Vs: KPL 2017
Koplan ensi kauden joukkue on toistaiseksi sama kuin tänä vuonna Ikosta ja Korhosta lukuunottamatta. Omia junnuja on pelannut tänä vuonna superia Luoma, ykköstä Eskelinen, Mäkelä ja Hämäläinen HP:ssä sekä Nokkala, Kuitunen ja Paananen Kirissä. Luoma, Eskelinen ja Hämäläinen ovat erityisesti ulkopelaajina hyviä, Mäkelä ja Kuitunen etenijöitä, Paananen hyvä lyöjä ja Nokkala erinomainen yleispelaaja. Nokkala oli ykkösen kärkkäreissä neljäs ja A-poikien kärkkäreissä toinen. Muidenkin tilastomerkinnät ovat vähintäänkin mukiinmenevät. Muista junioreista Antti Tuhkanen on erinomainen eli ihan johtavia pelaajia A-pojissa ja onkin hieman ihme, ettei hän pelannut ykköstä lainkaan. Sopimukset Koplaan ovat vain Luomalla, Mäkelällä ja Tuhkasella. Kopla nostaa muutaman juniorin edustukseen. On eri asia, mahtuvatko he pelaamaan vakiokokoonpanoon. Jonkun näköinen kierrätyssysteemi olisi saatava aikaan niille junioreille, jotka jäävät Koplaan. Eskelinen ja Mäkelä pelannevat HP:ssä. Myös Joku kolmikosta Nokkala, Kuitunen ja Hämäläinen voisi "kelvata" HP:lle.Tosiasia kuitenkin on, että useimmille näistä pelaajista on etsittävä joku ykkösen seura kehityspaikaksi. Lähimmät ovat Kiri, Kuopio, Siilinjärvi ja mahdollisesti Juva. Mutta kuka voisi korvata Koren, jos hän ei jatka? Oikeastaan muut kuin Rönkkö, Pelkonen ja Meriläinen eivät tulle eri syistä kyseeseen. Hyvät jokerilyöjät ovat kortilla. Joka tapauksessa Koplalla on hyvä tilanne ensikin kautta ajatellen.