Vs: Hyvinkään Tahko 2016
Minun ei tarvitse kilauttaa kaverille, kun olin vaivautunut itse paikan päälle tekemään havaintoja.
- Eka jakso Tahkolta huonoa sisäpeliä, mutta jakso olisi silti ollut otettavissa, mutta Eskelinen tosiaan syötti pahan kenttäväärän viimeisen tasoittavalla Keron ollessa lyömässä. Keroon oli kyllä luotto, että olisi ainakin sen jakson tasoitusjuoksun lyönyt, hän oli nimittäin tänäänkin oikein hyvä lyönneissään.
- Kopla rakensi tuttuun tapaan kolmella ekalla lyöjällä pompuilla palottomat ajot. Siihen nähden ekalla jaksolla sille vähän juoksuja (ja siksikin jakso olisi ollut Tahkolla otettavissa).
- Toinen jakso lähti Tahkolta käyntiin juuri niin kuin sen pitääkin. Kotiutustilanteet heille (Nikkanen, Korhonen, Kero), joille niiden pitääkin tulla, ja tilanne 0-3. Tätä on Tahko parhaimmillaan.
- Tasoittavalla Kopla sitten pääsi kantaan ja tasoihin, kun tuli Harjun eka moka. Ottamaton yhden juoksun arvoinen lyönti, mutta toinenkin siitä siis tuli.
- Myös jatkossa toka jakso oli Tahkolta parempaa lyöntipeliä, mutta sitten tuli Harjun pahempi moka: läpipäästö Lammilan maata pitkin vierivästä lyönnistä, josta 1+2. Sen jälkeen Kopla rallatteli iloista lyöntipeliä, niin kuin tavallista tuollaisissa tilanteissa on.
- Kolme Tahko-Kopla -peliä nähneenä tulee kyllä mieleen, että miksikähän Tahko ei kouluta ketään pelaajaa kunnon pompun lyöjäksi. Annetaan hirveästi tasoitusta pomppujoukkueille, kun joukkueessa ei ole yhtään pompun lyöjää. Kopla tekee käjestä tilanteita liukuhinnalta pompun avulla. Tylsää ehkä vastustajan kannattajien mielestä mutta kyllä tuo tehtailu ko. joukkueen omia kannattajia tuntui kovasti hykerryttvän.
- Ja kolme Eskelisen lukkaroimaa Koplan peliä nähneenä voin sanoa, että tämä oli ylivoimaisesti paras peli häneltä lautasen ääressä. Puhtimäen pelejä enemmän nähneenä voi sanoa, että tämän iltainen oli puolestaan hänen tasapaksuimpiin peleihin kuuluva. Pitemmän linjan vertailu tällä perusteella ei ole kohtuullista.
- Kun tuo Tahkon kärki näyttää nyt tökkivän, niin nyt voisi kokeilla Hokkasta kakkosena, koska hän tosiaan tänäänkin meni varmasti kentälle mutta "vääristä" paikoista. Ja jos sitä kokeillaan, niin ei vain Sotkamoa vastaan.
- Mitä tulee runkosarjan mahdollisiin loppusijoituksiin, niin onhan siellä tarjolla kuudeskin sija - ja pleijareissa vastaan ah niin mukava JoMa...