Supervuoro Verkkolehti »

KPL-SoJy, välierä 2018

Viestejä
1,205
Sarja 1-1 ja henkselit paukkuu, hörönaurua.

Sunnuntaina uutta matoa koukkuun, molemmillehan taisi taas parannettavaa jäädä.

Mä luulen, että Sotkamon Jymyn kopissa ei paljon pelin jälkeen naurettu, koska tällä lopputuloksella oli iso merkitys tälle sarjalle. Kopla kävi ensimmäisen jakson jälkeen jo vähän ”köysissä”, mutta peli kääntyi ja tuon itseluottamus buustin jälkeen Koplaa on vaikea voittaa sunnuntaina Kouvolassa.
 
Viestejä
1,077
Saaranen ei ole paras tuomari Jymyn peleihin. Niin kotona kuin vieraissa. Runkosarjassa vielä menettelee, mutta näissä peleissä ei enää.
Juupa. Paska tuomari kun tuomiot menee oikei (no okei, se Saukon polttaminen oli ratkasta pelin), eikä Jymyn pillin mukaan. Onhan se vääryys. Ei muuta ku liittoon valittamaan. Fairplay palkinto taas kerraan Sotkamoon.
 
Viestejä
1,077
Koita nyt päästä yli tästä suuresta vääryydestä minkä seuraamasi joukkue kohtasi, aika vahva tunne että kaikki muutkin on päässeet ja odottavat innolla tämän iltaista JoMan ja Vedon, sekä huomista tämän ketjun joukkueiden välienselvittelyä. Kilpa kotinpesään oli, kuten hidastuksista nähtiin, erittäin tiukka ja lopputuloksen kannalta erittäin merkittävä, joten ihan perusteltavissa oleva tarkitus jos tuomarin sanaan on luottaminen. Ja miksei olisi?

Onhan nää pelit tunnelmaltaan ja pelaajien, joskaan ei yksi yhteen aina suoritusten, tasolta eri pelejä verrattuna runko- ja jatkosarjan välillä puuduttaviin läpsyttelyihin, joten koitahan tuskassa nautiskella - talvella saa taas odotella tulevan kesän pelejä.
Juu kyllä mä pääsen. Se vaan kun ei se videotarkistuksen tuloskaan kelvannu. Aika outoo. Mut joo, hienoja pelejä tulossa, myös tänään.
 
Niemelän Jallu

Koplan peliä vaikeuttaa huomattavasti kun ensimmäisen vuoron jälkeen joutuivat tulemaan 90% kerroista lennolla kotiin. Täydessä iskussa oleva Kohonen ei luonnollisestikaan reagoi tähän mitenkään. Niko Korhosen on helppo pelata syvältä kun tietää, että joka kerta tullaan kotiin täydellä lennolla.
 
Viestejä
4,138
Saaranen ei ole paras tuomari Jymyn peleihin. Niin kotona kuin vieraissa. Runkosarjassa vielä menettelee, mutta näissä peleissä ei enää.
Miksi ei ja kukahan osaisi katsoa riittävän paljon jymylaisen läpi???? Kun ilmeisesti tuomarit olivat eri mieltä ehtimisestä tai palosta kotiin, niin sehän kertoo siitä, kuinka lähellä oli juoksun hyväksyminen ilman videotarkistusta. Uskon nimittäin, ettei silloin mikään Koplan protesti olisi saanut tuomareita tarkistamaan videolta. Nyt erimielisyys ja Jymyn voimakkaat protestit saivat aikaan tarkistuksen. Peli oli siis hyvän vähällä päättyä vääryydellä Jymyn voittoon. On ehdottomasti saatava tuomioiden haastomahdollisuus myös välieriin ja siten, että voi haastaa minkä tahansa tilanteen ja esim. yhden kerran jaksoa kohden.
 
Viestejä
576
Jos on pelkkä fanikameralähetys, kuten huomenna on mahdollista, niin ei tuo tarkistus yhden kameran hommissa oikein onnistu?
 
Viestejä
2,017
Miksi ei ja kukahan osaisi katsoa riittävän paljon jymylaisen läpi???? Kun ilmeisesti tuomarit olivat eri mieltä ehtimisestä tai palosta kotiin, niin sehän kertoo siitä, kuinka lähellä oli juoksun hyväksyminen ilman videotarkistusta. Uskon nimittäin, ettei silloin mikään Koplan protesti olisi saanut tuomareita tarkistamaan videolta. Nyt erimielisyys ja Jymyn voimakkaat protestit saivat aikaan tarkistuksen. Peli oli siis hyvän vähällä päättyä vääryydellä Jymyn voittoon. On ehdottomasti saatava tuomioiden haastomahdollisuus myös välieriin ja siten, että voi haastaa minkä tahansa tilanteen ja esim. yhden kerran jaksoa kohden.
Tarkoitan sitä tuolla, että Saaranen ei ole hyvä tuomari Jymyn peleihin, kun poika, joka toimi eilisessäkin pelissä 3. tuomarina, pelaa Jymyn B-pojissa. Siinä on kohtuuton paine tehdä tiukkoja tuomioita.
 
Viestejä
1,004
No, näitä riittää. Jossain päin jaetaan ilmaisia donitseja, kun vastustajajoukkue epäonnistuu. Kenttäkuuluttaja hehkuttaa tätä tapahtumaa värisevällä äänellä.

Hieman mautonta, mutta...
Oletkos nyt ihan tosissasi? Kotijoukkueen onnistumistahan siinä palkitaan, saadaan pidettyä vastustaja nollilla. Tietty se lasi voi olla puoityhjäkin, etenkin jos oma joukkue on sielä toisella puolella.

Sotkamo on aina ollut ihan paras tässä paskan pelaamisessa. Joka vuosi on jotain hässäkkää ja AINA on sotkamo mukana. Joskus Pattijoki laittoi tosissaan hanttiin ja sitten oli joku Heikkinen suurieleisesti pyytelemässä anteeksi bussilla ihan tv-kameroiden edessä kun seuraavaa peliä pelattiin, naurettavaa pelleilyä. Kentällä näytetään kuka on kuka, jos tulee turpaan niin voi voi, play better. Ei enää pressissä sitten soiteta suuta videotarkastuksesta kun sen kääntyi itseään vastaan etenkin kun se täytti melko vahvasti haastamisen merkit, sen verran raskaasti sotkamon ulvonta vaikutti tuomariin.

Mä olen ylpeä meidän joukkueesta, pelaamalla ratkaistaan paremmuus, turha louskutus jätetään sivuun, toki huutoon vastataan jos sitä tarjoillaan. Esim toi Saukon polttaminen superissa 2-pesälle olisi ansainnut melkoisesti enemmin huomiota mutta pienten huomautusten jälkeen peli jatkui normaalisti. Oli meinaan kallis palo, vietiin yksi ratkaisupaikka pois kriittisimmällä hetkellä.

Sunnuntaina tulee kova matsi, uskon että itseluottamus nousi niin yksilö- kuin joukkuetasolla niin kovaksi että jatkossa voidaan pelata sillä omalla, hyvällä tasolla millä Sotkamo on nyt neljästi kaadettu tänä kesänä.
 
Viestejä
4,774
No, näitä riittää. Jossain päin jaetaan ilmaisia donitseja, kun vastustajajoukkue epäonnistuu. Kenttäkuuluttaja hehkuttaa tätä tapahtumaa värisevällä äänellä.

Hieman mautonta, mutta...

Lapsille donitseja, no kyllä on mautonta :unsure:
Toivottavasti huomenna jaetaan useampi laatikko!
 
Viestejä
1,077
Lapsille donitseja, no kyllä on mautonta :unsure:
Toivottavasti huomenna jaetaan useampi laatikko!
Kyllä siitä ylettömästä lakun jakamisestakin pitäis luopua. Ihan mautonta, tai siis ei ku kouvolan lakuhan on ihan maukasta. No mut ihan älytöntä keksiä sponsoreille tommosta näkyvyyttä. Tylsän monotoonisesti vaan.
 
Hiukkahikeä

Sotkamoko se nyt kaiken hässäkän on tähän lajiin keksinyt? Onko palstaväellä se käsitys, että muut voittaa huippu-urheilussa nuorisuomihengessä? Kukaanko ei louskuta leukojaan Koplan kokoonpanosta?
Sotkamo mestari paskan pelaamisessa ja AINA mukana. Nii- in. Mukana vaikka tuossa Vimpeli-Joma välieräsarjan ensimmäisessä ottelussa jossa Sotkamo oli mukana Isokedon heittotilanteessa Niemeä päin? Samoin siinä Kitee-pelissä, jossa Bragge teilasi tuomarit lehdistötilaisuudessa jne.
Minä olen tiennyt, että urheilussa on huonoja häviäjiä, mutta että on niin huonoja voittajia kuin Koplan kannattajat!

Lisäys, ainiin. Eihän tämän pitänyt yllättää. Olenhan nähnyt Koplan kannattajien toimintaa paikan päällä ja kuullut "kannatushuudot" esimerkiksi Kitee-sarjan vieraspelissä :)
 
Vedäs vähä happee. Ei ne Sotkamolais yleisön huudotkaan ihan kaikkia sensuureita läpäse. Että pata kattilaa jne. Ai niin pikku lisäys. Sotkamo on niitä harvoja paikkoja suomessa missä vittuillaan ihan avoimesti vierasjoukkueen kannattajille pelaajien sijaan.
 
Vedäs vähä happee. Ei ne Sotkamolais yleisön huudotkaan ihan kaikkia sensuureita läpäse. Että pata kattilaa jne.
Eihän palstaveli edes niin väittäny. Sotkamossa osataan vittuilla, mutta niin muuallakin. Se on vaan menny viime vuosina siihen, että kaikki paska on helppo syytää aina.sotkamolaisten niskaan. Se kun näkyy mediassa. Muut saa mellestää mielensä mukaan.
 
Hiukkahikeä

Vedäs vähä happee. Ei ne Sotkamolais yleisön huudotkaan ihan kaikkia sensuureita läpäse. Että pata kattilaa jne. Ai niin pikku lisäys. Sotkamo on niitä harvoja paikkoja suomessa missä vittuillaan ihan avoimesti vierasjoukkueen kannattajille pelaajien sijaan.

Vedän. Pata kattilaa soimaa, katsotaan tätä miten päin vaan ja se tässä on juuri se pointti. Sotkamo ei ole vittuilua tai protestointia keksinyt, eikä se sitä yksin ylläpidä. Sitä on ja sitä tapahtuu. Minua ärsyttää nyt se tapa, että kaikki kaadetaan Sotkamolaisen pesäpallon niskoille.

Ja mitä tulee edellisen ottelun videotarkastukseen, niin eikös siinä asiat menneet urheilullisesti sitten oikein?
 
Viestejä
1,077
Eihän palstaveli edes niin väittäny. Sotkamossa osataan vittuilla, mutta niin muuallakin. Se on vaan menny viime vuosina siihen, että kaikki paska on helppo syytää aina.sotkamolaisten niskaan. Se kun näkyy mediassa. Muut saa mellestää mielensä mukaan.
No kyllä täälä palstalla KAIKKI paska tunnutaan työntävän Koplan tai sen kannattajien niskaan. Sotkamolaiset nyt haluavat vaan itsestään marttyyriä rakentaa kun tuomarin painostus, se kuuluisa sotkamon henkinen sodankäynti ei tuottanutkaan toivottua tulosta. Tai tuotti mutta kun totuus nyt ei vaan ollut mieleinen. Olis se video pitäny ehtii editoida😊
 
Viestejä
1,205
Tänään JoMa-Veto peliä katsoessa tuli väistämättä mieleen, että molempien Koplan ja Sotkamon pitää kyllä parantaa ulkopeliään merkittävästi tulevissa peleissä, jos mestaruudesta meinaavat haaveilla. Räpylävirheiden määrä kahdessa ensimmäisessä pelissä on ollut melko suuri tässä vaiheessa kautta ja se on ehkä yllättänyt eniten tässä otteluparissa. Ehkä hermoillut on hermoiltu ja huomenna mennään huomattavasti pienemmillä juoksumäärillä?
 
Hiukkahikeä

Oikea vaihto Komulaiselta palauttaa Jere ykköseksi. Niilo menee hyvin kentälle, mutta tällähetkellä Jere kulkee pesänvälejä lujempaa. Lisäksi Niilon paluu kakkoskärkeen tekee sen suoriutumisesta uskottavampaa. Melkoinen paradoksi, mutta näin sen näen. Komulainen meni korjaamaan ehjää edellisen pelin ensimmäisen jakson jälkeen ja sitten alkoi lyöntijärjestys pyörimään väärästä kohtaa.

Saa nähdä yrittääkö KPL painostaa linjassa Korbaa. Jos painostaa, tämä voi kääntyä Jymyn eduksi. Kaikilla se paras lyönti ei nimittäin välttämättä suuntaudu Nikon tontille.

Nyt on sitten edessä peli, joka tarjoaa toiselle seuraavaan otteluun jo ratkaisupalloa. Edellisen ottelun voitto ja paluu kotikentälle on taatusti kasvattanut KPLn rintakarvoja ja Jymyllä täytyy tehdä raakasti voittavia suorituksia ja minimoida ulkopelihäpläykset. En usko, että pelin kaari isossa kuvassa muuttuu tässäkään. Takatilannetta tulee molemmille joukkueille. KPLn ykköskärjessä Lammilalla on tässä sarjassa 88% kärkkärit ja Toikalla miltei 80%. Jymyllä onnistujat sisäpelissä on Härmä ja Kode, joiden prosentit kestää vertailun KPLn vastaaviin. Niko Korhonen on sisäpelissäkin kakkosena avainasemassa. Tarjolla on siis sankariviittaa.
Toivottavasti nähdään laadukasta pesäpalloa. Parempi tulee tämänkin ottelun voittamaan.
 
Viestejä
534
Toivottavasti liiat jännittämiset on jännitetty ja tänään nähdään kunnon taistelu jossa reilusti ratkotaan voittoa.
Keli on hiukan tuhnuinen, mutta sadetta ei ole tiedossa.
Haminan (ja Lahden) yhtäaikaiset pelit vie varmaan taas katsojia molemmilta olisikohan tuolle voinut tehdä jotain.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös