Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2023

Viestejä
1,791
Keväällä hävittiin kotona ekajakso koplalle 10-1 ja kouvolassa superi 8-1.vaikuttaa tilastoihin aika paljon
Jos otettais JJ ja PaTtU pelit bois.jälelle jäis 14 pinnaa kahhenneljän sijaan
 
Viestejä
458
Ensimmäisen jakson perusteella Tahkon ulkopeli ainakin tänään oli hyvää. Toki seuraan vain pesistuloksista, kun en Ruutua omista.
Eskelinen on ikävästi palannut takaisin kevään vaihtoprosentteihin, mutta jos peli muuten kulkee noin hyvin, niin sen ehkä kestää Mansen tasoista vastustajaa vastaan. Ja toinen jaksohan kaiken muuttaa voi Eskelisenkin osalta.
Toivotaan, että tällä kertaa ei käy notkahdusta toisella jaksolla, kuten muutamaan otteeseen on tapahtunut. Olisivat tärkeät kolme pistettä, jos puhdas voitto saataisiin. Ei ehkä niinkään ylöspäin ajatellen, vaan kaulan kuromiseksi takana oleviin joukkueisiin.
Mutta peli on pahasti vaiheessa, joten ehkä en jaa pisteitä vielä. No sen yhden voi jo jakaa.
 
Viestejä
458
Ja sieltähän se romahdus tuli jota pelkäsin.
Vielähän tuossa on kaksi sisävuoroa aikaa, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät.
Ja Eskelisen ohella koko kärki sakannut aika pahasti Nurmiota lukuunottamatta. Vähän säälittää hänen tilanteensa. Mies etenee kuin juna (Ei VR:n), mutta muut takana pettävät.
 
Viestejä
1,120
Junista puheen ollen, kohta jo kotosalla.

Peli noudatti tahkolaisesti tuttua kaavaa yhden "ohijakson" myötä. Mutta meriitti on sekin, että kolme peräkkäistä jaksoa saatiin pidettyä Manse nollilla ja nytkin vain kahdessa kolmostilanteessa. Olkoonkin, että juuri vastaavasti kävi meille sitten tokajaksolla.

Hilkulla oli kotareissa kääntyä meille, mutta pallo on pyöreä ja nyt jäi kääntymättä.
 
Viestejä
2,070
Kärkilyönnit Eskelinen 33%, Patova 17% ja Ikonen 29%. Huonosti meni, mutta hyvätkään pelaajat eivät aina onnistu kuten JoMan pelinjohtaja Huotari kerran totesi.
 
Viestejä
1,544
Miten meni ottelu Alanen-Puhtimäki? Kumpi oli lautasen herra vai oliko molemmat?
Jaa-a. Laittaisin ehkä tasan kuitenkin. Puhtimäki näköjään syttyy näitä nuoria haastajia vastaan ja niin se pitää ollakin, kuningas on nuorten siirrettävä pelaamalla eläkkeelle. Vähän kuin tenniksessä Federer laittoi Sampraksen.
 
Viestejä
92
Vielä tuuli oli ikävämpi kuin hetkittäinen sade tuossa viime pelissä. Mutta toki katetut katsomot (ja muutenkin paremmat katsomofasiliteetit) olisivat tuoneet lisäkatsojia.

Kuppipenkit poistetaan, koska Hyvinkään kaupunki halusi tiristää kaikki ylimääräiset sentit pois: sekä kustannuksissa että tämän vuoksi myös katetun katsomo-osan leveydessä. Poistamalla nykyisetkin kuppipenkit ja jättämällä alunperin suunnitellut kuppipenkit pois saadaan suurempi määrä katsojia ahdettua pienempään tilaan siten että vaadittu minimimäärä 1500 katetusta katsomopaikasta saadaan katettua halvemmalla.
Ihan hemmetin typerää touhua. Tahko on pelannut pisimpään miesten pääsarjassa. Tuo kaupungille hyvää mainetta. No tää oli odotettavissa. Muissa kaupungeissa nousee upeita stadioita mutta perinteikäs seura ei sitä saa. Vasemmalle menty näissäkin päätöksissä.
 
Jaa että vasemmalle mennessä kuppipenkkejä ei ole ja ilmeisesti sitten oikealle mentäessä on.
Itse en ole koskaan, kertaakaan, istunut niille kuppipenkeille. En kaipaa sellaisia, ja tänäänkin aion olla kelistä huolimatta paikalla.
Joku voisi miettiä sitä, että miksi perinteisellä pesäpallopaikkakunnalla on iso jalkapalloareena lämmitettyine nurmineen, mutta onhan Hyvinkää toki kuuluisa jalkapallopaikkakunta. Kerran jopa historiassa päästy pelaamaan Finnairin palloa vastaan Suomen Cupissa.
 
Viestejä
1,120
Urheilu on tässäkin tapauksessa politiikkaa, ainakin kunnallistasolla.
No, aika hyödytöntä Pihkalan remontista meidän on tässä vaiheessa kai enää itkeä, pitäisi itse päästä painamaan niitä nappeja siellä valtuustossa, mutta sepä ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista. Pääasia, että tehdään nyt jotain, ettei lähde Superin pelioikeus riittämättömien katsomoiden takia. Tämä onneksi tiedostetaan myös kunnassa, joka ei pesiksestään haluaisi mitään joutua maksamaan.
 
Viestejä
1,120
Tänään sitten toteutuu tuo joidenkin toive, että Sande on laitettu vitoseksi, Samu etenee kolmosena. Saa nähdä, miten tuo toimii. Viime kaudesta kaikki muistaa, mikä potentiaali Sandella kotiuttajana on, mutta jalkoja pitää toki olla edessä.
 
Viestejä
1,313
Mikähän oli 3. tasoittavalla ideana kun kahden palon 1-2 -tilanteessa toiseksi viimeisenä lyöjänä lyömään tuli suoraan J.Niemi sen sijaan että R.Niemi olisi tullut ensin yrittämään 2-3 vaihtoa ja sitten pallo ilmaan ja Nisu lyömään joko ajolähtö tai 3-tilanteeseen.
 
Viestejä
458
Urheilu on tässäkin tapauksessa politiikkaa, ainakin kunnallistasolla.
No, aika hyödytöntä Pihkalan remontista meidän on tässä vaiheessa kai enää itkeä, pitäisi itse päästä painamaan niitä nappeja siellä valtuustossa, mutta sepä ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista. Pääasia, että tehdään nyt jotain, ettei lähde Superin pelioikeus riittämättömien katsomoiden takia. Tämä onneksi tiedostetaan myös kunnassa, joka ei pesiksestään haluaisi mitään joutua maksamaan.
Välillä haisee siltä, että jos et ole kiihko-kokoomuslainen, niin et kelpaa Tahkon kannattajaksi.
Ei minulla muuta siitä aiheesta. (Paitsi sen verran, että Hyvinkäällä oli ikuisuuden oikeistovoittoinen valtuusto, eikä Pihkalalle tehty sen enempää).
Mielestäni politiikan voisi jättää pois näiltä palstoilta.

Aiheeseen: Mitä mieltä päivän pelistä?
Itselleni jäi ristiriitainen tunnelma. Puhdas voitto, neljä kunnaria, mutta silti hieman heikko peli. Sää toki vaikutti.
Joku sääntöjä paremmin tunteva voisi avata sitä estämistuomiota. Selostajan mukaanhan Tahkon pelaaja löi pahaan etuväärään, osui palloon mailalla ja siksi sai estämistuomion ja kaksi paloa.
Pakkohan siihen oli lyödä kun merkki oli päällä.
Itse luulin ensin, että estäminen menee toisinpäin, kun Kossun lukkari taas kerran oli jo valmiiksi puoliksi kentän puolella kun tahkolainen löi.

Kossusta sen verran, että vaikka kolmoskopparilta heillä livahtikin se Kokin kunnari maisemiin, niin hän otti pari tosi näyttävää syöksykoppia.
 
Viestejä
468

Mutta ei siihen voi jäädä lukkarin eteen. Ihan oikea tuomio. Lukkarilta hyvä suoritus.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös