- Viestejä
- 1,490
Katsojankin kannalta tilanne on karmea. Istut katsomossa yrittäen hakea fiilistä. Alitajunnassa aistit kumminkin, kuinka jokin on kadonnut. Vähitellen alat tunnistaa vierustovereidenkin tyhjistä katseista hengettömyyden. Sen saman kalvavan tunteen, joka omissa sisuskaluissasikin jäytää.
Pelaajat yrittävät luoda hurmosta. Mutta onko se aitoa? Ei ole. Kaikki tuntuu niin kovin teennäiseltä ja muoviselta. Virkamiesmäiseltä.
Viimein jätät yhden pelin väliin. Jätät toisenkin. Lopulta alat pelätä peliin menemistä. Kuten moni muukin samalla tavalla faktojen edessä nöyrtynyt.
Sitä se on. Kaikessa karmeudessaan.
Jep, tuollaista se meillä Sotkamossa on ollut pitkään. Pelillinen alamäki, joka karkoitti katsojat, alkoi jo vuosikausia ennen kuin menestys hiipui. Kun joukkue alkaa pelkäämään tappiota enemmän kuin haluamaan voittoa, se näkyy lehtereille ja kauas.
Eikä siitä voi Sotkamoa tai Vimpeliä tai yleisöä syyttää. Menestystä vaan yksinkertaisesti on molemmille tullut liikaa, niin se menestyksen janoaminen vain vähenee dramaattisesti itsestään. Pelaajilta puuttuu se viimeinen napsu ja yritys, kun ei olla enää ihan valmiita tekemään kaikkeaan, kun mitaleita on kaikki kaapit täynnä ennestäänkin. Yleisö taas ei jaksa kiinnostua enää kuin finaaleista, kun niitä jatkuvasti ovat päässeet seuraamaan. Enää ei kiinnosta seurata, kuinka sinne finaaleihin päästäisiin...
Vimpelille on käymässä sama kuin Meidän Jymylle. Kaikki tietää, mitä pitäisi pelaajiston suhteen tehdä, mutta sellaista pelinjohtoa ei löydy, joka sen uskaltaisi ajoissa tehdä. Ja mittavasta menestyksestä huolimatta Meidän Jymyssä kaikki legendatkin on lopettaneet häviäjinä, kun eivät sitä ajoissa ole osanneet tehdä. Jos ovat, niin ovat palanneet kehiin jotta saavat hävitä sen viimeisen pelinsä. En tiedä mikä siinä häviäjänä lopettamisessa Meidän Jymyläisiä niin kiehtoo. Vimpelissä ei ihan samassa jamassa vielä olla, mutta näköjään hyvää vauhtia siihen menossa.
Viimeksi muokattu: