Myyttejä on hyvä tarkastella kriittisesti. Yksi tällainen on edelleen usein toistuva mielikuva Korhosen "hurjasta" lyöntivoimasta ja läpilyöntiuhasta esim. kakkoskolmostilanteessa. Minun silmäni eivät ole havainneet enää pariin kolmeen vuoteen, että ulkokentät pelaisivat erityisen varmistellen häntä vastaan ko. tilanteessa, joten tutkailin tilastoja eri vuosilta. Noin 10 v. sitten, eli v. 2012-2014 hänen kakkoskolmosvälin prosenttinsa oli huikeat 85, n. 5 v. sitten, eli v. 2018-2019 se oli 73 ja nyt tänä vuonna 66 (v. -21-22 käväisi alempana luvuissa 54-51). Olen aika varma, että prosentin lasku selittyy pitkälti juuri erityisen suuren uhan poistumisesta. Kotiutuksessa prosentti oli v. 2012 mainio 74, n. 5 v. sitten kausina 2018- 2019 luvut olivat 58 ja 51 ja nyt tänä ja viime vuonna 50, joten siinäkin on tapahtunut vastaavaa laskua. Nämä tilastotiedot vahvistavat ainakin itselleni, että silmieni havainnot (ja terveen järjen oletus iän vaikutuksesta suorittamiseen) ei ole ollut ihan väärässä. Tältä pohjalta en ole osannut pitää Korhosen jäämistä ilman jatkosopimusta erityisen perusteettomana, vaikka arvostankin hänen huikeaa uraansa ja sitä, että hän edelleen pelaa hyvällä tasolla.
Pidän tällaisesta analyyttisestä perustelusta. Minun mielestäni tässä on kuitenkin muutamia aukkoja vertailun näkökulmasta, joten heitän vähän omaa näkemystä sotkemaan keskustelua. Erityisesti haluan keskittyä siihen, miksi tämän toteaminen valitsemillasi tilastoillasi ei onnistu kovinkaan hyvin vaikka tottahan tämäkin voi olla.
Olen aika varma, että prosentin lasku selittyy pitkälti juuri erityisen suuren uhan poistumisesta.
Ensinnäkin nuo kymmenen vuotta vanhat tilastot pitäisi heittää romukoppaan tässä keskustelussa sen takia, että rooli on ollut eri. 2016 oli ensimmäinen kausi, jolloin Kore pelasi koko kauden jokerina kun taas tuolloin 2012-2014 numerona on ollut lähinnä nelonen. Jokerina päädytään vaihtotilanteissa hyvin erilaisiin tilanteisiin kuin nelosena, joten niitä ei pitäisi vertailla keskenään. Heitän tähän toisen pelaajan, Roope Korhosen, esimerkiksi tukemaan väitettäni. Hän pelasi kaudet 2012-2014 lähinnä nelosena, minkä jälkeen hän siirtyi jokeriksi. Noina kolmena vuotena numerolla pelatessaan Roope vaihtoi 2-3 väliä prosentein 66,07 - 72,13 - 76,47. Seuraavat kolme vuotta jokerina pelatessa prosentit olivat 57,63 - 54,17 - 64,94. Yritysmäärät olivat joka vuosi 56 - 72 välillä, joten siinä ei ollut suurta muutosta. Isommassa kuvassa Roope on rikkonut yhdeksänä jokerina pelaamanaan kautena vain kertaalleen 70 prosentin rajan 2-3 välin vaihtamisessa kun taas numerolla sama tapahtui kausilla 04-14 9/11 kertaa.
Vaikea nähdä, että tuo Roopenkaan pudotus johtuisi mistään surkastumisesta, vaan ainoastaan roolin muutoksesta. Sama on havaittavissa muillakin jokeriksi siirtyneillä pelaajilla, joten en vertailisi jokerina ja numerolla lyötyjä lukemia oikeastaan missään tilanteessa.
Toiseksi vuosien 2018-2019 valitseminen. Nämä olivat luultavasti välineistöstä johtuvat lyöjien hullut vuodet ja niiden vertailukelpoisuus nykyvuosiin on mielestäni heikkoa. Tai ainakin prosentit ovat tulleet alas kaikilla muillakin kuin Korella, joten en sen myötä arvioisi kunnon suuntaa pelkästään näiden vuosien prosentteihin vertaamalla. Huomautettakoon, että tämä välineistön vaikutuksen spekulointi on lähinnä omaa epäilystäni, sillä silloinhan valtakunnan uutisia myöten kerrottiin, kuinka mailat hajoilivat jo muutamien lyöntien jälkeen. Vaikutustekijöitähän voi olla todellisuudessa monia aina pelaajan roolista tiiviiseen otteluohjelmaan, säähän ja puhtaaseen sattumaan, mutta kyllä ne hieman erottautuvat useamman vuoden tarkastelussa varsinkin kotiuttamisessa.
Sen lisäksi, että kausien 18-19 parhaat kotiuttajat (Vainionpää, J. & R. Korhoset ja Ruuska) paukuttivat kovalla tehokkuudella kotiutusennätyksiä, myös 2-3 välin purkaminen oli näillä pelaajilla hyvin tehokasta jokeriksi nykyiseen verrattuna. Seuraavassa taulukossa on 2-3 välin prosentit tältä nelikolta kausilta 16-23.
| Vainionpää | J. Korhonen | Ruuska | R. Korhonen |
| 2016 (Huom. Ruuskalla kolme ottelua superia) | 71,67 | 79,75 (tajuton) | 60 | 54,17 |
| 2017 | 66,67 | 51,61 | 67,57 | 64,94 |
| 2018 | 54,67 | 72,73 | 69,77 | 68,25 |
| 2019 | 68,18 | 73,44 | 74,29 | 72,15 |
| 2020 (Huom. Ruuska numerolla) | 67,74 | 62,50 | 79,41 | 66,13 |
| 2021 (Ruuska nrolla) | 67,31 | 53,57 | 75,82 | 60 |
| 2022 | 62,03 | 50,72 | 65,08 | 69,57 |
| 2023 | 55,56 | 66,28 | 69,35 | 56 |
2018-2019 Vainionpäällä oli sekä huonoin että toiseksi huonoin (68,18) onnistumisprosentti vaihdoissa. Näiden vuosien vertailukelvottomuutta nykyhetkeen tukisi mielestäni se, että kvartetilla on ollut kausilla 20-23 jokerivuosia yhteensä 14, mutta ainoastaan kahdesti on saavutettu edes tämä Vainionpään 68,18 % vaihtotehokkuus. Kertaakaan ei ole myöskään rikottu 70 prosentin rajaa, joka meni hulluina vuosina neljästi rikki. Yritysmääräthän ovat pieniä ja parikin onnistumista kääntää prosentteja merkittävästi, joten suuria johtopäätöksiä ei välttämättä pitäisi näistä tehdä. Teen silti, ja väitän nykyvuosien vertailun kausien 18-19 lyöntitilastoihin olevan turhemaa kuin muihin vuosiin.
Taulukossa myös näkyy hyvin aikaisempi pointtini numerolla pelaavien ja jokerien vertailun heikkoudesta, sillä taulukon ainoat kaksi numerokautta ovat onnsitumisprosentissa sijoilla kaksi ja kolme.
Loppukaneettina sanon sen, että yksittäisen pelaajan kehityssuuntaa ei pitäisi arvioida vain omien prosenttien, vaan on oleellista ottaa huomioon myös muiden samassa roolissa olleiden pelaajien suoritukset kyseisenä vuonna.
