Kun puhutaan etiikasta ja arvoista, toivoisi niiden koskevan myös keskustelun omia pelisääntöjä. Valitettavasti yleensä menee juuri päinvastoin, koska aiheet ovat tunteita nostattavia – kuten johonkin rajaan asti arvoja koskevissa asioissa pitääkin olla. Kun mennään tasolle ”taidat itekin olla”, en luota kirjoittajan omaan etiikkaan.
Länsimaisessa etiikassa rankaiseminen perustuu siihen, että asian selvittävät ja tuomitsevat sitä varten asetetut viranomaiset kansan valitsemien edustajien laatimien lakien mukaisesti. Tai lievemmissä tapauksissa organisaatiot – seurat, liitot yms. – omien sääntöjensä mukaan. Luultavasti jokainen tunnistaa asetelman villin lännen elokuvista: kostoa janoava väkijoukko ja seriffi, joka haluaa hirttää vangin vasta tuomarin tuomion jälkeen.
Länsimaisen oikeudenkäytön eettisiin periaatteisiin kuuluvat asian perusteellinen selvittäminen, kaikkien osapuolten kuuleminen ja se, että rangaistus on kertaluonteinen. Uusimisesta rangaistus useimmiten kovenee. Nuoriin kohdistuneissa väärinkäytöksissä ollaan ja pitää olla tiukempia rangaistuksen kovuudessa ja toimintakiellon pituudessa. Rikoslain mukaan häirintätapauksissa alaikäisyys tarkoittaa alle 16-vuotiasta.
Nykyään rikostuomioissa huomioon otetaan myös esimerkiksi se, millaisen rangaistuksen syytetty on saanut muun muassa julkisen mainehaitan takia. Tuomarin eettisissä ohjeissa on kohta: kaikkien osapuolten ihmisarvoa tulee kunnioittaa.
Minun toiveeni on, että todennettuihin väärinkäytöksiin syyllistyneet tässä ja kaikissa muissakin tapauksissa saavat sen rangaistuksen, joka heille kuuluu, niiltä tahoilta, joille rankaiseminen kuuluu.
