Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2024

Viestejä
515
Parin viime pelin päällimmäiset aatteet:

Kontio raapii aika kuivasti eri puolille kenttää, ansaitsee ehdottomasti paikkansa ykköskärjessä. Todella monipuolinen lyöntivalikoima ja muutamasta muusta poiketen ne riipaisut osuvat vielä saumoihin. Ulkona ei ole esittänyt perustekemistä kummempaa ainakaan toistaiseksi.

Sasu Toikan piti olla pelkkä jokeripelaaja, kun käsi ei riitä ulkopeliin. Eihän se heitto nyt mikään raesmainen linko olekaan, mutta pallovarmuus on kovalla tasolla. IPV-peliä tihrustelin läppärin näytöltä ja alkuun kirosin sieppari-Toikan useampaa peräkkäistä heikkoa suoritusta, kunnes tajusin sen siepparin olleen Kontio. Sillä hetkellä havahduin, että Toikkahan on niiltä osin pelannut oikein hyvän alkukauden.

Pelinjohto onkin sitten askarruttavampi asia. Eihän tuo mitään katastrofia ole ollut, muttei kovin kelvollistakaan, jos sisäpeliä miettii. Kovin konservatiivista perussuorittamista, eli hyvin epätahkolaista. Onko kyse sitten siitä, että alkukaudesta tietoisesti keskitytään rutiinisuorituksiin ja sitten lisätään mausteita vai jostain muusta, sitä on vaikea sanoa. Toivon ensinnä mainittua.

Niin korostettua tuo ennalta suunnitellun pelikirjan mukaan pelaaminen on, että ihmettelen jos ei työkalupakista muuta löytyisi. Tänään oli katsottu paikka ykkösrajanäpille kotiutuksessa, sitä sitten kävivät peräkkäisillä lyöntivuoroilla kokeilemassa Ikonen, Toikka ja Niemi. Kahdesta ensimmäisestä tuli palo ja kolmannessakin oli palon mahdollisuus, joka onneksi jäi käyttämättä Kontion niskojen kustannuksella.

Toisena esimerkkinä voi nostaa tilanteet joissa ei ole pakkoa viedä ja kolmas lyönti. Vastustajien lukkarit saavat järjestäen nostaa millaista tolppaa tahansa, kun ei siellä ole vientiä päällä. Kun se sisäpeli tökkii muutenkin, voisiko joukkuetta herätellä vaikka sillä, että 2-3-tilanteessa Ikosen viimeisellä lyönnillä olisikin sikalento päällä molemmille etenijöille ja kopin sijaan tulisikin jotain ihan muuta?

JOS tässä nyt haetaan vain perustekemisen hiomista ennen hienouksien mukaan tuomista, voin ymmärtää. Siinä tapauksessahan rutiinitaso on jo korkealla ja ruuvissa vielä varaa kiristää.
 
Elk

Viestejä
1,007
Vähän ristiriitainen olo, kun on monista edellä täällä kirjoitetuista asioista tavallaan sekä samaa mieltä että eri mieltä. Samaa mieltä siksi, että kyllä, Tahkon peli oli huonoa. Eri mieltä puolestaan siksi, että huonon pelin jälkeen itse kunkin tuntemukset ja näkemykset tapaavat mennä ylinegatiivisiksi. Joten joitain huomiota edellisiin liittyen:

- Joku kirjoitti jo ekan jakson jälkeen, ettei siinä nähty yhtään hyvää lyöntisuoritusta Tahkon pelaajilta. Lienee ollut sitten silmät kiinni Kontion lyöntien aikaan, koska ne olivat kelpo siivuja. Ja toisellakin jaksolla kova lyönti hyvin lähellä mennä läpi kakkospuolelta. Itse asiassa Kontio lyö sen verran mallikkaasti, että harkitsisin hänen ottamistaan kotareissa lyöjäksi, vaikka nopeutensa puolesta on arvokas etenijänäkin.

- ”Alajärven tasoista joukkuetta vastaan” pitäisi pystyä lyömään enemmän juoksuja. Pitäisi kyllä, mutta minusta näyttää, että tämän kauden Alajärven taso ei ole lainkaan sellainen, että siltä pitäisi jotenkin itsestäänselvästi saada pisteet. Täysiä kolmea pistettä eivät ole saaneetkaan kuin Sotkamo ja Joensuu.

_ ”Alanen ei saanut kuriin” Kortelaista”. Miten ihmeessä kukaan pystyy lyömään peleissä juoksuja, jos lukkarit ne pystyisivät estämään heitä ”kuriin laittamalla”. Kortelainen on ollut erittäin hyvä tällä kaudella, ja oli tänäänkin.

- Korhosen takaisin haikailuun kehottaisin katsomaan tallenteilta niitä Koplan pelejä tältä kaudelta, joissa hän on ylipäänsä mahtunut kokoonpanoon. Niistä suorituksista ei erityistä apua olisi ollut.

- Rajakovia kaipailtiin, ja siitä kyllä samaa mieltä, sen sijaan epötoivoisesti haetaan kuppereita, joista valtaosa lentelee vähän minne sattuu.

- Peluutukseen rohkeutta myös. Esimerkki toka jakson olikohan toisesta sisävuorosta: Nurmio ja Eskelinen pois pelistä, Kontio ykkösellä, yksi palo alla ja Ikosella toinen lyönti. Jäljellä hänen jälkeensä pari kolme lyöjää. Ikosen lyönti nostetaan kopiksi sen sijaan, että luotetaan parhaaseen vaihtajaan ja kun on jokseenkin varmaa, ettei jäljellä olevilla lyöjillä juoksun teko ole enää mahdollista. Todennäköisyys Ikosen vaihdon onnistumiseen on kohtuullisen suuri, ja toinenkin palo tuossa olisi kärsinyt ottaa, vaikka lyöntijärjestystä haluttaisiinkin viedä mahdollisimman pitkälle.
 
Viestejä
561
Joo tuo oli sekava tilanne. Kontio löi koukkunäppiä jonka näki kilometrin päähän että jää etulaittomaksi. Iivonen olisi ehkä saanut kopin siitä mutta Kontiolta tosiaan joku aivopieru ja löi palloa toistamiseen ennen kuin Iivonen siihen ehti. Tuomio siitä meni kaiketi ihan oikein. Vahinkohan tuo oli kun Ikosen kanssa naureskelivat vuoronvaihdossa tilanteelle.
 
Viestejä
1,315
Kyllä, juurikin enemmän joukkuetta ja yleisöä sytyttävä yllätysottoja peli kaipaisi. Ja kuten useampikin jo kirjoittanut, liikaa hakataan taakse ylipäätään. On se nyt kumma kun Pihkalassa pelattu jo kuusi ottelua ja Tahko lyönyt vasta yhden kunnarin (ja sekin takaa). Viime kaudella ensimmäisessä kotiottelussa Tahko hakkasi yhteensä viisi kunnaria.
 
Viestejä
86
Joo tuo oli sekava tilanne. Kontio löi koukkunäppiä jonka näki kilometrin päähän että jää etulaittomaksi. Iivonen olisi ehkä saanut kopin siitä mutta Kontiolta tosiaan joku aivopieru ja löi palloa toistamiseen ennen kuin Iivonen siihen ehti. Tuomio siitä meni kaiketi ihan oikein. Vahinkohan tuo oli kun Ikosen kanssa naureskelivat vuoronvaihdossa tilanteelle.
Ei tuolla tilanteella ollut kyllä vahingon kanssa mitään tekemistä, mikä lie aivopieru mutta ihan tähtäsi palloon toisen kerran. Ja vuoronvaihdossa ei todellakaan naureskeltu vaan hyvin pää painuksissa näytti Kontio olevan...
 
Viestejä
1,315

Oli ensimmäistä kertaa vähän vakavampi-ilmeinen ja -puheinen Pokela lehdistötilaisuudessa. Ja syystäkin. Ulkopelin ongelmat nyt selvästi tiedostaa. Onneksi tässä on nyt pari päivää taukoa ennen Kopla-peliä niin toivottavasti joukkue saa pohdittua syntyjä syviä ja pääsee päivitetyllä ilmeellä ja uusilla ajatuksilla sitten Kouvolaan.

Itse jaksan olla yhä positiivisella fiiliksellä tämän kauden suhteen. Keskiviikon Kopla-peli ja lauantain KeKi-peli tulevat kertomaan paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
458

Koko tapahtuma ensimmäisestä osumasta palloon toiseen osumaan kesti ehkä sekunnin kymmenyksen, mutta silti se nähtiin täällä tosi hyvin.
Omalta paikaltani näin lyönnin lähdön ja sen, että Iivonen oli jo ottamassa sitä samalla hetkellä kopiksi kaaren tuntumassa. Kaikki muu peittyi pelaajien taakse. Mutta hyvä, että joltain paikalta näki noin hyvin.
 
Sitten on meitä, jotka kelailevat kotiin päästyään pelin keskustelua herättäneet tilanteet Ruudusta. :)
 
Viestejä
86
Koko tapahtuma ensimmäisestä osumasta palloon toiseen osumaan kesti ehkä sekunnin kymmenyksen, mutta silti se nähtiin täällä tosi hyvin.
Omalta paikaltani näin lyönnin lähdön ja sen, että Iivonen oli jo ottamassa sitä samalla hetkellä kopiksi kaaren tuntumassa. Kaikki muu peittyi pelaajien taakse. Mutta hyvä, että joltain paikalta näki noin hyvin.
Joo meidän porukan istumapaikoilta tilanteen näki kyllä erittäinkin hyvin ja ruudusta voi katsoa uudelleen
 
Viestejä
1,411

Oli ensimmäistä kertaa vähän vakavampi-ilmeinen ja -puheinen Pokela lehdistötilaisuudessa. Ja syystäkin. Ulkopelin ongelmat nyt selvästi tiedostaa. Onneksi tässä on nyt pari päivää taukoa ennen Kopla-peliä niin toivottavasti joukkue saa pohdittua syntyjä syviä ja pääsee päivitetyllä ilmeellä ja uusilla ajatuksilla sitten Kouvolaan.

Itse jaksan olla yhä positiivisella fiiliksellä tämän kauden suhteen. Keskiviikon Kopla-peli ja lauantain KeKi-peli tulevat kertomaan paljon.

On kuitenkin hienoa, että porukka on useassa pelisää noussut takaa mukaan peliin ja vielä ohikin. Pesäpallon sarjataulukko on ainut paikka millä on oikeasti merkitystä ja siinä ei ole saraketta tyylipisteille.
Toisaalta puuteisiin on hyvä reagoida, mutta ei jäädä suremaan niin kauvan kun pisteitä tulee.
 
Viestejä
1,315
Jep, vaikkapa lämmöllä muistellulla kaudella 2022 oli paljon tällaisia tiukkoja voittoja, monesti mallia ”rinnalle ja ohi”. Ovat omiaan kasvattamaan joukkuetta syksyn pelejäkin silmällä pitäen.

Muuten, kaudella 2022 Tahkolla oli seitsemän ensimmäisen ottelun jälkeen kasassa 12 pistettä viidellä voitolla, juuri kuten nytkin. Tällä kaudella täysin ilman pisteitä on jääty vain yhdessä pelissä: kaudella 2022 näin kävi ensimmäisten seitsemän ottelun aikana kahdesti, kun kaksi ensimmäistä peliä hävittiin. Erona se, että kauden 2022 alku oli nousujohteinen kun noiden kahden tappion jälkeen seuraavat viisi peliä olivat voittoja, kun taas tämän kauden alku on ollut hieman ailahtelevampi.

Kaudella 2023 puolestaan Tahkolla oli seitsemän ensimmäisen ottelun jälkeen tilillään 11 pistettä neljällä voitolla ja ilman pisteitä oli jääty kahdessa pelissä.

Joten isossa kuvassa ihan ”normialku” Taholle. Seuraavalla kahdella ottelulla erittäin suuri merkitys monessakin mielessä, mutta siltikin perinteisesti vasta juhannustauon tienoilla voi sitten isompaa väliarviota tehdä.
 
Viestejä
414
Lehdistötilaisuudessa Kontiosta suoraan Jaatiseen. Jaatinen: "Loppu molemmilta sellaista sähläystä, etten tajua, miten tuollaista tällä tasolla tapahtuu". Kortelainen saapuu pöydän ääreen. 💄
 
Viestejä
561
Jep, vaikkapa lämmöllä muistellulla kaudella 2022 oli paljon tällaisia tiukkoja voittoja, monesti mallia ”rinnalle ja ohi”. Ovat omiaan kasvattamaan joukkuetta syksyn pelejäkin silmällä pitäen.

Muuten, kaudella 2022 Tahkolla oli seitsemän ensimmäisen ottelun jälkeen kasassa 12 pistettä viidellä voitolla, juuri kuten nytkin. Tällä kaudella täysin ilman pisteitä on jääty vain yhdessä pelissä: kaudella 2022 näin kävi ensimmäisten seitsemän ottelun aikana kahdesti, kun kaksi ensimmäistä peliä hävittiin. Erona se, että kauden 2022 alku oli nousujohteinen kun noiden kahden tappion jälkeen seuraavat viisi peliä olivat voittoja, kun taas tämän kauden alku on ollut hieman ailahtelevampi.

Kaudella 2023 puolestaan Tahkolla oli seitsemän ensimmäisen ottelun jälkeen tilillään 11 pistettä neljällä voitolla ja ilman pisteitä oli jääty kahdessa pelissä.

Joten isossa kuvassa ihan ”normialku” Taholle. Seuraavalla kahdella ottelulla erittäin suuri merkitys monessakin mielessä, mutta siltikin perinteisesti vasta juhannustauon tienoilla voi sitten isompaa väliarviota tehdä.
Joo no siis tosiaan peliesityksiin nähdenhän Tahko kerännyt tosi hyvin pisteitä ja on sarjassa ihan iskuasemissa. Ollaanko me liian vaativia?? 😀
 
Viestejä
1,120
Joo no siis tosiaan peliesityksiin nähdenhän Tahko kerännyt tosi hyvin pisteitä ja on sarjassa ihan iskuasemissa. Ollaanko me liian vaativia?? 😀
Vaativuus on hyvä. Kyllä maksava katsoja (heh) saa vaatia. Sellainen vie isossa kuvassa asioita eteenpäin. Ja hyvä, että täälläkin on tunnistettu noita pelin kipupisteitä, sillä ihan kiistattahan niitä on tällä kaudella ollut. Tahko ei ole pisteitä napsinut, koska peli olisi erityisen hyvässä kuosissa, vaan noista puutteista huolimatta. Henkinen jänne onkin ollut oikeastaan paras yksittäinen piirre joukkueessa tähän asti. Osa joukkueista ei olisi huonojen jaksojen päätteeksi pystynyt itseään keräämään uudestaan. Me on pystytty, paitsi Mansea vastaan.

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen.
 
Elk

Viestejä
1,007
Joo no siis tosiaan peliesityksiin nähdenhän Tahko kerännyt tosi hyvin pisteitä ja on sarjassa ihan iskuasemissa. Ollaanko me liian vaativia?? 😀
Taitaa olla niin, että kaikkien joukkueiden fanit ovat omilleen liian vaativia. Varsinkin huonojen pelien jälkeen omat runtataan surutta maanrakoon. Näin se on mm. JoMan ja Koplankin ketjuissa, vaikka melkoisella varmuudella voi sanoa, että nuo joukkueet ovat hyviä, riippumatta siitä, miten yksittäiset pelit sujuvat.

Mutta varmaankin Tahkon faneilla liikaan vaativuuteen on tällä kaudella erityinen riski. Odotuksia parhaiden joukkueiden tasollisesta kiinnisaamisesta on luotu, ei vain fanien vaan myös ns. asiantuntijoiden toimesta. Tuossa valossa todellisuus yksittäisten pelien tai jaksojen osalta voi näyttää sitten karummalta kuin se oikeasti onkaan.

Vielä ei voi sanoa, millainen Tahkon kaudesta lopulta tulee. Nyt on pelattu tiukkoja pelejä sekä ennalta paremmiksi että huonommiksi arvioituja vastaan. Seitsemästä kolme on mennyt kotareihin. Jos nuo kaikki tiukat pelit olisi hävitty, kauden alkua voisi pitää miltei katastrofina. Nyt kun niitä on enemmän voitettu kuin hävitty, sitä voi ajatella erinomaisena kokemuksena syyspuolen ratkaisupelejä varten.

Vielä jälkilisäyksenä, että sarjataulukko elää kovasti sen mukaan, minkä verran eri joukkueilla on pelejä pelattuna, mutta tasaisempaa tuntuisi olevan kuin aiemmilla kausilla.
 
Viestejä
414
Nyt on pelattu tiukkoja pelejä sekä ennalta paremmiksi että huonommiksi arvioituja vastaan. Seitsemästä kolme on mennyt kotareihin. Jos nuo kaikki tiukat pelit olisi hävitty, kauden alkua voisi pitää miltei katastrofina.
Jos peli on niin huonoa, että se näkyy yleisöllekin asti, niin yleisön nokkiminen vain alleviivaa sitä. 🤌 ™️
 
Viestejä
2,070
Minun täytyy sanoa, että Alajärven kannattajat pitivät hyvää metakkaa katsomossa vaikka todennäköisesti aika vähän heitä paikalla oli. Mutta hyvin kannustivat omiaan!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös