Mitä jos tämä aihe hiljalleen paketoitaisiin?
Vaikka jotenkin näin:
-Sekä Nurmion että Niemeläisen pahannäköisissä syöksyissä Savonjokeen ei kummallekaan käynyt onneksi kuinkaan.
-Vimpelin kunta on hoitanut penkan sileäksi ja ryhtyi toimeen ilman, että siihen edes tarvittiin mitään juupas - eipäs -arvovaltakiistaa, kirjelmöintiä tai pesäpalloliiton väliintuloa.
-Menneisyyden jossittelu "olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä jo aiemmin" tai "mitä jos joku olisi halvaantunut" -tyyliin ei varmaan enää meistä useampia kiinnosta pätkääkään.
-jokaisella Saarikentällä pelaavalla joukkueella on oma vastuunsa opastaa ennalta varsinkin kokemattomampia ja Saarikentällä vasta vähän tosipeleissä pelanneita koppareitaan siitä, miten joen partaalla pitää omasta turvallisuudesta huolehtia ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Tästä on varmaan sekä Tahko että Joma samoin kuin kaikki muutkin joukkueet nyt ottaneet opikseen vastaisuuden varalle.
-Sekä Nurmio että Niemeläinen osasivat vaistomaisesti suojella itseään urheilijan ammattitaitonsa, kuntonsa ja kehonhallintansa ansiosta eivätkä ansaitse tulla leimatuksi toheloiksi. Varsinkin Niemeläisen suoritus oli taiturimaisen epätohelo. He ovat hyviä esimerkkejä myös siitä korrelaatiosta, että mitä kiihkeimmät, suuripanoksisimmat pelit ja kovimmat tilannenopeudet, sitä todennäköisempää, että kyseessä on kopparit, joilla on erinomainen kehonhallinta, kokemusta erilaisista syöksytilanteista ja siksi paremmat valmiudet tehdä salamannopeita "voittavia" ratkaisuja myös vaaratilanteissa.
-paikalle laitettiin varoituskyltti. Se on yleinen ja hyvä käytäntö. Jos ja kun siitä on vähänkään hyötyä loukkaantumisten ehkäisemisessä, se on paikkansa ansainnut. Hyödyn rinnalla sen aiheuttama haitta eli se, että se on loukannut jonkun tunteita, on mitätön ja merkityksetön. Kyltillä saattaa olla myös vakuutusoikeudellista merkitystä - mikä sekin perustuu siihen, että sillä voi kohtuudella olettaa olevan todellista vaikutusta sekä 1) varoittamalla vaarasta että 2) korostamalla jokaisen oman vastuun ja varovaisuuden tärkeyttä.
Olisiko siihen sitten pitänyt kirjoittaa "Varothan hakiessasi palloa joesta" tai "Jokeen meneminen vain omalla vastuulla"??? Veikkaan, että samoja (mahdollisesti vieläkin närkästyneempiä?) reaktioita nekin olisi herättäneet. Lisäksi varoituskyltit ajaa asiansa parhaiten, jos niissä on sana "kielletty".
Ja jos nykyinen "pää edellä syöksyminen kielletty" on jonkun mielestä naljailua, niin jonkun toisen mielestä "ethän loukkaa itseäsi" -tyyppinen säyseä muotoilu olisi ehkä sitten ollut suututtavaa holhoamista tai taas jotain ihan muuta..