Supervuoro Verkkolehti »

Mansen ja Kohosen sopimusriita

Viestejä
4,784
-Se ei ollut riittävän ehjää. Tekemisemme oli levotonta. Arjesta puuttui johdonmukaisuus, mutta en silti halua avata yksityiskohtia. Vaikka Tonilla on valtava kokemus pelaajana, ei sitä ole kertynyt koko joukkueen kuuntelemisesta ja ohjaamisesta.

Niin eihän tuossa avattu mitään yksityiskohtia, miksi Kohonen laitettiin pihalle.

Sanoi kuitenkin ihan tarpeeksi että asia liittyy kokemattomuuteen ja siihen että tekeminen ei ollut "riittävän ehjää" tai johdonmukaista. Jotainhan Kode siis yritti ja teki.

Määräaikaisen sopimuksen irtisanomiseen tarvitaan kuiteinkin erittäin painavia syitä, ei vain heikkoja työsuorituksia.
 
Viestejä
1,664

Eipä ole syytä avata vielä ! - Vouti pitää istunnon ja hölötykset pois.
 
Viestejä
264
Saa nähdä ehditäänkö sopimuskiista saada maaliin ennenkuin Manse PP ja Kohonen kohtaavat superpesisottelussa. Olisi draaman kaari kohdillaan kun Kode kohtaisi vielä ainakin kertaalleen lukkarina Puhtimäen ja kumppanit.. Eiköhän Helimokin ehtisi katsomoon kabinetista.
 
Viestejä
1,596

Missä superpesisottelussa Manse PP ja Kohonen kohtaa?
Eipä ole syytä avata vielä ! - Vouti pitää istunnon ja hölötykset pois.
Näin on
Sanoi kuitenkin ihan tarpeeksi että asia liittyy kokemattomuuteen ja siihen että tekeminen ei ollut "riittävän ehjää" tai johdonmukaista. Jotainhan Kode siis yritti ja teki.

Määräaikaisen sopimuksen irtisanomiseen tarvitaan kuiteinkin erittäin painavia syitä, ei vain heikkoja työsuorituksia.
Niin edelleenkään ei tuossa avattu koko hommaa mitkä on syyt. Nuo voi olla sivuseikkoja tai oikeita syitä, sen tietää vaan sisäpiirissä olevat.
 
Viestejä
339
Ihan mielenkiinnosta kysyn, miten Mansen talvitreenit oli järjestetty Iivarisen ollessa PJ?
Oiskohan Pasanen vetänyt suurimman osan talvireeneistä tuolloin?
Omissa entisissä seuroissa oli ihan normaalia, että ulkopaikkakunnalta tuleva PJ oli talvikaudella mukana vain leiriviikonloppuina ja arkiviikkoina lajitreenejä veti 1-2 lajivalmentajaa ja fysiikkavalmentaja oheiset + juoksu / omatoimisesti.
 
Viestejä
744

Entä kun oli täyspäiväinen ja oliko jossain luki että kuului muutakin ja sopimuksen lähtökohta että muuttaa Tampereelle
 
Viestejä
891
Määräaikaisen sopimuksen irtisanomiseen tarvitaan kuiteinkin erittäin painavia syitä, ei vain heikkoja työsuorituksia.
Henkilö on palkattu vuodeksi tehtaalle johtamaan yksikköä jonka tehtävänä on valmistaa tuotteita ja toimittaa ne paikkaan x koottavissa pahvilaatikoissa.

Henkilö on ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana ollut vaihtelevasti paikalla, ei ole delegoinut tehtäviään työryhmän keskiportaan johdolle tai ohjeistanut työryhmää tuotteiden valmistuksen suhteen ja paikalla ollessaan on laittanut työryhmän jatkuvasti vain kokoamaan kuljetukseen tarvittavia pahvilaatikoita. Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana työryhmä on omatoimisesti onnistunut tekemään ja lähettämään kymmenesosan budjetoidusta tuotemäärästä. Pahvilaatikkoja on koottu yli kaksinkertainen määrä budjetoituun tarpeeseen nähden.

Antaakohan tehtaanjohtaja kenkää?
 
Viestejä
2,885

"Ennen vapauttamistaan Kohonen vastasi vain viikonlopun leirien vetämisestä. Arkena Mansen miesten harjoittelu oli muiden vetäjien vastuulla".

Tehtaanjohtaja palkkasi pelinjohtajan, jonka tehtävänä oli vetää viikonloppuleirejä 31.3.2023 asti. Huhtikuun alusta pelinjohtajan piti muttaa Tampereelle asumaan ja ottaa myös arkipäivien harjoittelu vastuulleen, näin tehtaanjohtaja oli sopinut. Arkipäivien laadukkaan harjoittelun valvonta oli muiden vastuulla, Kohosen irtisanomisperusteena eivät käy nämä seikat. Tehtaanjohtaja oli sopinut Kohosen voivan jatkaa entisessä työssään maaliskuun loppuun asti, ja hoitaa Tampereella ainoastaan viikonloppuleirit. Kuka valvoi arkipäivien harjoittelua? Tekikö tehtaanjohtaja huonon sopimuksen Kohosen kanssa, kun velvoitti ainoastaan viilonloppuleirien hoitamiseen maaliskuun loppuun asti?
 
Viimeksi muokattu:

Se on ainakin totta että Tehtaanjohtaja teki todella huonon sopimuksen :D
 
Viestejä
954
Henkilö on palkattu vuodeksi tehtaalle johtamaan yksikköä jonka tehtävänä on valmistaa tuotteita ja toimittaa ne paikkaan x koottavissa pahvilaatikoissa.

Henkilö on ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana ollut vaihtelevasti paikalla, ei ole delegoinut tehtäviään työryhmän keskiportaan johdolle tai ohjeistanut työryhmää tuotteiden valmistuksen suhteen ja paikalla ollessaan on laittanut työryhmän jatkuvasti vain kokoamaan kuljetukseen tarvittavia pahvilaatikoita. Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana työryhmä on omatoimisesti onnistunut tekemään ja lähettämään kymmenesosan budjetoidusta tuotemäärästä. Pahvilaatikkoja on koottu yli kaksinkertainen määrä budjetoituun tarpeeseen nähden.

Antaakohan tehtaanjohtaja kenkää?
Saattaa antaa mutta silti, sopimuksen muodosta riippuen, joutunee maksamaan siitä silti rahaa määrän x. Mikäli paperissa on koeaika, onnistunee homma helpommin ja mikäli on määräaikaisessa sopimuksessa kiinni, saa määräajan maksella jos sieltä ei selkeitä laiminlyöntejä löydy vaan vain osaamattomuutta.
 
Viestejä
954
Päättelet ja kirjoitat tästä tapauksesta, etkä tiedä toisen osapuolen vastinetta . - Se on sama kuin puhuisit itseksesi.
Tästä ei valitettavasti ole kyse. Alkaako ikä painaa kun jutuista alkaa lanka kadota ja performanssikin hajota?
 
Viestejä
130
Tehtaanjohtaja palkkasi pelinjohtajan, jonka tehtävänä oli vetää viikonloppuleirejä 31.3.2023 asti. Huhtikuun alusta pelinjohtajan piti muttaa Tampereelle asumaan ja ottaa myös arkipäivien harjoittelu vastuulleen, näin tehtaanjohtaja oli sopinut. Arkipäivien laadukkaan harjoittelun valvonta oli muiden vastuulla, Kohosen irtisanomisperusteena eivät käy nämä seikat. Tehtaanjohtaja oli sopinut Kohosen voivan jatkaa entisessä työssään maaliskuun loppuun asti, ja hoitaa Tampereella ainoastaan viikonloppuleirit. Kuka valvoi arkipäivien harjoittelua? Tekikö tehtaanjohtaja huonon sopimuksen Kohosen kanssa, kun velvoitti ainoastaan viilonloppuleirien hoitamiseen maaliskuun loppuun asti?
Täällä kun on näitä tietäjiä ; oliko hän kaikilla sovituilla viikonloppuleireillä paikalla vetämässä harjoituksia, ja kuuluiko arkipäivien harjoitusten suunnittelu kuitenkin Kohoselle, vaikka läsnäolovelvoitetta ei ollutkaan?
 
Viestejä
1,552

Toivottavasti, joku tietää.

Tänäänhän Komulainen kertoi, että joukkue ollut kunnossa, ainakin testitulosten mukaan.

Puhtimäestä tullut Helimon puhuva pää.
 
Viestejä
96
Se on ainakin totta että Tehtaanjohtaja teki todella huonon sopimuksen :D
Se taitaa vain olla epäselvää, että millainen sopimus; kuinka pitkä, kuinka arvokas jne on tehty.

Taitaa jäädä selvittämättäkin. Asia sovittaneen oikeussalien ulkopuolella, eikä yksityiskohdista huudella jälkeenpäin.
 
Viestejä
1,798

Sopimuksen tiedot mm. rahasummien osalta on julkaistu, joten niistä ei ole mitään epäselvää. Papereista myös selviää, että mitään koeaikoja ei ollut. Jos työntekijän naama ei miellytä, niin rahalla määräaikaisesta sopimuksesta pääsee irti - ei muuten.

Manse joutuu maksamaan määräaikaisen sopimuksen pituuden verran Kohoselle. Suomen laki on näissä varsin vahva.

Täältä löydettävät parodiat ja performanssit lähinnä naurattavat.
 
Viestejä
744
Se taitaa vain olla epäselvää, että millainen sopimus; kuinka pitkä, kuinka arvokas jne on tehty.

Taitaa jäädä selvittämättäkin. Asia sovittaneen oikeussalien ulkopuolella, eikä yksityiskohdista huudella jälkeenpäin.
Miten voi olla epäselvää jos Aamulehdessä lehdessä kuva kun allekirjoittaa 1+2 v sopimuksen joka on hänellä ollut viikon kotona johon on voinut tutustua.
 
Viestejä
130
Toivottavasti, joku tietää.

Tänäänhän Komulainen kertoi, että joukkue ollut kunnossa, ainakin testitulosten mukaan.

Puhtimäestä tullut Helimon puhuva pää.
Juu, Puhtimäki onkin justiinsa se kaveri, jonka voi laittaa haastatteluihin lausumaan jonkun toisen määräämiä lausuntoja :rolleyes:
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös