- Viestejä
- 1,030
Totta kai, siitähän Kohonen hänelle maksaa.Puhuin vain, miten itse tekisin. Olen myös suhteellisen varma, että Rauste pyrkii voittamaan casen.
Totta kai, siitähän Kohonen hänelle maksaa.Puhuin vain, miten itse tekisin. Olen myös suhteellisen varma, että Rauste pyrkii voittamaan casen.
Mestaruushan siinä on voitettavana.Myös itse ihmettelen, että miten Jani Komulainen lähti Manse PP:n pelinjohtajaksi maaliskuussa, kun tiesi varmasti missä mennään? Kovin vähän tuossa on voitettavaa, mutta ainakin pankkitili kiittää.
Käräjäoikeus ei anna minkään sortin periaatepäätöksiä tai ennakkopäätöksiä. Yksittäisen käräjäoikeuden yksittäisen päätöksen vaikutus yleiseen oikeuskäytäntöön on n. olematon. Tätä juttua ei varmasti päädytä hoviin tai korkeimpaan oikeuteen riitelemään - jos edes sinne käräjillekään lopulta.Tästä tulee varmastikin mielenkiintoinen periaatepäätös tulevaisuuteen mikäli oikeusasteisiin juttu lopulta etenee. Omassa mielessä pyörii ajatus, minkälainen painoarvo allekirjoitetulla sopimuksella on tulevaisuudessa verrattuna jatkokeskusteluhin mitä suunnitellaan muutettavaksi tahi sovittavaksi eri viestintäkanavissa. Sen pohjalta toivos menevän oikeuteen periaatepäätöstä hakien, toisaalta katseet pelikentille ja toivoisi tämän hautautuvan palavereissa ilman repivää julkisuutta.
Tästä tulee varmastikin mielenkiintoinen periaatepäätös tulevaisuuteen mikäli oikeusasteisiin juttu lopulta etenee. Omassa mielessä pyörii ajatus, minkälainen painoarvo allekirjoitetulla sopimuksella on tulevaisuudessa verrattuna jatkokeskusteluhin mitä suunnitellaan muutettavaksi tahi sovittavaksi eri viestintäkanavissa.
Ei kannata unohtaa perusasioita. Manse purki Kohosen työsopimuksen yksipuolisesti. Kohonen ei tyytynyt Mansen ratkaisuun. Ainoa vaihtoehto oli jättää haaste käräjäoikeuteen. Haasteessa on tietenkin Kohosen kanta niihin asioihin, jotka hän haluaa oikeuden ratkaistavaksi. Samoin Kohosen todisteet on listattu haasteessa, toki niitä voi vielä lisätä myöhemmin.Onpas taas hauskaa seurailla kun kylänmiehet ja itämaan tietäjät ovat kokoontuneet kertomaan varmoja tietoja ja totuuksia Manse PP:n toimintatavoista, seurajohdosta ja eritoten vielä kaikista laittomuuksista mitä siellä on harrastettu. 16 sivua enemmän tai vähemmän (suurimmaksi osaksi enemmän) pelkkää paskaa ja arvailua, Kohosen legendastatuksen hehkuttamista ja Mansen dissaamista. Mutta ei muuta kuin kovaa ajoa vaan!
Vähissä on ne huomiot jotka oikeasti ovat tilanteen tähän hetkeen tuoneet. Mansen taustojen puuhastelu nyt on tietysti yksi syy, mutta melkoisen pieni syy verrattuna siihen miksi Kohonen ylipäänsä sai kenkää. Huolimatta siitä että Suomen työnlainsäädäntö on aika vahvasti sosiaalidemokraattinen, on silti mahdollista pistellä työntekijä kilometritehtaalle myös määräaikaisesta sopimuksesta ilman koko sopimuksen maksamista. Sehän on mahdollista hyvinkin siinä vaiheessa jos työntekijä ei täytä omaa velvoitettaan sopimuksesta. Ja tässä tapauksessa ollaan kyllä varmuudella hyvin lähellä sitä tilannetta. Pelinjohtaja/valmentajan tehtävässä on talvisaikaan aika pieni tehtäväkartta mikä pitäisi toteuttaa, Manse PP:n edellinen pelinjohtaja ei toteuttanut sitä edes vähää alusta…
Mutta jatkakaa ihmeessä, hauskaahan tämän seuraaminen on. Täysin mahdollista on että Manse joutuu jotain maksamaan Kohoselle, mutta se ei tule ihan kauhean paljoa olemaan. Vallankaan jos tämä jostain syystä käräjille edes etenisi… Nyt on kuultu yksipuolinen versio tapahtuneesta ja sillähän sitä kelpaa sitten huudella sieltä kylistä ja kyläpahasista!
Mutta totean toki myös sen että ehkä tämä on myös Manselle hyvä. Johto todella kaipaa vähän herättelyä, nyt sitä on jo vähän muutettu, vielä kun toimintamallit pikkaisen selkiytyvät ja paranevat niin kohtuullisen salonkikelpoinen, urheilullisesti ja taloudellisesti hyvää tulosta tekevä seura nähdään tulevaisuudessa. Puuhastelusta vaan tarvii päästä eroon.
Mestaruushan siinä on voitettavana.
- sarjassa on yhä ne 4-5 joukkuetta, joilla realistinen mahdollisuus finaaleissa pelata
- Tampereella maksetaan palkka - on sitten muut toimintatavat mitä vain. Liki puolissa seuroissa vaarana, että sitä katsellaan palkkaturvasta ja/tai heinäkuun alussa tullaan sanomaan että meidän yleisökeskiarvo (shokki!) on 500 katsojaa pienempi kuin mitä toivottiin niin nyt täytyy leikata palkka puoleen.
- joukkue täynnä sarjan kovimpia ukkoja ja kokeneita ammattilaisia, joiden kanssa tietää varmuudella pystyvänsä toimimaan, eikä vaatimustason kanssa tule ongelmia
Ootko vähän yksinkertainen kun kirjoitat jos Manse vastustaa kannetta tietenkin ja kertoo totuuksia ja todisteitaEi kannata unohtaa perusasioita. Manse purki Kohosen työsopimuksen yksipuolisesti. Kohonen ei tyytynyt Mansen ratkaisuun. Ainoa vaihtoehto oli jättää haaste käräjäoikeuteen. Haasteessa on tietenkin Kohosen kanta niihin asioihin, jotka hän haluaa oikeuden ratkaistavaksi. Samoin Kohosen todisteet on listattu haasteessa, toki niitä voi vielä lisätä myöhemmin.
Haasteella Manse pakotetaan hyväksymään Kohosen kanne tai sitten vastustamaan kannetta. Jos Manse vastustaa kannetta, siihen on ilmoitettava myös perustelut käräjäoikeudelle. Haasteessa käräjäoikeus pyytää Mansea ilmoittamaan ne todisteet, joihin Manse aikoo vedota ja mitä Manse haluaa näyttää kullakin todisteella toteen. Näin Mansen kanta tulee käräjäoikeuden velvoittamana seuraavaksi selvitettyä. Riita-asioissa ei oikeudenkäyntiä saa muuten liikkeelle, haasteen jättäminen on ainoa tapa.
Kohosen juristin kulut maksaa varmuudella Manse. Pienikin korvaus Kohoselle laittomasta irtisanomisesta takaa sen. Sovintoa ei myöskään tule enää kuin Mansen maksamilla tuntuvilla korvauksilla Kohoselle.
Onpas taas hauskaa seurailla kun kylänmiehet ja itämaan tietäjät ovat kokoontuneet kertomaan varmoja tietoja ja totuuksia Manse PP:n toimintatavoista, seurajohdosta ja eritoten vielä kaikista laittomuuksista mitä siellä on harrastettu. 16 sivua enemmän tai vähemmän (suurimmaksi osaksi enemmän) pelkkää paskaa ja arvailua, Kohosen legendastatuksen hehkuttamista ja Mansen dissaamista. Mutta ei muuta kuin kovaa ajoa vaan!
Vähissä on ne huomiot jotka oikeasti ovat tilanteen tähän hetkeen tuoneet. Mansen taustojen puuhastelu nyt on tietysti yksi syy, mutta melkoisen pieni syy verrattuna siihen miksi Kohonen ylipäänsä sai kenkää. Huolimatta siitä että Suomen työnlainsäädäntö on aika vahvasti sosiaalidemokraattinen, on silti mahdollista pistellä työntekijä kilometritehtaalle myös määräaikaisesta sopimuksesta ilman koko sopimuksen maksamista. Sehän on mahdollista hyvinkin siinä vaiheessa jos työntekijä ei täytä omaa velvoitettaan sopimuksesta. Ja tässä tapauksessa ollaan kyllä varmuudella hyvin lähellä sitä tilannetta. Pelinjohtaja/valmentajan tehtävässä on talvisaikaan aika pieni tehtäväkartta mikä pitäisi toteuttaa, Manse PP:n edellinen pelinjohtaja ei toteuttanut sitä edes vähää alusta…
Mutta jatkakaa ihmeessä, hauskaahan tämän seuraaminen on. Täysin mahdollista on että Manse joutuu jotain maksamaan Kohoselle, mutta se ei tule ihan kauhean paljoa olemaan. Vallankaan jos tämä jostain syystä käräjille edes etenisi… Nyt on kuultu yksipuolinen versio tapahtuneesta ja sillähän sitä kelpaa sitten huudella sieltä kylistä ja kyläpahasista!
Mutta totean toki myös sen että ehkä tämä on myös Manselle hyvä. Johto todella kaipaa vähän herättelyä, nyt sitä on jo vähän muutettu, vielä kun toimintamallit pikkaisen selkiytyvät ja paranevat niin kohtuullisen salonkikelpoinen, urheilullisesti ja taloudellisesti hyvää tulosta tekevä seura nähdään tulevaisuudessa. Puuhastelusta vaan tarvii päästä eroon.
Eikös Komulainen soittanut juuri Puputille,ennenkuin teki sopimuksen manseen.Kohonen uransa aikana tehnyt enemmän sopimuksia kuin moni muu. Ja varmasti pöydän toisella puolella ollut tiukkoja neuvottelijoita. Toisaalta, joku Juha Tanskanen on varmasti ollut sanansa mittainen mies, ja asiat on ollut paperilla just niinkuin on sovittu.
Itsekin kuulin muutama päivä ennen sopimuksen julkistamista, että Kohonen tehnyt 2+2 vuotisen sopimuksen. Kun sitten sopimus tuli julkiseksi, niin arvelin tietolähteeni kuulleen väärin, kun ilmoitettiin 1+2 vuotta. No nyt kun haastehakemusta lukee, niin kyllä lähteeni oli kuullut oikein.
Yllättävää ollut tuo Puputin noinkin vahva rooli neuvottelujen aikana. Mutta hämmentävä on kyllä tuo kommentti, että kannattaa olla tarkkana, kun tapana on ollut puliveivata ehdoissa. Mitä kaikkea siis aiemmin onkaan tapahtunut, varsinkin nuorempien ja nimettömien pelaajien kanssa?
Nyt sitä miettii, minkälaiseen paperiin lie Komulainen nimensä laittanut. Onko muistanut tarkistaa, että onko viiden viikon, viiden kuukauden vai viiden vuoden sopimus?
No mitkä ne syyt ja huomiot ovat, kun niitä joudumme arvailemaan?
Tarkemmat yksityiskohdat tulevat varmasti julkisuuteen viimeistään oikeudessa, ei ole minun asiani niitä täällä kylänmiehille kertoilla. Jos ratkaisu saadaan jollain laihalla sovulla niin siinähän sitten jäätte niitä arvailemaan myös tulevaisuudessa, siinä vaiheessa niistä ei varmasti julkisuuteen huudella. Mutta sen verran voin vinkata että kyllä siihen irtisanomiseen oli ihan pätevät syyt, nyt sitten ihmetellään menikö kaikki taiteen sääntöjen ja lakipykälien mukaan.työntekijä ei täytä omaa velvoitettaan sopimuksesta
Tarkemmat yksityiskohdat tulevat varmasti julkisuuteen viimeistään oikeudessa, ei ole minun asiani niitä täällä kylänmiehille kertoilla. Jos ratkaisu saadaan jollain laihalla sovulla niin siinähän sitten jäätte niitä arvailemaan myös tulevaisuudessa, siinä vaiheessa niistä ei varmasti julkisuuteen huudella. Mutta sen verran voin vinkata että kyllä siihen irtisanomiseen oli ihan pätevät syyt, nyt sitten ihmetellään menikö kaikki taiteen sääntöjen ja lakipykälien mukaan.
Paras vapaana ollut pelinjohtaja eli Komulainen ei ainakaan ollut kiinnostunut Jalon mainehaitoista vaan tuli ManseenSen lisäksi että Mansen pelaajat asian oikeuteen päätyessä "pääsevät" mitä ilmeisimmin todistamaan Mansen käytännöistä sopimusten kanssa "kikkailusta", niin voi hyvin olla että myös näistä irtisanomisten perusteista tullaan kyselemään.. Siitä kuinka paljon Kohosen riitaisa ja sekava irtisanominen vaikuttaa Mansen vetovoimaan pelaajamarkkinoilla on vaikea sanoa jos maksukykyä kuitenkin on. Ei esim. Kempeleelläkään nämä asiat ole ihan putken menneet ja sinne se Jussilakin vaan meni pelaamaan..