Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2023

Viestejä
885
Aamuposti oli tavoittanut sekä TJ Vuorenmaan, että Rantasen kommentoimaan tilannetta.

Vuorenmaa kertoo, että tiedotteeseen ei ole hirveästi lisättävää. Kyse oli ennemminkin harjoitteluun ja valmennuksen organisointiin liittyvistä asioista. Lisäksi jatkaja uskotaan löytyvän seuran sisältä, ei kuitenkaan AYS.

Rantanen taas kertoo, että he ovat joutuneet Braggen kanssa vääntämään Tahko Pesis Oy hallituksen kanssa työrauhasta. Riku korostaa, että kaikki on hyvin pelinjohdon ja pelaajien kesken. Kakkospelinjohtaja on kuitenkin helpompi laittaa pihalle ja erimielisyydet ovat koskeneet lähinnä yhtä nimeltä mainitsematonta pelaajaa. Hän ei myöskään aio antaa periksi, koska tämä on hänen mielestään laiton irtisanomisperuste.
 
Viestejä
732
Täällä vaan on väännetty sanaa irtisanomisen lakipuolista, kun asian ydin on, mistä oikein on kiikastanut oikeasti. RRn lausunto kertoo jotain, osittain. Työrauhasta puhuu eli oy:n hallitus ja puh.johtajako (keitä tästä kaartista) ovat sotkeentuneet joukkueen toimintaan (rahankäyttö?), vai onko väännetty yhden pelaajan (nimi hyvinkin tiedossa) asioista/vaatimuksista. Jos tässä käräjille mennään niin voivoi surkeutta.
 
Viestejä
468
Muutaman pelaajan kuulin kyllä jo syksyllä kriittisesti puhuvan valmennuksesta. En usko mitenkään, että RR nauttii pelaajien tukea tai suosiota.
Mutta hyvä tehdä ratkaisut nyt eikä pelikaudella. Toivottavasti saadaan nopeasti pelinjohtoon ja valmennykseen motivoituneet tekijät ja työrauha.
 
Viestejä
2,069
Herra jestas jos tämäkin keissi raastupaan menee! Ei se mitenkään mahdotonta ole. Kai Rantasella on massia tarpeeksi haastaa Tahko seurana käräjille. Pahoin pelkään, että jos niin käy niin voidaan heittää hyvästit pelilliselle menestykselle tällä kaudella. Ei seura häiriöittä pysty kahden rintaman sotaa käymään.

Irtisanomisilmoituksen sanamuoto oli melko suora, mutta ei kuitenkaan mielestäni loukkaava Rantasta kohtaan. On tärkeää, että nämäkin ristiriitatilanteet hyvin hoidetaan. Tietenkin Rantanen voi kokea ilmoituksen loukkaavana jos hän katsoo tehneensä parhaansa ja toimineensa asianmukaisesti. Kaiken kaikkiaan ikävä keissi joka olisi voinut jäädä mielummin tapahtumatta. Rantasella on maine vaikeana persoonana (ainakin joidenkin mielestä) ja ei tämä sitä mainetta ainakaan lievennä.

Kenestä uusi kakkonen? Onko se taas Jari Levänen? Jos tällä kertaa maksettaisiin Jarille niin paljon, että motivoituisi tulemaan mukaan vierapelimatkoihinkin?
 
Viestejä
1,404
Eikö tuo nyt selvältä kuulosta? Rantanen halusi Huuskon pihalle, syystä tai toisesta. Hallitus ja johto yritti kävellä yli / teki vaatimuksia tähän liittyen. Rantanen piti kannastaan kiinni, vielä kirjallisen varoituksenkin jälkeen. Johto sitten purki työsopimuksen, mikä noin ainakin kuulostaa aika selvästi laittomalta.

Tämä siis jos Rantasen puheisiin uskoo.

Se tuntuu erikoiselta, että tämän tyyppisessä asiassa Bragge on jäänyt jotenkin ulkopuoliseksi. Hänenhän ne pelinjohdon ratkaisut näin isossa asiassa pitäisi tehdä ja vastuu niistä päätöksistä kantaa.

JOS Rantasen kuvaus pitää paikkansa, vinkki Tahkolle: maksakaa vain pois, vaikka kuinka tuntuisi / luulisitte olevanne oikeassa.
 
Viestejä
1,544

Case Vihtkari. Helpommalla pääsis, jos vaan maksas seura. Tulee vaan huonoa mainosta ja hälinää, joka sotkee kautta.

Kyllähän siihen joku pätevä pj. pitäs saada kakkoseksi. Niitä ei nyt oikein ole missään ja jos on, niin ei kiinnosta.
 
Viestejä
561
Eikö tuo nyt selvältä kuulosta? Rantanen halusi Huuskon pihalle, syystä tai toisesta. Hallitus ja johto yritti kävellä yli / teki vaatimuksia tähän liittyen. Rantanen piti kannastaan kiinni, vielä kirjallisen varoituksenkin jälkeen. Johto sitten purki työsopimuksen, mikä noin ainakin kuulostaa aika selvästi laittomalta.

Tämä siis jos Rantasen puheisiin uskoo.

Se tuntuu erikoiselta, että tämän tyyppisessä asiassa Bragge on jäänyt jotenkin ulkopuoliseksi. Hänenhän ne pelinjohdon ratkaisut näin isossa asiassa pitäisi tehdä ja vastuu niistä päätöksistä kantaa.

JOS Rantasen kuvaus pitää paikkansa, vinkki Tahkolle: maksakaa vain pois, vaikka kuinka tuntuisi / luulisitte olevanne oikeassa.
Tässä herää kysymys että mikä on se syy että Rippe olisi Huuskon halunnut pois? K-T:lla on kuitenkin ollut ensi kauden soppari jo kauan ennen pelinjohdon sopimuksia, niin Ripellä on ollut kyllä tiedossa pelaajisto kun nimensä on pelinjohtosoppariin allekirjoittanut. K-T oli viime kesänä Tahkon kantavia voimia niin sisällä kuin ulkona, niin ihmetellä täytyy että miksi noin voimakkaasti tuntuu aiheuttavan kitkaa?? Vai onko sitten vaan hankala ihminen. Rippekin kuitenkin on myös melkoinen jäärä on omissa mielipiteissään. Väitän kuitenkin että halvemmaksi Tahkolle tulee purkaa Ripen kuin K-T:n soppari.
 
Viestejä
468
Kyllä siinä varoituksessa on varmasti muutakin takana. Eiköhän työsuhteen purkamisen ehdot ole kaikille selvät. Myös varoituksen antamiseen on selvät säännöt ja asiat, joista se voidaan antaa.
 
Viestejä
221
Eteenpäin.

Ei Rippellä ole missään jengissä tainnut onnistua, missä on käynyt ”valmentamassa”.

Oliko jo kuudennet potkut vai viidennet?

Synkkä historia, jostain se kertoo…
 
Viestejä
2,069
Tässä herää kysymys että mikä on se syy että Rippe olisi Huuskon halunnut pois? K-T:lla on kuitenkin ollut ensi kauden soppari jo kauan ennen pelinjohdon sopimuksia, niin Ripellä on ollut kyllä tiedossa pelaajisto kun nimensä on pelinjohtosoppariin allekirjoittanut. K-T oli viime kesänä Tahkon kantavia voimia niin sisällä kuin ulkona, niin ihmetellä täytyy että miksi noin voimakkaasti tuntuu aiheuttavan kitkaa?? Vai onko sitten vaan hankala ihminen. Rippekin kuitenkin on myös melkoinen jäärä on omissa mielipiteissään. Väitän kuitenkin että halvemmaksi Tahkolle tulee purkaa Ripen kuin K-T:n soppari.

Maksavan katsojan kirjoitus tuntuu ihan hyvältä sillä en itsekään usko, että Rantanen olisi halunut KT:n ulos. Kyllä syy varmaan löytyy Ripen omasta käytöksestä. Ikävä asia kaiken kaikkiaan ja itse kyllä ihmettelen Ripen palkkaamista. Kyllä kai Tahkon johdolla oli tiedossa Ripen vaikea luonne. Omituinen valinta kaiken kaikkiaan!
 
Viestejä
14
Ihme sotku. Työsuhteen purkaminen ei ole kevyt toimenpide. Haastattelussa Vuorenmaa kertoi sen johtuneen harjoitusten ja valmennuksen organisoinnista. Ihan työlainsäädäntöä ajatellen niin valmennus on hankittu nimenomaan valmennuksen asiantuntemuksen vuoksi. Jos hallitus (jotka eivät ole pelinjohtoa/valmennusta) on eri mieltä niin onko se oikeasti purkuperuste? Valmennus on se asiantuntija tässä ei hallitus. Vai onko valmennus kulissia jonka sisällön hallitus määrää? Siksi haisee laittomilta potkuilta. Normaalissa työympäristössä erimielisyys asioista ei ole purkuperuste koska syiden pitää olla painavat.

Enemmän hämmenystä aiheuttaa se, että 2pj laitettiin ulos, jos Bragge on ollut samaa mieltä. 1PJ:llä luulisi olevan se suurempi päätäntävalta. Tosin käytännön tasolla ymmärrettävää koska jos Bragge laitetaan ulos, olisi Ripestä tullut varmasti 1PJ koska vapailla markkinoilla ei ole pelinjohtajia näin lyhyellä varoitusajalla. Siksi Vuorenmaan selitys potkuista ei tunnu kertovan koko totuutta.
 
Viestejä
737
Ainakin näin täysin ulkopuoliselle "tarkkailijalle" tulee käsitys että ne talven aikaisemmat spekulaatiot "case K-T H" asiassa eivät sittenkään olleet täysin tuulesta temmattuja tai hallusinaatioita😎, kuten jotkut väittivät, voin tosin tässäkin asiassa olla jälleen kerran väärässä😪
 
Viestejä
159

Aamupostin haastattelussa Rantanen toteaa kysymykseen "Mihin sinun ja Braggen toiminnassa on puututtu? Erimielisyydet ovat koskeneet hyvin pitkälti yhtä pelaajaa, jota en nimeltä halua mainita. Hän ei sovi porukkaan, mutta Tahkon taustahemmot ovat toista mieltä".

Eiköhän tuon lausunnon perusteella aika selvä ole kenestä puhutaan tämän perusteella mitä tällä palstalla aiemmin huhuiltu. Ei tuo ilmapiiri nyt hirveen hyvältä vaikuta, kun tämmösiä julkisesti lauotaan, eikä nyt ainakaan sitä varmasti parannakkaan.
 
Viestejä
13,081
Haastattelussa Vuorenmaa kertoi sen johtuneen harjoitusten ja valmennuksen organisoinnista. Ihan työlainsäädäntöä ajatellen niin valmennus on hankittu nimenomaan valmennuksen asiantuntemuksen vuoksi. Jos hallitus (jotka eivät ole pelinjohtoa/valmennusta) on eri mieltä niin onko se oikeasti purkuperuste?

Yhtään tietämättä muita faktoja kuin kerrottu työsuhteen purku niin tuo organisointihan voi tarkoittaa melkein mitä tahansa. Kyse voi olla työturvallisuudesta, syrjinnästä, ajankohdosta, kestosta jne. Ei työnjohdolla ole yleensä täyttä vapautta organisoida työtä haluamaallaan tavalla ja aika usein työnantaja antaa paljonkin rajoja siitä miten työnteon voi järjestää. Yleensä ne rajat ovat ymmärrettäviä työn tavoitteen saavuttamista helpottavia, ei ole työnantajan etujen mukaista työnteon vaikeuttaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Elk

Viestejä
1,007
Ajatuksia asiasta:
- Vastaus tapaus (huhut) Kooteehen oli Rantanen. Se on käynyt selväksi.
- Kootee on monin verroin tärkeämpi Tahkon joukkueelle kuin Rantanen.
- Tahkon tiedote asiaan liittyen on harvinaisen painava ja selkeä, yleensä näissä ollaan ympäripyöreämpiä, kai sekin jostain kertoo.
- Kootee on - näin se aika kuluu - Korhosen ja Patovan jälkeen pisimpään Tahkon nykyjoukkueessa pelannut. Hänellä on varmaan kanttiakin sanoa, jos sanottavaa jostakin on.
- Jos, kuten on annettu ymmärtää, kyse on ollut ristiriidoista valmennuksen ja harjoittelun organisoinnissa, niin vaikea tietää mistä on ollut tarkemmin kysymys. Yleisesti voi viitata muissakin urheilulajeissa todettuun ilmiöön, että valmentajan/pelinjohdon tms. ja pelaajien suhteen (eli johtamisen) pitäisi olla nykyisin koko lailla erilainen kuin se on ollut joskus aiemmin. Sukupolvieroista näissä tuppaa yleensä olemaan kysymys.
- Jos kyse on ollut muusta, niin sitten on ollut, mutta siihen ei voi ottaa kantaa, kun ei tiedä.
- Luonteenpiirteistä en muuta tiedä kuin mitä katsomoon on näkynyt. Kootee on ollut sitten Puhtimäen Tahkon yleisöystävällisin pelaaja tsemppaamisineen ja muine elävyyttä osoittavine eleineen. Enemmänkin näitä saisi joukkueessa olla.
- Rantasen kommentti siitä, että yksi pelaaja ei sovi porukkaan, asettaa pelaajat ikävään välikäteen. Jos kyse olisi isommasta ja mediaseuratummasta lajista, toimittajat peräisivät jokaiselta pelaajalta kantaa tuohon näkemykseen.
- Ristiriitoja tulee aika ajoin mitä erilaisimmissa ihmissuhteissa ja työ- ym. yhteisöissä. Niitä on vain ratkottava ja mentävä eteenpäin. Sikäli hyvä, että ollaan asian suhteen edes tässä vaiheessa.
 
Viestejä
732
Hyvä, aika täydellinen tiivistelmä Elkiltä. Tästä eteenpäin.
Tuli myös mieleen, että RR:n lupaavaksi luonnehdittu poika (lukkari hänkin) meni pitkällä sopimuksella KeKin riveihin.
 
Viestejä
2,069
Elkiltä hyvää analyysiä. Toivottavasti tilanne rauhottuu ja vältetään käräjät.

Ja kyllä mä olen Elkin kanssa samaa mieltä, että Tahkon tiedoite puhui selvää kieltä tästä asiasta. Itseäni kyllä miellytti, että asiat sanottiin melko suoraan, mutta ei mielestäni kuitenkaan loukkaavasti. Hyvää tiedottamista Tahkolta. Täytyy kyllä vielä todeta, että Ripellä on myös oikeus omaan mielipiteeseensä asiasta ja saattaa hänenkin versiossaan jotain paikkaansa pitävää olla.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös