Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2018

Viestejä
2,093
Kyllä nyt näyttää, että Haimi&Niemelä on löytänyt sen sapluunan millä mennään kauden loppuun. Ei Alajärvi-kokoonpanossa ollut mitään uutta, mikä on mielestäni hyvä asia. Pelaajat pääsevät pelaamaan tuttuja rooleja. Hyvä!
 
Elk

Viestejä
1,010
Miksi Wahlia ei jätetty välistä kun kuitenkin lähti yrittämään koppia ensimmäisellä?

En tiedä, mutta juuri tuossa kohtaa Wahl tosiaan löi kolme epäonnistunutta kopinnostoyritystä. Sitä kuitenkin edelsi edellisen sisävuoron loppu, jossa Tahkolla oli hyviä lyöntejä, Mahlamäen hieno kotiutus ja henki päällä. Wahlille tuli vielä myös ajo, ja jotenkin kaverista oli aistitittavissa, että nyt pesee myös häneltä. Vuoro kuitenkin päättyi ekan lyönnin paloon. En tiedä kenen oli merkkivirhe, mutta Wahl kävi sen jälkeen pitkään kuumana kuin hellankoukku. Satuin olemaan katsomossa juuri siinä kohtaa, josta tuon hyvin näki. Minusta näytti siltä, että Wahlin kiukku ei ollut laantunut vielä tuossa seuraavankaan vuoron lyöntivuorossa, ja siksikö lie epäonnistunut noissa lyönneissään. Siinä välissä oli ulkovuoro, ja oli onni, että Wahille ei tainnut tulla siinä kertaakaan pallo. Jos olisi tullut, luulen, että pallo olisi lentänyt kiukuspäissä huitsin nevadaan.

Onneksi kumpaankaan noihin tilanteeseen ei peli ratkennut, ja jälkikäteen em. tilanne tuntuikin aika ”hauskalta” episodilta pelissä, jossa tapahtui paljon ja kaikenlaista. Ja tällä kertaa Tahkon kannalta nimenomaan hyvää - hyvää suorittamista kautta linjan, Mahlamäeltä sellaisia vahvoja siivuja, joita häneltä on odottanut koko kauden, Rytköseltä hyvää lukkarointia, ei-kotiuttaja Vierimaalta tärkeä hallittu kotiutus jne. Voisi tietysti kyynisesti sanoa, että hämmentävän vähäinen yleisömäärä erinomaisessa säässä ennakoi hyvää peliä ja voittoa. Näinhän se on tällä kaudella mennyt: kun yleisöä on enemmän, Tahko pelaa huonosti, ja kun yleisöä on vähän, peli kulkee.
 
Viestejä
515
Kertokaas mulle viisaammat nyt, mitä olette mieltä Rytkösen syöttämisesta. Oikeasti nerokas ja röyhkeä vai vaan epävarma. Tuon nollatilanteen pelaamisen voi jättää pitkälti pois tästä arviota.

Kun nyt olen muutaman ottelun pitänyt Rytköstä silmällä ja koittanut seurata syöttelyä, en ole päässyt mihinkään lopputulokseen. Tolppa ei nouse parhaiden päivien malliin, se on ainoa kiistaton fakta. Mutta muuten syöttämisestä: käyttääkö Rytkönen jopa riskillä lautasta vai onko ainoa tavoite pitää syöttö lautasella ja pallo nyt vain sattuu putoamaan kohtalaisen usein reunoille?

Esimerkiksi tänään syötti todella paljon matalan rajalla olevaa syöttöä lyöjän puolelle lautasta. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun lyönnit menivät pipariksi syötön tultua lähes syliin. Sitten kuitenkin tietyille pelaajille syöttää usein itseensä päin. Jos nollapelaaminen olisi paremmalla tolalla, en epäilisi hetkeäkään tarkoituksenmukaiseksi. Varsinkin kolmansilla lyönneillä pelaa loistavasti syötöllä lyöjää vastaan (jos on tarkoituksellista). Toinen asia mikä askarruttaa, on noin kovalla riskillä pelaaminen. Vaikka väärä olisi alla, saattaa silti nostaa erityisesti kolmannella syötön, jonka kaari voisi pienellä riskillä huutaa vääräksi ja odottaa vapaataivalta.

Jos kyseessä olisi joku muu kuin Ryde, en uskoisi tiettyjen epävarmuustekijöiden vuoksi noin suurella riskillä pelaamiseksi, mutta taiteilija todennäköisesti tekee kaiken aivan tarkoituksella ja haastaa kaarta, että "yrittäkääpä huutaa, reunaan osuu". Muutaman pelin otannalla käännyn sille kantille, että Ryde on vain hullunrohkea.
 
Viestejä
845
En tiedä, mutta juuri tuossa kohtaa Wahl tosiaan löi kolme epäonnistunutta kopinnostoyritystä. Sitä kuitenkin edelsi edellisen sisävuoron loppu, jossa Tahkolla oli hyviä lyöntejä, Mahlamäen hieno kotiutus ja henki päällä. Wahlille tuli vielä myös ajo, ja jotenkin kaverista oli aistitittavissa, että nyt pesee myös häneltä. Vuoro kuitenkin päättyi ekan lyönnin paloon. En tiedä kenen oli merkkivirhe, mutta Wahl kävi sen jälkeen pitkään kuumana kuin hellankoukku. Satuin olemaan katsomossa juuri siinä kohtaa, josta tuon hyvin näki. Minusta näytti siltä, että Wahlin kiukku ei ollut laantunut vielä tuossa seuraavankaan vuoron lyöntivuorossa, ja siksikö lie epäonnistunut noissa lyönneissään. Siinä välissä oli ulkovuoro, ja oli onni, että Wahille ei tainnut tulla siinä kertaakaan pallo. Jos olisi tullut, luulen, että pallo olisi lentänyt kiukuspäissä huitsin nevadaan.

Onneksi kumpaankaan noihin tilanteeseen ei peli ratkennut, ja jälkikäteen em. tilanne tuntuikin aika ”hauskalta” episodilta pelissä, jossa tapahtui paljon ja kaikenlaista. Ja tällä kertaa Tahkon kannalta nimenomaan hyvää - hyvää suorittamista kautta linjan, Mahlamäeltä sellaisia vahvoja siivuja, joita häneltä on odottanut koko kauden, Rytköseltä hyvää lukkarointia, ei-kotiuttaja Vierimaalta tärkeä hallittu kotiutus jne. Voisi tietysti kyynisesti sanoa, että hämmentävän vähäinen yleisömäärä erinomaisessa säässä ennakoi hyvää peliä ja voittoa. Näinhän se on tällä kaudella mennyt: kun yleisöä on enemmän, Tahko pelaa huonosti, ja kun yleisöä on vähän, peli kulkee.
Ryden peli ajoittain hyvää mutta vahinkoväärät ja tolppien meneminen vääräksi heikentää kyllä kokonaisuutta. Mahlamäen lyönneistä sen verran että kyllä ulkokenttä hiukan avitti useissa lyönneissä mutta paranemaan päin kotiutukset.
 
Viestejä
609
Rooli pitää ansaita. Mahlamäki on ollut ihan farssi muutamaa peliä lukuunottamatta. Potentiaalia nousta huippukotiuttajaksi ei ole.

Ensi kaudeksi hankintalistalle kunnon kotiuttajajokeri.

Meillä taitaa jo olla sellainen.:) Mutta onkohan Mahlamäellä vielä koipi kipeänä vai onko mies vain laiska juoksemaan? Tuolla ensi jakson kaksi juoksua tuoneella lyönnillä olisi mielestäni kunnarinkin voinut ehtiä. Mutta Mikko ensin epäröi juoksemaan lähtemistä ja lähdettyään eteni puolivauhdilla, kakkospesälle päästen.
 
Viestejä
2,093
Mikko on nostanut päätään! Viisi lyötyä on viisi lyötyä, vaikka ulkokenttä auttaisikin asiassa. Mikon piristyminen lupaa hyvää Tahkon loppukaudelle!
 
Elk

Viestejä
1,010
Vimpelissä edellisessä pelissä ulkokenttä kyllä auttoi, mutta eilisessä pelissä vain yhdessä - viimeisessä - juoksussa. Lyönnit olivat tosi laadukkaita. Minusta on outoa vähätellä Mahlamäen hyviä suorituksia silloin kun niitä tulee, kun ottaa huomioon, miten paljon häntä on tällä palstalla parjattu.

Yleisemminkin on mielenkiintoista pohtia, milloin ulkokenttä avustaa juoksun syntymisessä. Otetaan esimerkiksi kierteinen näpy kotiutustilanteessa. Se lyödään useimmiten harkiten sillä ajatuksella, että se riittää kotiutukseen, jos kierre on riittävä ja ulkopelaajalla on sen vuoksi vähänkin vaikeuksia saada kunnon ote pallosta niin että pallo jää käteen ja siitä saadaan kiireessä myös kunnon heitto. Kyllä se on tuossa tapauksessa lyöjän hyvyyttä eikä ulkokentän auttamista, jos pallo ei jää käteen tai se sujahtaa palautettaessa lukkarin yli, kuten usein tapahtuu.
 
Näpy oli aivan loistava, Vaikka Väliaho ei lopulta palloa kiinni saanutkaan niin omaan silmään juoksu olisi silti syntynyt.
 
Viestejä
845
Mikko on nostanut päätään! Viisi lyötyä on viisi lyötyä, vaikka ulkokenttä auttaisikin asiassa. Mikon piristyminen lupaa hyvää Tahkon loppukaudelle!
Totta, Varmasti Mikkoa itseäkin lämmittää onnistuneet suoritukset, Vaikeahkon kauden keskellä. Jos Mikko jatkaa samassa vireessä Nikkasen ja Brandtin ohessa niin ei Tahkon peli ainakaan kotiutuksiin kaadu.
 
Viestejä
515
Ja vielä aivan käsittämätön harhaheitto. Etupesät täynnä ja heitto kakkoselle ei ollut edes mikään harvinaisen vaikea. Tuossa paikassa pitää pystyä pysäyttämään pallo, vaikkei kiinni saisikaan. Niin vain Hokkanen (?) kauhoi ilmaa ja lopputuloksena juoksu ja kolmostilanne.

Omistuista oli kyllä taas pelinjohtaminenkin neljännen tasoittavalla. Millähän tempuilla Haimilta saisi hakattua tuon jatkuvan kiireen ja "pakottamisen" pois?
 
Kamala

Eiköös mehtimäellä kama heittänyt heti toisen jakson alkuun 4 juoksua Joensuulle ja jakso loppui 6-4 että siinä esimerkkiä.
 
Viestejä
515
Tänään oli siis ensimmäisellä jaksolla tarjolla todella suuri piste, mutta kun oli taas aikalailla tämän kauden Tahkon näköinen suoritus. Niin usein Tahko on ollut vähän huonompi kuin vastustaja yksittäisillä jaksoilla. Ja nyt on pakko sanoa, että siinä ensimmäisellä jaksolla taidettiin pudota lopullisesti ylemmän jatkosarjan kelkasta. Alla pistetilanne kilpailijajoukon kanssa, mukana myös jäljellä olevat ottelut:

5. Seinäjoki 33p: Koskenkorva (k), Hamina (v), Vimpeli (k)
6. Kitee 33p: Sotkamo (v), Vimpeli (v), Joensuu (k)
7. Raahe 31p: Vimpeli (v), Sotkamo (k)
----------------------------------
8. Koskenkorva 31p: Oulu (k), Seinäjoki (v), Joensuu (v), Hyvinkää (v)
9. Tahko 29p: Imatra (k), Koskenkorva (k)

Niin lähellä, mutta niin kaukana. Seinäjoella on niin paljon enemmän kolmen pisteen voittoja, että Tahkon pitäisi kerätä viisi pistettä enemmän mennäkseen ohi. Eli täydet pistepotit molemmista jäljellä olevista peleistä ja Seinäjoki saa saada maksimissaan yhden pisteen lopuista. Todennäköisyys tälle lienee prosentin luokkaa.

Kiteellä vaikea loppuohjelma ja suoria voittoja vähemmän kuin Tahkolla. Vaikka KiPa ei saisi pistettäkään, tulisi Tahkon napsia neljä pinnaa jäljellä olevista peleistä. Uskon kuitenkin, että Kitee jakson tai kaksi vie. Todennäköisyys Kiteen ohittamiselle jossain 20% tuntumassa.

Raahen lopullinen saldo saattaa hyvinkin olla nolla pistettä, mikäli vain Sotkamo saa raajarikkoja takaisin kentälle. Piení kanto tuossa kaskessa on, että Pattullakin on enemmän suoria voittoja kuin Tahkolla. Tosin vain yksi. Raahelaispoppoo onkin todennäköisin ohitettava loppurutistuksessa. Todennäköisyys 50% luokkaa.

Koskenkorva on seuraavana edessä, mutta kuitenkin niin kaukana perussarjan päätteeksi. Oululta helpot kolme pistettä ja sen lisäksi yksi rästipeli. Oletetaan, että Joensuu ei anna KossUlle pisteitä ja Seinäjoelta tulee vaikka vain piste, niin Tahko tarvitsee kolmen pisteen voitot molemmista jäljellä olevista otteluista KossUn ohittamiseen.

Niin lähellä, mutta niin kaukana. Yksittäisiä pistemenetyksiä (turhia) on tullut aivan liian paljon, taas ollaan tässä voivottelemassa niitä. Ensimmäisenä tulee mieleen kauden ottelut tätä sarjanousijaa vastaan. No, kävi miten kävi, Tahko on hyvissä asemissa taistelussa ylemmän sarjan voittajaa vastaan alemmassa loppusarjassa.

Loppuun vielä veikkaus lopullisestä järjestyksestä:

5. Seinäjoki 37p
6. Koskenkorva 36p
7. Kitee 34p
--------------------------------------
8. Tahko 33
9. Raahe 32p
 
Elk

Viestejä
1,010
Niin no, onhan tuossa ihan saumaa seitsemän joukkoon, koska tosiaan Kiteellä ja Raahella on kovat vastustajat jäljellä, ja Koskenkorvan tietä Tahko voi itse tehdä kuoppaiseksi.

Toinen juttu on sitten se, mitä tässä itsekään toivoisi. Kohtahan tässä kausi on joka tapauksessa ohi, alle kuukaudessa, ja jotenkin sitä toivoisi näkevänsä Pihkalassa myös kotijoukkueen voittoja ja tasaisia pelejä. Niitä olisi luvassa alemmassa jatkosarjassa, kun taas jos pääsisi ylempään jatkosarjaan, kausi voisi päättyä vaikka yhdeksäänkin peräkkäiseen tappioon (jatkosarja ja pakolliset kolme pudotuspeliä liian kovaa vastustajaa vastaan). Kun vertaa ihan vaan katselukokemuksena vaikka torstain Alajärvi-peliä ja viime viikon noloa Sotkamo-peliä tai fanikamerasta nähtyä tämän päivän oikeastaan aika puuduttavaa Joensuu-peliä, niin omalla kohdallani kallistun kyllä selvästi tasaisten ja panoksellisten pelien kannalle.

Siis sija 8 sekä runkosarjan että jatkosarjan jälkeen olisi sillä tavoin sopiva, että silloin tietäisi kauden menneen odotusten mukaan tai jopa sen ylärajoilla ja että viimeisiin peleihin (jatkosarja) olisi sisältynyt katsomoonkin ilon hetkiä. Ne kolme pudotuspelitappiotakaan ei silloin tuntuisi pahalta. Mutta onhan alemman jatkosarjan ”toivomisen” kanssa tietysti sellainen riski, että joudutaan pelaamaan vielä karsintapeikkoakin vastaan. Takana olevistakin kun sekä Hamina että Kankaanpää osoittautuivat runkosarjassa Tahkolle vaikeiksi vastustajiksi.
 
Viestejä
2,093
Kirjoittakaa, olkaa hyvä joko Joensuussa paikalla olleet tai pelin muuten nähneet hiukan Tahkolaisten pelisuorituksista. Eka jakso olisi ollut voitettavissa yhdellä juoksulla ja toistakin johdettiin 3-2 Mahlamäen onnistumisilla. Olen kyllä pettynyt, että Tahko ei näitä tarjottuja tilaisuuksia pysty käyttämään hyväksi. Onko porukka pehmeitä tiukassa paikassa vai tyriikö pelinjohto homman? Huippujoukkueet rutistavat tiukat pelit voitoiksi!
 
Viestejä
561
Tämän viikon peleistä olisi kyllä vähintään voitot kairattava molemmista, mielellään 3p ainakin toisesta. Noin muuten Tahkon pelaamsiesta, ajoittain on hyvääkin peliä ja ajoittain annetaan ilmaisia pinnoja vastustajille, mutta se on sitä ollut koko kauden ja tulee olemaan, koska nuori joukkue. Miksiköhän Brandt oli nyt taasen Joensuussa lautasella kun Ryde on kuitenkin pelannut ihan ok? Vaikka ei sillä, ei tuo peli Brandtiin kaatunut.
Mahlamäki alkanut heräilemään sisällä, mutta sitten taasen Nikkanen on hieman taantunut, tai no ei taantunut, kyllähän hänellä lyönti kulkee edelleen mutta läpäreitä ei tule alkukauden malliin, mikä on sisänsä ymmärrettävää koska Metu alkaa olla aika merkattu mies vastustajien keskuudessa
 
Ryde oli merkitty alustavaan kokoonpanoon, ja syöttelikin lämmittelyissä. Ettei ois Rydellä(kin) jotain pientä vaivaa taustalla.
 
Viestejä
586
Kirjoittakaa, olkaa hyvä joko Joensuussa paikalla olleet tai pelin muuten nähneet hiukan Tahkolaisten pelisuorituksista. Eka jakso olisi ollut voitettavissa yhdellä juoksulla ja toistakin johdettiin 3-2 Mahlamäen onnistumisilla. Olen kyllä pettynyt, että Tahko ei näitä tarjottuja tilaisuuksia pysty käyttämään hyväksi. Onko porukka pehmeitä tiukassa paikassa vai tyriikö pelinjohto homman? Huippujoukkueet rutistavat tiukat pelit voitoiksi!

Sorry, tämä tulee vähän jälkijunassa eikä ole mikään kunnon raportti, mutta muutama havainto tahkolaisista kuitenkin.

Mahlamäki palkittiin ansiosta. Hän löi juoksut ja oli myös silloin kun ei juoksuja tullut uhkaavan tuntuinen mailanvarressa. Positiivinen yllätys varsinkin, kun ennakkoon minulle oli jäänyt mieleen tahkolaisten kriittiset kirjoitukset hänestä.

Carlson epäonnistui sisällä totaalisesti. Suurin osa lyönneistä painui reilusti laittomiksi, mukana oli myös viimeisen lyönnin laittomia.

Rytköseltä kelpo peli.

Toisella jaksolla Tahkon ulkokenttä sähläsi usean ukon voimin ja päästi Joman reiluun voitoon.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös