Lopun alulta näyttää tämä muutenkin kun nelikymppiset Mäkelä ja Haapakoski ulkopelissä joutuvat kantamaan peliä. Sama vaikka sitä sitten jatkossa johtaa Ojanperä. Meriitit ovat kymmenen vuoden takaisia joukkueella, jolla mummonikin olisi pitänyt voittaa mestaruus.
Mistä tieto Riston pelinjohtoon hyppäämisestä ensi vuodelle peräisin? Ei toki ole tarkoitus epäillä etteikö voisi totta olla mutta mahtaako olla täysin huhuasteella vai onko tuohon sisäpiirin tietoa olemassa.
Ei varmaan kannatakaan, kun voi taas mennä Alajärvelle juhannuksen jälkeen tienaamaan Lönnin kanssa hölläkätisten kavereiden kuvaamalla sopimuksella😄Ihan huuhaa juttua. Ei todellakaan ole tulossa.
On kunnoSama tuli mieleen. Ei Sigge varmaan täysin kunnossa ole, sillä niin kaukana oli totutusta suoritus tasosta.
Ei saanut taisi jäädä 4 vajaa Pitäiskö pelata vielä ensi kaudella ?En löytänyt ajantasalla olevia tilastoja. Saiko Haapakoski 1000 tuotua juoksua täyteen?
Väärä arvio ei ole ongelmiaPerttu Hautalan arvio perjantaina oli, että akillesjänteessä vikaa.
Tappio tietysti harmittaa, mutta jollain tapaa pari viimeistä kautta voi olla hyvä herätyskin Vimpeliin. Ei se finaalipaikka mikään itsestäänselvyys ole vaikka vuosia siihen totuttiinkin. Se hopeaputkikin tuntui lähes katastrofilta monen ajatuksissa, mutta selvitettiin sentäs välierät.
Hylkilä taisi oppia sen tappion tunteen viime vuonna Oulussa, joten mahtoiko tuntua missään....Mutta joo nyt se on Hylkilän Markku nähnyt millaista se häviäminen on kotona välieräsarjan ensimmäisessä ottelussa, sitten Joensuussa toisessa ottelussa ja jälleen kotona kolmannessa ottelussa. Jos vielä ensi vuonna jatkaa Vedon viuhkassa (toivottavasti ei), niin nyt kannattaa painaa mieleen millaista se häviäminen on ettei tarvi ensi syksynä taas tätä arvuutella jos näihin peleihin päästään.
Et voi yleistää asiaa, mielipiteitä on pienessä kylässäkin monta. Olihan tuolla kotipesän takana paljon tyhjiä paikkoja. Koska nämä paikan varanneet sitten tulevat peliin, jos eivät vielä välierässä.Vimpelissä ei koskaan ole pidetty finaalipaikkaa itsestäänselvyytenä, eikä myöskään tänä vuonna.
Koska nämä paikan varanneet sitten tulevat peliin, jos eivät vielä välierässä.
Kyllä se oli Vennamo.Virolainen ainaskin sano mutta ei sen väliä.
Hyvä analyysi.