Supervuoro Verkkolehti »

Joni Rytkösen häirintätapaus

Viestejä
2,876
Siis että käytännössä esim. useat alaikäiset tytöt ovat puolen vuoden ajan ahdistelleet Jonia?

Kohtuullisen sakeaksi alkaa mennä näin omasta mielestäni.

Aikuiselta mieheltä odotetaan aikuisen miehen käytöstä. Monessakin asiassa.
Ihmeellistä maailmassa on monta pientä asiaa. Se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
 
Viestejä
785
Täällä on tuotu esille, että on epäilyttävää, että JR sulki somensa, eikä kommentoinut mitenkään. Minusta se on vain järkevää kaikkien osapuolten osalta ja voi olla, että näin on myös neuvottu tekemään. Tuskin epäillyn teon uhrit ja heidän vanhempansakaan haluaisivat, että asiaa retosteltaisiin somessa.
 
Mr. Orange

Joo, kyllä tämä Rytkösen asian puiminen on ollut täysin ala-arvoista Supervuoron foorumilla jo pitkän aikaa, ja selvää on että foorumin administratorilla olisi mahdollisesti aihetta pohtia linjanvetoa siitä mitä ja kenestä tällä foorumilla nimettömänä puhutaan.

Näkemyksenäni sanoisin että ko. instanssilla tuntuu olleen jo hyvän aikaa myös jollakin tavalla asenteellinen suhde tähän loanheittoon Joni Rytköstä kohtaan täällä Supervuoron Joni Rytköselle omistetulla langalla.

Suosittelisin ko. Rytkös-aiheen bännäämistä Supervuoron foorumilta kaikkinensa ennen lakivoimaisia ja julkisia päätöksiä asian suhteen. Aivan selvää on, että tämä sama lynchmob joka täällä melttoaa tulee vauhkoamaan aiheesta silmin pimein. Juuri tästä syystä Me emme tule vastaamaan viesteihin jotka koskevat Joni Rytkösen keissiä kuin aivan poikkeustapauksissa.

Aivan yhtä selvää on se, että sota ei yhtä miestä kaipaa, ja siksi onkin hyvä tehdä näiden kysymyksien tiimoilta eräitäkin johtopäätöksiä.

Supervuorolla on aivan täydet mahdollisuudet profiloitua persu-oikeisto -tyyliseksi hommafoorum-kopioksi - jos foorumin valtaapitävät ja täällä keskusteluntasosta päättävät tahot sitä vain haluavat. Ainakin äänenpainoja sinne, hommafoorumin melttoamisloanheittoon, suuntaan on tällä foorumilla jo jonkun aikaa esiintynyt.

Kuinka käy, se totisesti jäänee nähtäväksi.

Aiempaan jonkun foorumikollegan ihmettelyyn viitaten: JR:n omien kanavien sulkeminen julkisuudelta on tällaisissa tapauksissa aivan päivänselvä asia - julkisuuden henkilön ei missään nimessä kannata osallistua sosiaalisessa mediassa käytävään "keskusteluun", not ever.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
462
Joo, kyllä tämä Rytkösen asian puiminen on ollut täysin ala-arvoista Supervuoron foorumilla jo pitkän aikaa, ja selvää on että foorumin administratorilla olisi mahdollisesti aihetta pohtia linjanvetoa siitä mitä ja kenestä tällä foorumilla nimettömänä puhutaan.

Näkemyksenäni sanoisin että ko. instanssilla tuntuu olleen jo hyvän aikaa myös jollakin tavalla asenteellinen suhde tähän loanheittoon Joni Rytköstä kohtaan täällä Supervuoron Joni Rytköselle omistetulla langalla.

Suosittelisin ko. Rytkös-aiheen bännäämistä Supervuoron foorumilta kaikkinensa ennen lakivoimaisia ja julkisia päätöksiä asian suhteen. Aivan selvää on, että tämä sama lynchmob joka täällä melttoaa tulee vauhkoamaan aiheesta silmin pimein. Juuri täatä syystä emme tule vastaamaan viesteihin jotka koskevat Joni Rytkösen keissiä kuin aivan poikkeustapauksissa.

JR:n omien kanavien sulkeminen on aivan päivänselvä asia - julkisuuden henkilön ei missään nimessä kannata osallistua sosiaalisessa mediassa käytävään "keskusteluun", not ever.
Kyllähän tämä on suht pieni foorumi missä aihe on ollut, ja on puimurissa. Median julkaisemiin tietoihin hyvin pitkälti moni perustaa omia tunteitaan asiasta, mikä vallan normaalia.
 
Viestejä
1,798
Tämä on viimeinen viestini tästä aiheesta, tiedoksi @Ylläpito .

Otan kantaa seuraavan kerran kun päätös/tuomio Rytkösen tapauksessa on virallista tietoa ja julkistettu.
Hieno viimeinen viesti, onneksi olkoon.

Eiku hetkinen, eihän tämä lupaus vähemmän yllättäen pitänyt.

Joo, kyllä tämä Rytkösen asian puiminen on ollut täysin ala-arvoista Supervuoron foorumilla jo pitkän aikaa, ja selvää on että foorumin administratorilla olisi mahdollisesti aihetta pohtia linjanvetoa siitä mitä ja kenestä tällä foorumilla nimettömänä puhutaan.
Mielestäni kirjoittelusi on ollut ala-arvoista, suurimmaksi osaksi täysin turhaa spämmiä, ja nämä samat jutut pyörivät kehää jopa viimeisen viestin jälkeen.
 
Viestejä
2,876
Itse olen miettinyt ketjun otsikkoa. Miksi tämän ketjun otsikko on "Joni Rytkösen häirintätapaus"? Toisessa ketjussa otsikko on "Ulvilan häirintätapaus" ilman mitään nimeä.

Aikanaan käsiteltiin suurta dopingjuttua Hiihtoliiton ja STT:n välillä. Koko jutun alkuun pannut media käytti siitä ensin nimeä "Jari Räsäsen dopingjuttu".

Räsäsen silloinen asianajaja huomautti, että Räsästä ei ole tuomittu dopingista. Sen jälkeen media alkoi käyttää nimitystä "Hiihtoliiton dopingjuttu".

Lopulta tapaus sai kuitenkin nimen "STT:n dopingjuttu", kun kaksi STT:n toimittajaa sai rikostuomion kunnianloukkauksesta ja päätoimittaja erosi tehtävästään. Sillä nimellä tapaus muistetaan edelleen.

Emme vielä tiedä, miten tässä jutussa lopulta käy. Osuvin nimi tämänhetkisillä tiedoilla olisi ehkä "pesäpallon viestittelyjuttu". Silloin nimellä ei otettaisi kantaa siihen, kuka lopulta on tehnyt ja mitä. Sehän on vielä ratkaisematta.
 
Mr. Orange

Suosittelisin ko. Rytkös-aiheen bännäämistä Supervuoron foorumilta kaikkinensa ennen lakivoimaisia ja julkisia päätöksiä asian suhteen. Aivan selvää on, että tämä sama lynchmob joka täällä melttoaa tulee vauhkoamaan aiheesta silmin pimein. Juuri tästä syystä Me emme tule vastaamaan viesteihin jotka koskevat Joni Rytkösen keissiä kuin aivan poikkeustapauksissa.
 
Mr. Orange

Hieno viimeinen viesti, onneksi olkoon.

Eiku hetkinen, eihän tämä lupaus vähemmän yllättäen pitänyt.

Mielestäni kirjoittelusi on ollut ala-arvoista, suurimmaksi osaksi täysin turhaa spämmiä, ja nämä samat jutut pyörivät kehää jopa viimeisen viestin jälkeen.
Tyypillisesti tällaisessa älykkäässä ja pohdiskelevassa keskustelussa tämän tyyppinen osapuoli ryhtyy hyvin pian haukkumaan vastapuolta - erittäin tyypillistä nykypäivän populistiselle someraivolle.
Kiinnittäkään kaikki vastuulliset kansalaiset huomio tämän tyyppisiin puheenvuoroihin ja tapaan jonka toiset ovat hyväksyneet älyllisen ajatuksenvaihdon - eli argumentoinnin - keinoiksi.

Ei hyvä.
 
Mr. Orange

Spämmäys ja turhailu
Suosittelisin ko. Rytkös-aiheen bännäämistä Supervuoron foorumilta kaikkinensa ennen lakivoimaisia ja julkisia päätöksiä asian suhteen. Aivan selvää on, että tämä sama lynchmob joka täällä melttoaa tulee vauhkoamaan aiheesta silmin pimein

Supervuorolla on aivan täydet mahdollisuudet profiloitua - jos foorumin valtaapitävät ja täällä keskusteluntasosta päättävät tahot sitä vain haluavat.
 
Mr. Orange

Kuka muuten on se Supervuoron "valtaapitävä"?

Onko palsta jotenkin esimerkiksi Pesäpalloliiton tai Superpesiksen kontrollissa niin, että he näkevät jostain listasta, kuka kukin keskustelija on?

Vai onko kyseessä puhtaasti yksityinen yritys niin, että vaikka liiton johtokunnan jäsenet eivät tiedä, että keskustelevat täällä anonyymisti toistensa kanssa?
Hyvä kysymys. Ei tietoa ja kaikki vaikuttaa siltä, että tuskin myöskään vastauksia luvassa kysymykseen. Vaikuttaa siltä, että täällä halutaan puhua juuri määrätyllä tavoin ja määrättyjä osapuolia kumartaen.

"Administratorhan" täällä päättää siitä mistä puhutaan ja millä sanavalinnoin.
 
Viestejä
1,798
Itse olen miettinyt ketjun otsikkoa. Miksi tämän ketjun otsikko on "Joni Rytkösen häirintätapaus"? Toisessa ketjussa otsikko on "Ulvilan häirintätapaus" ilman mitään nimeä.
16.5.2023 Pesäpalloliiton tiedote mahdollisista häirintätapauksista

Suomen Pesäpalloliitto on tänään saanut Joensuun Mailalta tiedon, että seuran miesjoukkuetta edustava Joni Rytkönen on epäiltynä häirintätapauksista. Asian vuoksi Rytkönen on toistaiseksi sivussa seuran toiminnasta.

Pesäpalloliitto on julkisesti tiedottanut kenestä on kyse. Kaksi avainkohtaa: pesäpalloliitto & julkisesti. Sen jälkeen jollain ketjun nimellä ei ole suurempaa merkitystä.

Ulvilan tapauksessa pesäpalloliitto ei ole julkaissut tiedotteessaan kenenkään nimeä - eikä myöskään media ainakaan tietääkseni.
 
LBC

Viestejä
4,283
Lopulta tapaus sai kuitenkin nimen "STT:n dopingjuttu", kun kaksi STT:n toimittajaa sai rikostuomion kunnianloukkauksesta ja päätoimittaja erosi tehtävästään. Sillä nimellä tapaus muistetaan edelleen.

Emme vielä tiedä, miten tässä jutussa lopulta käy.

Vetämättä mitään yhtäläisyyksiä langan aiheeseen, Räsäsen tapauksessa tiedetään, miten lopulta kävi, ja minä muistan sen vähän toiselta kantilta.

"
Räsänen ja Vähäsöyrinki tuomittiin törkeästä petoksesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Räsänen sai vuoden ehdollista vankeutta. Leppävuori ja Piirainen todettiin syyttömiksi. Oikeudessa osoitettiin, että Räsänen käytti vuosina 1996–1997 eli STT:n uutisen tarkoittamana aikana epo-hormonia. Oikeuden mukaan kaikki neljä syytettyä tiesivät, mitä Räsäselle tehtiin vuoden 1997 kisoissa. Räsäsen tapauksessa oli tuomioistuimen päätöksen mukaan raskauttavaa, että hän sai rikoksella itselleen huomattavaa taloudellista hyötyä ja oli itse dopingaineen käyttäjä.[7] Räsänen valitti tuomiosta Helsingin hovioikeuteen.[8] Syyskuussa 2012 hovioikeus ilmoitti pitävänsä voimassa käräjäoikeuden langettamat tuomiot, mutta alensi Räsäsen ja Vähäsöyringin vastapuolelle maksamia oikeudenkäyntikulujen korvaussummia.[9]
"
Valitusoikeus korkeimpaan oikeuteen hylättiin 2013

En itse kirjoittaisi historian kirjoissa olevia tietoja muunnellen, tai jotain noin oleellista pois jättäen.

#kymenlaaksolaiset #juristittarkistaa
 
Joo. Ja STT:n päätoimittajan Kari Väisäsen ja urheilutoimittajan Johanna Aatsalo-Sallisen kunnianloukkaustuomiot jäivät voimaan, koska heidän julkaisemansa juttu todettiin myös hovioikeudessa perättömäksi.

Kävi siis niin kuin oikeuteen asti päätyvissä jutuissa yleensä käy. Kaikki asian osapuolet häviävät.

Ainoat, jotka voittavat, ovat lakimiehet.

Pahoin pelkään, että aivan samoin tulee käymään myös tässä pesäpallon viestittelyjutussa.
 
LBC

Viestejä
4,283
Joo. Ja STT:n päätoimittajan Kari Väisäsen ja urheilutoimittajan Johanna Aatsalo-Sallisen kunnianloukkaustuomiot jäivät voimaan, koska heidän julkaisemansa juttu todettiin myös hovioikeudessa perättömäksi.
Kyllä. Eivät enää hakeneet purkua uusien käänteiden jälkeen
 
Viestejä
13,115
Kyllä. Eivät enää hakeneet purkua uusien käänteiden jälkeen
Kas, mä,olin jotenkin automaattisesti ajatellut, että Väisäsen ja Aatsalon tuomiot olisi purettu virkamiestyönä niinkuin Väisänen tuossa YLEn jutussa sanoo kun herjaustuomiohan perustui jutussa olleiden todistajien tekemään oikeuden harhauttamiseen.

Onneksi nykyään asioiden todellinen kulku aika usein löytyy netin syövereistä.

Joo. Ja STT:n päätoimittajan Kari Väisäsen ja urheilutoimittajan Johanna Aatsalo-Sallisen kunnianloukkaustuomiot jäivät voimaan, koska heidän julkaisemansa juttu todettiin myös hovioikeudessa perättömäksi.

Niin, voimassahan ne ovat. Joku tai ehkä jopa aika moni voisi ajatella, että jos olisi vaadittu oikaisua niin purettuhan ne tuomiot olisi. Mutta tossa ehkä herjauksesta tuomitut katsoivat, että rahaa on palanut jo tarpeeksi ja asioiden oikea laita on julkisesti tiedossa mutta ehkä miesmuistin tunnetun pituuden takia se purku olisi kannattanut silti hakea?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reaktiot: LBC

Purku olisi voinut olla mahdollinen Räsäsen kunnianloukkauksen osalta mutta ei niiden neljän Hiihtoliiton johtohenkilön osalta, joiden kunniaa oli hovioikeuden mukaan myös loukattu.

Varmaan sen takia eivät lähteneet edes hakemaan, kun osa tuomiosta olisi joka tapauksessa jäänyt voimaan.
 
Viestejä
954
Joo. Ja STT:n päätoimittajan Kari Väisäsen ja urheilutoimittajan Johanna Aatsalo-Sallisen kunnianloukkaustuomiot jäivät voimaan, koska heidän julkaisemansa juttu todettiin myös hovioikeudessa perättömäksi.
Hiukan on nyt taas valikoivasti tämäkin "fakta" kerrottu. Hiukan voitanee nyt rauhoittaa, ketjua pitää näkyvillä tällä hetkellä yrityksesi kertoa Rytköstä syyttömäksi (ja toki oranssin yleinen spämmäys mutta se loppui hetkeksi) mutta totuus kyllä tulee ilmi. Se ei todennäköisesti ole haluamasi mutta toiveiden toistaminen ei silti nyt muuta tapahtunutta mihinkään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös