Pesäpalloliiton johtokunnan eiliset linjaukset näyttäytyvät pitkälti paineenalaisena tehdyiltä päätöksiltä, joilla pyritään rauhoittamaan kiivaimpia keskusteluja ja samalla osoittamaan, ettei johtokunta ole (olisi) eristäytynyt muusta pesäpalloyhteisöstä ja on valmis ratkaisuihin.
Ainakaan minulle nämä päätökset eivät kuitenkaan osoita suurta johtajuutta tai visonäärisyyttä pesäpallon kehittämisestä. Vaikka välistäjättösääntö eittämättä voikin aktivoida peliä usean toivomalla tavalla, tämänkaltaista päätöstä, joka on saanut "kaikki pelaa"- koulukunnan mutisemaan, olisi toivonut perusteltavan syvällisemmin.
Julkisen keskustelun kulminoituessa ottelun kestoon, yksittäisiin sääntömuutoksiin ja muihin taikatemppuihin valitettavan vähälle on jäänyt syvällisempi debatti kilpapesäpallon tulevaisuudesta, vaikka yleisömääristä keskustelu toki reflektoikin yleistä huolestumista.
Uskoakseni en ole ainoa, jonka mielestä pitäisi pystyä avoimesti ja samalla tarvittaessa kriittisesti arvioimaan ja keskustelemaan - kilpapesäpallosta puhuttaessa - onko itse päätuote Superpesis priimaa. Silmänkääntötempuilla ei nykytuotetta saada uuteen nousuun. Ainakaan minulle esimerkiksi tämän päivän Ankkureiden ja Kossun koitos ei näyttäytynyt kovin Superilta. Tämänhetkinen huippupelaajamateriaalin laajuus ei vain taida riittää 14 joukkueen Superiin, minkä seurauksena liian usea peli on läpsyttelyä ja kaukana oikeasta superpesiksestä. Mistä syystä tähän on ajauduttu, ja mikä neuvoksi, on sitten toisen keskustelun paikka.
Visionäärinen johtokunta voisi kyllä julkisesti ottaa hieman perustavammanlaajuisiakin asioita selvitettäväkseen ja arvioitavakseen (esim. olisiko kilpapesäpallon edun mukaista supistaa Superin joukkuemäärä ensin kahteentoista ja sitten kymmeneen aivan lähivuosien aikana). Tämänkaltaiset julkitulot ja jopa päätökset taitaisivat kyllä olla liian vaarallisia nykypäättäjille (kun esim. supervuoroparin poistamiseksi pitää selvittää FAKTOJA vielä vuoden tms. verran
).
