Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2023

Viestejä
948
Joidenkin mielestä pesis tällä tasolla on kuin lasten leikkiä hiekkalaatikolla.totus vaan on leikki on kaukana.pelatataan isosta rahoista ja vimpan päälle tosissaan
 
Viestejä
1,791
Oli se Tahkon peli toki tukkosta ensimmäisellä jaksolla, mutta se ei muuta sitä, että oli se Alasen estämistuomiokin kyllä järkyttävä oikeusmurha. Alanen väisti vielä ite kun kaveri lähtee vierelle juoksemaan, joten ei sitä tahallisenakaan estämisenä voinut mitenkään pitää ja eikös se muutenkin takaetenijän kuuluisi väistää.
Alasen PITÄÄ väistää takaetenijää, koska Alanen ei ole aktiivinen ulkopelaaja.

Katsoin tuon tilanteen nyt videolta ja onhan tuo selvä estäminen. Myös tahaton estäminen on estämistä. Ei Alanen tahallaan mennyt suoraan etenijän juoksulinjalle, mutta meni selvästi kuitenkin.

Nämä pitää tuomita juuri kuten tänään tuomittiin. Jos tuohon vaadittaisiin kontakti, niin takaetenijä olisi juossut suoraan päin Alasta ja siitä vasta riemu nousisi, kun Alanen tai joku muu yhtä tärkeä pelaaja loukkaantuisi loppukaudeksi, kun kontakti vaadittaisiin estämiseen.

Estäminen on tahallinen tai tahaton teko. Nyt oli tahaton luultavimmin, mutta selvä estäminen joka tapauksessa.
 
Viestejä
1,791
Pikku poju tuomari sitten ratkas pelin.kalliit kaks pojoa tahkolle.oisko aika hyllyttää kaveri?
Jos olisin äidin kiälen opetajasi, niin olisit ollut hyllyllä jo lukukausi sitten!

Miksi ketään pitäisi hyllyttää täysin oikein tuomitusta tilanteesta?

Ja tuo pojuttelu on täysin mautonta.
 
Viestejä
173
PESÄPALLON PELISÄÄNNÖT
22 § Estäminen
Estäminen on tarkoitukseton tai tarkoituksellinen teko, jolla pelaaja häiritsee vastapelaajan aktiivista pelitekoa.
Sekä sisä- että ulkopelaajan on väistettävä niin, että vastapelaaja voi suorittaa esteettä aktiivisen peliteon. Ulkopelaajan on väistettävä sisäpelaajaa, ellei ulkopelaajalla ole pallo hallussaan tai mahdollisuutta saada sitä haltuunsa sallituin keinoin ennen kyseistä hetkeä.
Kuitenkin etenevän kärjen takana etenevän sisäpelaajan on väistettävä palloa
tavoittelevaa ulkopelaajaa.
Tuomio oli aivan oikea, ja tuomari perusteli sen hyvin lehdistötilaisuudessa. Alanen suotta höntyili.
 
Viestejä
246
Vedin yhteen Tahkon viimeisen viiden pelin kärkilyöntejä. Onhan tuon itsekin todennut kentän laidalla tai Ruudun äärellä, että joukkueella on tällä hetkellä ongelma sekä tilanteen rakentelussa, että myös kotiutuksissa. Nurmiollakin on kahdessa viidestä viimeisestä pelistä kentälle menot hieman tökkineet (tänään viimeksi 3/7).

Samoin kolmikon Eskelinen/Patova/Ikonen prosentit pyörivät vähän päälle 60% tasossa. Niemen kotiutukset laahaavat 44% tasossa, Korhosella 66%, mutta se pitää sisällään myös paljon kolmosvaihtoja.

Niin kuin tuossa edellä on mainittu, niin tämän päivän pelin jälkeen säälipleijarit kutsuvat, jos nyt ei mitään aivan mullistavaa tapahdu.

KLYR%
Teemu Nurmio243863,2 %
Jesse Eskelinen213363,6 %
Santtu Patova182962,1 %
Valentin Ikonen203360,6 %
Petteri Alanen122254,5 %
Eero Kuitunen122352,2 %
Samu Kyhyräinen202774,1 %
Konsta Lehtola5771,4 %
Luka Raesmaa6875,0 %
Juha Niemi194344,2 %
Ville Viita193554,3 %
Juha Korhonen162466,7 %
Jalattoman Viidan pelaaminen ei edelleenkään vakuuta.
Hienoa että tunnetta löytyy , joskus menee yli mutta elämä jatkuu.
 
Viestejä
29
En ala analysoimaan oliko tuomio oikea vai väärä kun ei tietämys riitä, mutta olihan tuo Raimon purkautuminen lehdistössä aika mielenkiintoinen.

Kai sitä voisi saada paremminkin viestin perille kuin aurinkolasit päässä pojitella ja hokea miten paljon kauemmin on ollut lajissa mukana kuin tuomarit.
Vaikka lajeissa ei olekaan yhteneväisyyksiä, niin tuli lehdistötilaisuudesta ja Raimon osuudesta mieleen Juhani ”Aurinkokuningas” Tammisen purkaus sm-liigan karsinnoissa joku 15v takaperin. Saman oloista tekstiä tuli tänään, vedottiin omaan kokemukseen ja haukuttiin tuomarit maanrakoon. Vaikka Tahkoa kannatankin, niin tuomio oli mun mielestä oikea ja tän päiväinen peli kaatui ihan Tahkon heikkoon sisäpeliin. Ei yksi tilanne ratkaise koko peliä ja tuomareillekin voi sattua virheitä, ihmisiä tässä kaikki ollaan.

Enemmin tuo lehdistötilaisuuden purkaus kuvastaa mun mielestä tämän hetkistä tilannetta ja mahdollisesti sitä, että ei ole työkalupakissa välineitä tilanteen korjaamiseen. Hyvä se tietysti on, että tunnetta mukana mutta tänään meni kyllä Raimolla yli.
 
Viestejä
1,883
Vaikka lajeissa ei olekaan yhteneväisyyksiä, niin tuli lehdistötilaisuudesta ja Raimon osuudesta mieleen Juhani ”Aurinkokuningas” Tammisen purkaus sm-liigan karsinnoissa joku 15v takaperin. Saman oloista tekstiä tuli tänään, vedottiin omaan kokemukseen ja haukuttiin tuomarit maanrakoon. Vaikka Tahkoa kannatankin, niin tuomio oli mun mielestä oikea ja tän päiväinen peli kaatui ihan Tahkon heikkoon sisäpeliin. Ei yksi tilanne ratkaise koko peliä ja tuomareillekin voi sattua virheitä, ihmisiä tässä kaikki ollaan.

Enemmin tuo lehdistötilaisuuden purkaus kuvastaa mun mielestä tämän hetkistä tilannetta ja mahdollisesti sitä, että ei ole työkalupakissa välineitä tilanteen korjaamiseen. Hyvä se tietysti on, että tunnetta mukana mutta tänään meni kyllä Raimolla yli.

Tuomio meni aivan oikein. Melko lapsellinen mies tämä bragge. Kun lehdistötilaisuudessa alkaa tulemaan juttua tuomareille "että olen ollut tuolla kentällä hieman kauemmin kuin te", ollaan jo aika kujalla. Toivottavasti ymmärtää edes hävetä. Hoh hoijaa....
 
Viestejä
806
Bragge väittää, että estämistuomioon vaikuttaa, jos etenijä olisi palanut joka tapauksessa. Ei se niin mene.
Tämä. Bragge ihan kujalla itse ja kehtaa tuollaisen performanssin esittää.

Se että olisi eri mieltä tuomion kanssa ymmärtäisi vielä, mutta ettei tuota @pintakraapasun huomiota ymmärrä on jo huolestuttavaa. Siinä ei kilometrit auta.

Tuomareille (y) tuomiosta ja selvästä perustelusta lehdistötilaisuudessa.
 
Viestejä
1,595
Tuli vaan mieleen kun Haminassa Rouhiainen on pelannut älyttömän kovan kauden niin olisko ens kaudelle paluu Tahkoon? Olis vaikka 2 kärkeen tai jokeriksi hyvä etenijä ja varma kentällemenijä.
 
Viestejä
737
Tuli vaan mieleen kun Haminassa Rouhiainen on pelannut älyttömän kovan kauden niin olisko ens kaudelle paluu Tahkoon? Olis vaikka 2 kärkeen tai jokeriksi hyvä etenijä ja varma kentällemenijä.
Pelaa ensi kaudella superia Haminassa :cool: , kuten Rättö,Peltonen,Kalmari ja Rämet:cool::cool::cool::cool::cool:
 
Viestejä
1,314
Hyvin huomasi kuinka myötähäpeä-fiiliksissä 3/4 lehdistötilaisuuden esiintyjistä oli, kun RB antoi palaa täysin sääntöjen mukaan tuomitusta tilanteesta:
E258E107-F765-43AA-900D-53FE185A9AAC.jpeg
 
Viestejä
164
Bragge väittää, että estämistuomioon vaikuttaa, jos etenijä olisi palanut joka tapauksessa. Ei se niin mene.
Eikö? Siirtelen maalitolppia ja mietin oikeaa tuomiota, jos etenijä olisi ollut esim. kolme metriä taaempana. Silloin olisin Braggen kanssa jopa samaa mieltä, mutta estävätkö säännöt tai niiden tulkinnat tällaisen ajattelun?

Estäminen oli tilanteessa varsin selkeä, joten tämä on ainoa asia mihin Bragge voi vedota.
 
Viestejä
3,409
Toivottavasti liitto kommentoi asia julkisesti myös tuomareiden osalta
Kommentoida mitä? Sitä että tuomarit tuomitsi tilanteen täysin oikein. Miks sitä tarttis heidän tulla julkisesti kertoo. Sen sijaan Bragge lapsellinen käytös, toivottavasti saisi edes yhden pelikiellon ja tajuaisi et tollanen pojittelu ja muu uhittelu itseensä vetäminen on typerää käytöstä. Taitaa vaan Bragge ärsyttää tappiot ja joukkueen surkea vire.

Estämisestä kuuluu antaa vapaataival. Esso pitäis lukea säännöt.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös