Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2023

Viestejä
1,313
Kyllähän se niin on, että päävastuullinen on hallitus. Joko siksi, että toimitusjohtajavalinta epäonnistui (henkilö, jolla ei mitään joukkuelajitaustaa, seuraorganisaatiotaustaa tai organisaation johtamistaustaa vaan historiassa lähinnä omaa pienimuotoista yrittäjyyttä) tai siksi että toimitusjohtajalle ei ole annettu mahdollisuuksia onnistua (onko sidottu toimarin kädet esimerkiksi sen suhteen että kaikki viestintä ja markkinointi tehtävä puhtaasti talkootyönä nollabudjetilla?). Ja itse asiassa mitä luultavasti näistä molemmista syistä, ikävä kyllä.

Kuuntelin juuri tuon edellä linkatun podcastin, jossa Miro Hautamäeltä osuvaa kommentointia siitä mitä Tahko tällä hetkellä näyttää sekä pelillisesti että pelin ulkopuolella ja siitä, miltä Tahkon tulevaisuus tältä pohjalta todennäköisimmin näyttää, jos asiat eivät muutu. Kommentoi osuvasti myös sitä, että Rantatorikan panos oli merkittävä ja tiettyjen ajalliset yhtäläisyydet ovat selkeän siihen mihin suuntaan pelin ulkopuoliset asiat ovat lähteneet nyt menemään. Ja kommentoi hyvin, että taitaa Pokelaakin mietityttää eikä tainnut ihan tietää mihin on tulossa (tai miten asiat ovat muuttuneet sen jälkeen kun teki sopimuksen).
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,313
1685875510451.png


Niemen viime pelin loukkaantuminen näköjään pitää miehen nyt taas sivussa. Tanttu saa lisää pelejä alleen. Kyhyräisestä ei vielä tässäkään vaiheessa kautta ole Tahko saanut kuvaa otettua.

Kapeaksi käy Tahkon rosteri, tuossa kun yksi tai kaksi kaveria sattuu lisää loukkaantumaan niin voi mennä sormi suuhun.
 
Viestejä
34
Eiköhän nuo Tahkonkin viralliset kuvat ole ottanut monen joukkueen ja Superpesiksen ”hovikuvaaja” Ville Vuorinen. Veikkaisin, että Kyhyräisen kuva tulee, kun kotiutuu intistä

Kapea on joo materiaali eikä kestä lisää loukkaantumisia. Toivottavasti R. Niemi toipuu pikaisesti kuntoon, on musta ollut varmempi kopparina kuin Raesmaa, jonka hurja käsi tosin paikkaa pelissä tapahtuvia pieniä virheitä
 
Viestejä
1,120
Tasaisen huonoa peliä. Lahjajuoksutkin 1-1, että eiköhän piste liitolle ole ihan oikein. JymyJussien kärki kulkee kyllä paremmin, pitkälti juuri Eskelisen tehottomuuden myötä. Täällä tuli kylmä, kun aurinko meni pilveen.
 
Viestejä
29
Ruutu+ -palvelu toimi taas odotetun hyvin, ensin lähetys alkaa myöhässä ja hyppää mukaan ensimmäisen vuoroparin puolessa välissä, sitten äänet katoaa taas hetkeksi kesken pelin. Eipä tuo palvelu tietysti mahdottomasti maksakaan, mutta mielelläni maksaisin vaikka hieman lisää ja saisin toimivan palvelun. Nyt tuntuu joka lähetyksessä olevan ongelmia.
 
Viestejä
172
Tärkeä voitto vaikkakin vain 2 pistettä. Vieläkin ulkona tulee liikaa pikku virheitä, kun pitäisi tehdä palo taululle. Muilta osin ulkopeli näytti hyvältä ja varmasti pitkällä tähtäimellä on hyvä, että Raesmaa ja Kyhyräinen saavat vastuuta. Sisällä edelleen on isommat haasteet, että tulisi enemmän peräkkäisiä onnistumisia. Seuraavaksi edessä sitten Kopla, Manse ja Sotkamo.
 
Viestejä
561
Niin. Nurmion kärkkäriprosentit on kärkimiehelle kohtuu mauttomat kun huitelee yli 80% ja johtaa kärkkäritilastoa. Eskelisen prosentit on 55%. Eli sisäpelissä kyllä se ongelma on tällä hetkellä Eskelisen suoritusvarmuus ja harmittaa aivan valtavasti kyllä Nurmion puolesta kun ukko menee kentälle kuin juna. Mutta tosiaan eipä siihen kakkoseksi muitakaan ole laittaa vaikkakin pakko sanoa että sisäpelin osalta Eskelinen on tähän mennessä pettymys ollut. Toki siinä on verrokkina viime kausilta Vikström joten vertailukohdekin on kova. Mutta jos menestyä halutaan niin ne kakkosenkin prosentit pitäisi alkaa vähintään kutosella ja mieluusti lähempänä 70%. Seuraavat pelit on taas kova testi kun perjantaina matkataan Kouvolaan, sunnuntaina kotona Manse ja ensi viikon torstaina Sotkamo kotona. Jotain pisteitä näistä olisi pakko saada raavittua.
 
Viestejä
561
Mitä jos Eskelinen siirrettäisiin Kuitusen paikalle ja Kuitunen Eskelisen paikalle? Onko mahdoton ajatus? Osaisiko Eero saattaa Nurmiota paremmin eteenpäin?
Voisihan sitä kokeilla, mutta epäilen että Ramilla ei riitä "balssit" tehdä tuota. Eskelinen kuitenkin hankittu joukkueeseen nimenomaan kakkoseksi Vikströmin paikalle.
 

Elk

Viestejä
1,007
En kyllä muista Kuitusen ainakaan Tahkossa pelatessaan suorittaneen juuri lainkaan ykkösvaihtolyöntejä tai yleensäkään vaihtolyöntejä. Lähinnä on mennyt/yrittänyt tyhjälle kentälle. Alanenhan siinä kakkoskärjessä on ollut tällä kaudella ykköskakkostilanteen vaihtaja, ja yllättävän hyvä sellainen. Mutta en kyllä häntäkään siirtäisi ykköskärkeen, rasituksen vuoksi mutta ei muutenkaan. Itse luotan kyllä Eskeliseen ja antaisin hänelle aikaa löytää suoritusvarmuutta, kyllä hänellä taitoa ja lyöntivalikoimaakin on riittävästi. Ero esim. Vikströmiin on siinä, että Eskelinen ei lyö vänkyrä- tai juuri muitakaan pystäreitä, joilla Vikström vaihtonsa lähinnä suoritti.
 
Viestejä
1,313
Laittaisin kokeiluun, jos Koren ottaa heti kakkosena -> kaksi pesänväliä siirto.
Kokeilla voi toki, mutta pidemmän päälle kestämätön ratkaisu jos Koren tasoista jokeria jouduttaisiin aina ”tuhlaamaan” ykköskärjen vaihtamiseen.

Seuraavat pelit on taas kova testi kun perjantaina matkataan Kouvolaan, sunnuntaina kotona Manse ja ensi viikon torstaina Sotkamo kotona. Jotain pisteitä näistä olisi pakko saada raavittua.

Kärjistettynä, näiden kolmen pelin peli-ilme ja -otteet sekä pistesaldo tulevat kertomaan jo aika paljon siitä, onko Tahkolta tänä vuonna kuinka realistista odottaa välieriin ja sen myötä mitalipeleihin pääsemistä. Ja sama toisin päin, pahimmassa tapauksessa näiden pelien jälkeen voi olla tilanne, että kannattaa ennemminkin alkaa miettimään siltä kantilta, että päästäänkö puolivälieriin ja jos päästään, niin päästäänkö suoraan vai säälipleijareiden kautta. Tällä hetkellä vielä kaikki nämä skenaariot kuviteltavissa olevia, mutta juhannuksen lähestyessä alkaa pikkuhiljaa tämä kauden saumat kunnolla hahmottumaan.
 

Elk

Viestejä
1,007
Kokeilla voi toki, mutta pidemmän päälle kestämätön ratkaisu jos Koren tasoista jokeria jouduttaisiin aina ”tuhlaamaan” ykköskärjen vaihtamiseen.



Kärjistettynä, näiden kolmen pelin peli-ilme ja -otteet sekä pistesaldo tulevat kertomaan jo aika paljon siitä, onko Tahkolta tänä vuonna kuinka realistista odottaa välieriin ja sen myötä mitalipeleihin pääsemistä. Ja sama toisin päin, pahimmassa tapauksessa näiden pelien jälkeen voi olla tilanne, että kannattaa ennemminkin alkaa miettimään siltä kantilta, että päästäänkö puolivälieriin ja jos päästään, niin päästäänkö suoraan vai säälipleijareiden kautta. Tällä hetkellä vielä kaikki nämä skenaariot kuviteltavissa olevia, mutta juhannuksen lähestyessä alkaa pikkuhiljaa tämä kauden saumat kunnolla hahmottumaan.

Tahko sijoitettiin monissa ennakoinneissa runkosarjan sijalle 7. Jos siitä käsin ajatellaan tähänastista suorittamista, niin on pelattu neljä peliä alemmaksi sijoitettuja vastaan ja niistä on otettu pisteitä kahta vaille täydet, eli 10. Ylemmäksi sijoitettuja vastaan on pelattu myös neljä peliä ja niistä pisteitä on saatu 3 ja ottamatta on jäänyt 9. Eli aika lailla tasoennusteiden mukaisesti on menty. Kopla-peliä lukuun ottamatta eivät ylemmäksi arvioidut ole olleet saavuttamattomissa, mutta Vimpeli ja Sotkamo on kohtaamatta. Toisaalta alempana olevia vastaan ei ole oltu myöskään peleissä mitenkään turvallisen tuntuisesti edellä, vaikka lopulta tulosten valossa selvemmin. On ollut aiemmin kausia, että huonommille on tullut enemmän pistemenetyksiä kuin nyt, mutta viime kesänä otettiin pisteitä paremmin myös ylempänä olevilta, tosin taisi olla vasta myöhemmässä vaiheessa kesää. Alussahan tässä vielä ollaan.
 
Viestejä
34
K-t tarvittas
K-T ei olisi mun mielestä ratkaisu, Eskelinen paikkaa hyvin ulkona ja Patova ollut loistava numerolla 3

Kunhan Eskelinen saa pelinsä rullaamaan, on Tahkon peli aivan toisella tasolla

Hyvä muistaa, että muutoksia joukkueessa on aika paljon ja ei peli voi tässä vaiheessa olla vielä valmista. Toki parempaa peliä voisi olla. Olen varma, että mitä pidemmälle kausi menee, sitä parempaa Tahkon peli on. Tuohon Braggekin viittasi Seinäjoen lehdistötilaisuudessa
 
Viestejä
1,093
Näin itärajalta katsottuna pitää oma lusikka heittää tuohon Eskelisen pelaamiseen. Jesse on äärettömän kova etenijä ja parhaimmillaan myös erinomainen vaihtaja. Ja enemmän kuin mielellään olisin KiPassa nähnyt hänet myös tällä kaudella.

Mutta se mikä kannattaa muistaa, Kiteellä Jessen vahvasta vaihtotilannepelaamisesta iso kiitos menee Elmeri Purmoselle. Mitään Nurmiolta pois ottamatta, on erittäin kova kentällemenijä, mutta ei missään nimessä Purmosen tasoinen menijä pesänväleillä. Sama pudotuskääntönäpy, millä Jesse vei Elmeriä viimeiset kolme vuotta ei välttämättä toimi samalla tapaa Nurmion vaihtamiseen.

Yhtään Tahkon peliä en ole kyllä kokonaan katsonut, että en tiedä mitä ne Jessen yritykset ovat olleet, mutta kunhan nyt omia ajatuksia kirjoittelin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös