Kirjakaverini ja lukuisten mainioiden suosittelujen lähde @kontiola lienee talviunella?
No johan nyt
@zala. Löysin tämän vasta nyt.
Kiitos vinkeistä. Aion tsekata ensimmäiseksi tuon Kit Karisman!
Mäkin olen kyllä lukenut paljon viime aikoina. Mitähän tohtisin suositella? Olenko koskaan maininnut Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjaa? Se on kevyttä kesähöpöä, dekkareita, mutta mainiota viihdettä kaltaisilleni mukavuusalue-arkajaloille. Zalakin taisi tunnustautua taannoin arkajalaksi, eikö vain
Siis että häiriintyneiden stalkkaajasarjamurhaajien päänsisäisen maailman tuskallisen tarkka kuvailu kun he vaanivat uhrejaan ei niinkään viihdytä, vaan mieluummin heidän jäljilleen pääsevien hyvin inhimillisten poliisien keskinäiset kuviot, rikostutkintapäättelyn etenemisen käänteet ja muu sellainen. Sarjan ensimmäinen on Piiraan maku makea. Sarja sukeltaa jossain vaiheessa ja menee tylsän ja kornisti epäuskottavan puolelle, mutta uusimmat ovat taas petranneet. Päähenkilö, harrastelijasalapoliisi on 13-vuotias tyttö englantilaisessa sukukartanossa joskus 50-luvulla. Viiden sivun kokeilupalan jälkeen on varmaan jo ihan käsitys siitä, kannattaako jatkaa. Eihän nää välttämättä kolahda.
Ah, juu, ja dekkariosastolta tykkäsin Clare Macintoshin kirjasta Annoin sinun mennä. Lainasin pari muutakin, mutta joku niistä oli senhetkiseen mielentilaan liian jännä. Tässä lähtöpisteenä auto-onnettomuus, jossa joku ajaa kuollettavasti pienen pojan päälle pimeällä kadulla ja kaasuttaa pois. MacIntosh on itse entinen poliisi, ja joku tällainen tositapahtuma oli häntä jäänyt vaivaamaan niin kovasti, että hän kirjoitti kirjan aiheesta. Juoni on käsittämättömän hienosti punottu. Mitä vähemmän siitä tietää etukäteen, sitä parempi. Päädyin tähän luettuani Macintoshin kirjan Lopun jälkeen, joka ei ole dekkari, vaikka hienoa juonenrakentelua ja erinomaisia henkilöitä ja hieno asetelma siinäkin oli.
Sitten olen tykännyt näistä kahdesta: Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki ja Tämä kokonainen maailmani. Varsinkin jälkimmäinen on todellakin ns. lukuromaani ja mielestäni todellinen taidonnäyte. Hienoa ajankuvaa, valtavan viihdyttävä, soljuva ja eikä vähääkään banaali (no ainakaan minusta), mainiot henkilöhahmot, kiinnostavia historiallisia detaljeja ja juoni, josta ei voi ollenkaan arvata minne tässä mennään. Suosittelen tarttumaan kirjaan ihan kylmiltään, koska mitä vähemmän siitä ennalta tietää, sitä parempi. Takakansi oli aika niukka, mutta minusta siinäkin oli yksi ihan tarpeeton paljastus.
Maria Duenas: Ommelten välinen aika oli myös hyvä kirja. Madridilaistyttö saa kisällimäisesti ompelijankoulutuksen 1930-luvulla ja päätyy Marokkoon, jossa alkaa erinäisten viihdyttävien käänteiden kautta pitämään ompelusalonkia. Iso teema on kuitenkin vastarintaliike ja vastavakoilu ja tuon ajan Euroopan käänteet Espanjan ja Marokon vinkkelistä. Tästä kai on tehty joku sarjakin, mutta hyvä kirja joka tapauksessa.
Ja nyt on meneillään Liane Moriartyn Omena ei kauas putoa. Itse asiassa tämäkin on dekkari. Tavallisen perheen äiti katoaa eivätkä neljä aikuista lasta saa häneen yhteyttä, ja ennen pitkää aloitetaan poliisitutkinta. Vuorotellen kuljetaan nykajassa ja viime syyskuussa, ja juoni on mainiosti rakennettu. Ja ehkä meidän foorumilla voi vielä tärpiksi mainita, että vanhemmat ovat pitäneet tenniskoulua, ja tennisteema on vahvasti esillä. Vanhemmille se oli kaikki kaikessa, mutta lapset ovat enemmän tai vähemmän kypsiä aiheeseen. Ja luulisin, että jotain muutakin vielä paljastuu.. Erinomaisia käännöksiä kaikissa, mikä on aina helpotus.
Ja viimeiseksi mainitsen kirjan, jonka ahmaisin, vaikka aihe oli jotain ihan muuta: Opas vagushermon parantavaan toimintaan.
