Tässä on ehkä nyt väärinymmärrys foorumin moderoinnin ja ylläpidon roolista. Meidän tehtävämme ei ole ottaa mitään kantaa, tähänkään asiaan. Kyllä täällä näytön tällä puolen omat mielipiteemme luonnollisesti on, mutta ne eivät liity tai kuulu moderointiin.
Tämän ketjun keskustelussa olemme kantaneet huolta esimerkiksi siitä, että täällä ei aleta salapoliiseiksi kaivamaan häirinnän kohteita yksilöiviä tietoja esille. Sellaisella toiminnalla on suuri mainehaitta Supervuorolle sekä siinä voidaan myös rikkoa lakia yksityisyydensuojan osalta.
Lisäksi kiinnitämme huomiota sellaisiin viesteihin, jotka myös lain näkökulmasta voisivat olla pulmallisia. Jos siis kirjoitetaan esimerkiksi pelaajan lähettäneen kikkelikuvia alaikäisille henkilöille, ilman että tälle on pohjaa. Tai viitataan tähän toiseen aiempaan tapaukseen ja sen kohdistumisesta alaikäisiin, kun se ei toimintakieltoon johtaneiden tapahtumien tausta ollut. Vaikka jokainen kirjoittaja on itse omista viesteistään vastuussa, sitä vastuuta myös siirtyy meille, jos annamme tällaisen viestittelyn vallitsevan - eikä nyt ihan valtavaa mielenkiintoa myöskään ole poliisiviranomaisten kanssa asioimiseen, vaikka tällaisissa tapauksissa heitä aina avuliaasti tuemme.
Emme ole siis tässä millään "puolella", muuta kuin Supervuoron. Se voi näyttäytyä sellaisena, jos haluaisi meidän täältä poistelevan "vääränlaisia" kommentteja ja jotenkin ottavan kannan asiaan.