Supervuoro Verkkolehti »

Mansen ja Kohosen sopimusriita

Viestejä
1,410
Niin... Kohosen perheen Tampereelle muuttamisen ehtonahan oli kahden vuoden sopimus.
Sitä sinä et tiedä. Oli tai ei ollut, ei Kohosella aikomusta asuntoa ollut hankkia. Mikä - jos asiaa missään päädytään käsittelemään - toimii yhtenä osoituksena häntä vastaan. Vastapuoli voi argumentoida, ettei Kohosella ole missään kohdin ollut aietta täyttää omaa puoltaan sopimuksesta.
 
Viestejä
433
On aina epäonnistuminen kun työsuhteen purkua puidaan julkisuudessa ja oikeudessa. Kohosen vaatimus on selvästi normaaleja korvauskäytänteitä suurempi eikä tule tuollaisena toteutumaan. Se on sinänsä ihan tyypillistä eli kun haastehommiin lähdetään, vaatimuksiin kasataan kaikki mahdollinen ja vähän päälle. Lopputulos tulee olemaan suunnilleen puolen vuoden palkka ja kulukorvaukset päälle. Olisin olettanut, että molempien osapuolien olisi kannattanut lyödä tuosta kättä päälle ja välttää tällainen molempia vahingoittava julkisuuskeissi.

Epäonnistuneita rekryjä tapahtuu koville ammattilaisillekin pörssiyhtiöistä alkaen.
 
Viestejä
2,091
Minä haluaisin kyllä puolustaa ylläpitoa kun tuossa aikaisemmin joku sitä arvosteli linjakkuuden puutteesta. Saattaa olla linjakkuuden puutteen sijaan yksinkertaisesti ajan ja resurssien puute. Näitä kirjoituksia tulee tänne palstalle toisinaan hyvinkin paljon kuten tässä Kohonen-Manse keississä. Ylläpitoa hoidetaan todennäköisesti aika niukoin resurssein ja joku pannan, varoituksen tai huomautuksen arvoinen kirjoitus saattaa jäädä yksinkertaisesti resurssien puutteen johdosta huomaamatta. Ja siten tarvittavaa toimenpidettä ei tehdä. Ja arviointivirheitä ylläpidollekin saattaa tulla. Ihmisiä hekin ovat. Minusta ylläpito tekee ihan hyvää duunia.
 
Viestejä
827
Mutta paljonko joutuivat laittamaan lisää tarjoukseen ? Kuka siellä on nyt sitten palkattu Komulaisen avuksi? Miksi siihen ei saatu Kohosen aikana ketään hommattua? Kyvyttömyys vai maine haitta seuralta?
Vai oliko kyse siitä, että Kohosen kakkospelinjohtajaksi ei kukaan ammattimies halunnut lähteä... 😉
 
Viestejä
2,034
Sitä sinä et tiedä. Oli tai ei ollut, ei Kohosella aikomusta asuntoa ollut hankkia. Mikä - jos asiaa missään päädytään käsittelemään - toimii yhtenä osoituksena häntä vastaan. Vastapuoli voi argumentoida, ettei Kohosella ole missään kohdin ollut aietta täyttää omaa puoltaan sopimuksesta.
Miksi Kohonen olisi kämpän hommannut, kun se oli Mansen hommia. Muutto olisi tapahtunut 1.4.2023.
 
Viestejä
1,410
Miksi Kohonen olisi kämpän hommannut, kun se oli Mansen hommia. Muutto olisi tapahtunut 1.4.2023.
No ei ollut. Kohosella oli puoli vuotta aikaa ja omalla vastuulla Tampereelle muuttaa. Jos näin ei olisi huhtikuun alkuun mennessä tapahtunut, olisi Manse jonkun kämpän pistänyt ja sen laskuttanut Kohoselta. Jos vaihtoehtoina on itse hankkia haluamansa ja sopiva asunto vs. että työnantaja vain määrää jonkun kämpän ja vähentää sen kulut liksasta, ei kukaan - pesiksessä tai missään duunissa - valitsisi jälkimmäistä. Ko. sopimuskohdan tarkoitus on ollut viimeistään "pakottaa" Kohonen Tampereelle, ei asunnon tarjoaminen Kohosen toivomalla tavalla.
 
Viestejä
2,885

"Helmikuussa myös Kohosen perheen asunnon etsintä Tampereelta takkusi. Manse PP tarjosi ratkaisuksi yksiötä. Helimo perusteli Kohosen mukaan asiaa sillä, että seuran käsitti perhe olleen jäämässä koulun lukuvuoden ajaksi Kouvolaan. Seuran edustaja kehotti Kohosta edelleen laittamaan Kouvolan asuntonsa myyntiin ja hankkimaan omistusasunnon Tampereelta".
"Kohonen asui tilapäisesti Mansen järjestämässä vuokra-asunnossa, jonka vuokra vähennettiin hänen palkastaan".

Viestejä
1,410
"Seuran edustaja kehotti Kohosta edelleen laittamaan Kouvolan asuntonsa myyntiin ja hankkimaan omistusasunnon Tampereelta".
"Kohonen asui tilapäisesti Mansen järjestämässä vuokra-asunnossa, jonka vuokra vähennettiin hänen palkastaan".
Niin, juuri kuten totesin. Seura esitti sopimuksen mukaisia kehotuksia, kun Kohonen ei ollut itse toiminut. "Perälauta" olisi sitten ollut 1.4. paperin mukaan.
 
Viestejä
2,885
Niin, juuri kuten totesin. Seura esitti sopimuksen mukaisia kehotuksia, kun Kohonen ei ollut itse toiminut. "Perälauta" olisi sitten ollut 1.4. paperin mukaan.
Seura oli luvannut vuokrata perheasunnon Kohoselle Tampereelta 1.4. alkaen, JOS Kohonen ei siihen mennessä ole ostanut omaa asuntoa.
 
Viestejä
1,410
Seuralla oli optio pakottaa Kohonen muuttamaan (tai vähintään maksamaan) heidän hankkimastaan asunnosta.

Sen näkeminen jonakin seuran lupauksena on... erikoista puusilmäisyyttä.
 
Viestejä
1,410
Kohonen asui jo seuran vuokraamassa yksiössä....
En tiedä kuinka syvällä maaseudulla asut, mutta Tampereella jonkun väliaikaisyksiön ja kunnon perheasunnon vuokrat/hinnat liikkuvat aika lailla eri sfääreissä.

Reissuyksiön työntekijä voisi antaa olla vaikka tyhjillään, kun kustannus ei ole kummoinen.

Kaikkein ihmeellisintä jos joku oikeasti kuvittelee että pj sopimus voisi edellyttää asunnon ostamista paikkakunnalta. Laitetaanpa niitä valoja päälle ennen kuin pimeä koittaa.
Tampereelle muuttamista kyllä. Mitä oltaisiin voitu tarvittaessa tehostaa hankkimalla Kohoselle perheasunto Tampereelta, jonka vuokra olisi peritty häneltä.
 
Viestejä
1,410
Vähän parempi olkiukkoja nyt edes. Kukaan ei ole edes etäisesti mitään tuollaista väittänyt.

Sen sijaan se voisi toimia hyvänä argumenttina sen osalta, että Kohosella ei ole ollut aiettakaan täyttää omia sopimusvelvoitteitaan.

Hyvin monissa vastuullisissa johtajatehtävissä eri toimialoilla edellytetään työntekijän asuvan työnteon paikkakunnalla.
 
Viestejä
801
On erittäin ymmärrettävää että työnantaja vaatii asumaan paikkakunnalla missä työ kilpailukaudella tapahtuu.

Mutta mitä ihmettä työnantajalle kuuluu asumismuoto? Sama Kait se nyt pitäs työnantajalle olla vaikka työntekijä asuisi Teiskon metsässä puoli joukkue teltassa...
 
Viestejä
4,783

Työntekopaikka on mitä on jos sellainen on sopimukseen kirjattu, ja työntekijä sitten järjestää itsensä paikan päälle miten parhaaksi näkee.

Mutta sellaisella ehdolla voi pyyhkiä hanuria jos asuinkunnan perusteella jätetään palkkaamatta tai irtisanotaan työntekijä. Siitä antaa vain lisäpaukkuja Kohosen vaatimuksille jos tuollaisen seikan nostaa esiin käräjillä.
 
Viestejä
2,876
Tätä ketjua kun lukee, niin tulee sellainen olo, että käräjät on jo käyty. Ei taida enää olla mitään sellaista argumenttia, jota ei tässä ketjussa ole jo molemmin puolin sanottu. Asianajajat voisi heittää tästä jutusta virattomina pois. Annetaan tuomarille tämä ketju ja siitä sitten vaan valitsemaan 1 x 2, niin saadaan tuomio.
 
Viestejä
4,024
Vähän parempi olkiukkoja nyt edes. Kukaan ei ole edes etäisesti mitään tuollaista väittänyt.

Sen sijaan se voisi toimia hyvänä argumenttina sen osalta, että Kohosella ei ole ollut aiettakaan täyttää omia sopimusvelvoitteitaan.

Hyvin monissa vastuullisissa johtajatehtävissä eri toimialoilla edellytetään työntekijän asuvan työnteon paikkakunnalla.
Mansen pelinjohtajan tehtävä ei ole vastuullinen johtajatehtävä vaikka tehtävänimikkeessä sana johtaja onkin. Eikä varmasti kukaan pysty työsopimuksessa edellyttämään paikkakunnalla asumista, ainakaan niin että se kestää lakituvassa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös