauspelin jälkeisenä päivänä.

Sellainen 96% pudotus videoiden määrässä. Toimari antaa vahvoja näyttöjä.

”Innostus ja päättäväisyys päällimmäisenä. On hienoa päästä kehittämään sekä yhtiön toimintaa että Tahko-brändiä.”
”Seuraa lähdetään tottakai kehittämään eteenpäin. Ihan ensin pitää laittaa kuntoon muutamia pikkujuttuja, kuten Tahkon tekeminen näkyväksi kaupungissa ja Pihkalan opasteet, jotta jengi löytää peleihin.”
”Minun tehtävä on huolehtia päivittäisestä hallinnosta, kannattavuudesta ja toiminnan läpinäkyvyydestä. Kun nämä on hanskassa, pääsen toivottavasti kehittämään toimintaa.”
 
Viestejä
468
p

Mitä raesmaa kusi koko toisen jakson hyvinkää häves täysin siihen toisen jakson miten voit kehua se otteita kysyn vaan?
Ei sitä nyt kyllä yhden pelaajan piikkiin voi pistää. Läpilyönnitkin tuli aika ottamattomilla lyönneillä.
Jos vastustaja pääsee paukuttamaan ihan omaa peliään, niin tuleehan sinä lopulta niitä läpäreitäkin
 
Viestejä
468
Itsekin oletin, että vastassa olisi heikompi lukkari, kuten KPL:n ketjussa julistin ja se taannoinen Ykköspesiksen ottelu ei antanut hirveästi parempaa kyllä odottaa. No, nyt on minutkin korjattu ja myönnän, että poika pelasi hyvän ottelun. Toki on helppo näyttää hyvältä, jos Haimi tiesi merkin. Että kyllä tämä osin meni Ramin piikkiin tämäkin.

Meidän omasta lyöntipelistä en sano mitään, koska ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. Kaikki näki, mitä paskaa se oli. Huolestutti erityisesti tuo kaaren hengettömyys. Ei lähdetty edes haastamaan tuomarin linjaa, jotta oltaisiin saatu pientä jarrua tuohon lautasen herraan. Muniin siellä kaarella puhalleltiin, ja semmoinen yleisö, mimmoinen joukkue. Ei ollut paljoa kannustamiseen vaadittavaa puhtia tänään, kun kaikesta näki, että oltiin tultu vain pelailemaan peli pois.

@Trone lle sen verran, että kyllä kaikki vaikuttaa. Mitä tapahtuu ja on tapahtunut kentällä ja sen ulkopuolella keväällä. Ja se, että Rami tietää olevansa tuossa vain tämän kesän (näillä otteilla kesän loppuun pääseminenkään ei ole varmaa).

Itse uskon vahvasti siihen, että Huusko palaa joukkueeseen vasta, kun häntä koskeva oikeusprosessi on saatettu jonkinmoiseen lopputulemaan, ei sitä ennen. Eli siis ei ehkä koko kaudella. Vaikka miten olisi jalka huonossa kunnossa, kyllä me tiedetään, että tämmöiset vaivat tuntuvat vielä tuhat kertaa raskaammilta, jos joutuu kelailemaan siviilissä tuommoisia hommia siviilissä siihen päälle. Mutta tämä siis ihan oma fiilis vaan. Olen asiasta kirjoitettujen tietojen varassa.

Miten sitten Riku Niemi, voisi yhtä hyvin kysyä? Aika lailla vessasta alas vedettyä rahaa saattoi olla sekin siirto. Luka on sementoimassa paikan itselleen, vaikka tänään ei mennytkään ihan putkeen. Muttei kellään mennyt.

Tämän pelin jälkimainingeissa Bragge nyt oikeasti mitataan. Saako joukkueen pelaamaan itselleen ja pystyykö tekemään tarvittavat ryhtiliikkeet, vai lähteekö tämä luisumaan käsistä. Pelinjohtaminen vaatii nykyään paljon intensiivisempää ja analyyttisempaa otetta, kuin mihin Bragge on "parhaina vuosinaan" asemassa tottunut. Palaverin paikka se ehdottomasti on. Seuraavana vastassa Ankkurit, joka saattaa olla paljon enemmän päävastus Tahkolle kuin mitä KPL oli tämän päivän perusteella. Toivottavasti olen tässä väärässä. Tuo peli pitää hoitaa kunnialla, tai viikon kuluttua JoMaa vastaan katsomassa on enää pelaajien sukulaisia. Tämäkin päivä jo teki sen, että aika paljon se yleisömäärä tulee tippumaan tuosta 1700:sta. Tämän piti kuitenkin olla hekumallinen ottelu, kun miettii viime syksyn välieräsarjaa.
Mikä Huuskon oikeusprosessi?
Eikö oikeusprosessi ole Tahkon ja Rantasen välillä?
 
Viestejä
107
Ei Braggea voi kaikesta syyttää. Pelaajat eivät pelanneet riittävällä tasolla. Molempien pitää katsoa peiliin, sekä Braggen, että pelaajien. Kumman hengetöntä peli kyllä oli. Ei sytytty pelaamaan missään vaiheessa. Kaari suoritti laimealla perustasolla. Katsomoon vaikutti, että sekä pelinjohto, että pelaajat eivät uskoneet voittoon. Tulos oli odotettu tuolla asenteella.

Ja kyllä AYS kentällä oli kun joku häneen peräänsä kysyi. Melko varma olen, että AYS toimii katsomovalmentajana kotiotteluissa. Antaa vinkkiä Braggelle miltä peli vaikuttaa ja mitä kannattaisi tehdä. Tuntee viimevuotisen perusteella joukkueen hyvin. Kyllä se meitä auttaa! Perhesyyt pitävät varmasti AYS:n poissa vierasotteluista, joka on ihan oikein.

Kyllä tämä tilanne KT:tä huutaa! On sen verran tulisieluinen ja ammattiylpeä kaveri oikealla tavalla. Nyt pitäisi vain saada KT kentälle!

Sä meinaat, että yks Huusko pelastaa koko homman jos/kun pelinjohtaja on aivan kuutamolla. Jepjep.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös