Minä nyt ihan yleisesti tästä casesta johtuen ja pesäpallomaailman rajat ylittäen haluaisin ravistella käsitystä siitä, millaisia esikuvia meillä on ollut historiassamme ja miten me kansakuntana ihan yleisesti voidaan niiden esikuvien luomien ihanteiden mukaan töitä paiskiessamme. Ihmiset ryyppää, syö ahdistus-/masennuslääkkeitä, sillä meidän luterilainen työmoraali/ vaativuus on niin pirun tiukka ja armoton. Virheiden pelko on suuri, sillä jos teet virheen, saatat menettää kaiken. Myös häpeän pelko, näyttämisen halu tai ylpeys saa ihmiset tekemään älyttömiä asioita uuvuttaen itsensä.
Ehkäpä joku kärähtänyt urheilija ei nuoria aja ryyppäämään tai anna ymmärtää, että urheilu ja alkoholi olisivat hyvä yhdistelmä (ei nuoret niin tyhmiä ole), jos vaikka irtisanomisia ja erottamisia ei mokasta seuraisikaan. Ehkäpä esikuva voi olla sellainenkin yksilö, joka näyttää heikkoutensa ja haavoittuvaisuutensa ja päinvastaisesti näyttää esimerkkiä siitä, kuinka voi taistella vaikeuksista huolimatta voittoon. Ehkäpä esimerkillinen voisi olla sellainen seura, joka ankaruuden tai tuomisemisen sijaan osoittaa inhimillisyyttä. Ehkä laajemmallakin rintamalla suomalaiset voisivat paremmin, olisivat vähemmän ahdistuneita ja masentuneita, jos täällä suhtauduttaisiin elämään ja sen karikoihin hieman inhimillisemmin. Ehkä lapset ja nuoret oppisivat, että tukea voi saada jo ennen kuin mitään tapahtuu ja parhaimmassa tapauksessa ilmapiiri voisi olla sellainen, ettei alkoholin avulla tarvitsisi itseään turruttaa. Ehkäpä vaadittaisiinkin niitä, jotka lapsille, aikuisurheilijoille ja tuomareille karjuu peleissä pää punaisena, vaatimaan kuria ja tuomioita, hiljenemään ja sen sijaan kannustamaan ja osoittamaan empatiaa parastansa yrittäville.
Nytkin tuomiota ja kurinpitoa vaativat ne, jotka pelkäävät maineenmenetystä, rahavaikeuksia tai jotain muuta hypoteettista. Maine ja raha, toki ne huippu-urheilussa tärkeitä ovat, mutta ehkä suhtautumista siihen, mitä maine ja kunnia ovat, tai mitä kannustaminen, auttaminen ja tuki ovat, voisi hieman päivittää sieltä suo, kuokka ja jussi -aikakaudelta tähän päivään. Nehän ovat ihan meidän ihmisten määriteltävissä olevia asioita ja joissakin kulttuureissa asioihin suhtaudutaan aivan eri tavoin. Moderni maailma tarvitsee empatiaa, inhimillisyyttä ja yhteisöllisyyttä, sitä myös Superpesis ja liitto ovat käsittääkseni koittanut viestittää. Sitä voisi myös monet sponsorit arvostaa jonkin yli-ihmismäisen suorittamis-voittamiskulttuurin sijaan. Toki urheilullinen menestyskin on tärkeää, ei sillä, muutoinhan koko hommasta katoaa taas pohja kokonaan.
finlex.fi
