Vs: Hyvinkään Tahko 2016
Sivustaseuraaja sanoi:
Ainakin palkintoraati muisti Rippeä II-palkinnolla. Vanhaan tyylin vaihtelevia syöttöjä, ei häkäisevää, mutta onnistui aika ajoin vähän Tahkon lyöntipeliä sotkemaan. Ainakin Keron sai kiinni ja pari palon arvoista irroitusta. Päästi sitten vastavuoroisesti kärkietenijän 7 kertaa vapaalla kentälle. Lyöntipuolella jäi aika vähälle vastuulle.
Näytti muuten juttu luistavan puolin ja toisin pelin aikana. Ei varmasti mitään törkeyksiä, vaan pientä piikkiä ja hyvää huulta. Oli kaikinpuolin hauska nähdä Risto vielä Pihkalassa lautasen äärellä, varsinkin kun Tahkossa tontille ei ole mitään asiaa - se nähtiin jo tänään, sillä Putte vei tennistermein erävoitot 6-1. Yksi pinna Rikulle noista hemmetin ärsyttävistä vempuloista. Pari kertaa ajoissa antoi syötön, jossa lähti selvästi liikkeelle jo ennen syötön nousua, kummallakin kerralla vähemmän yllättäen ajojen kolmas lyönti. Edelleen 80% syötöistä lähtee lautasen ulkopuolelta, mutta kaari ei pysynyt mukana tai halunnut tuosta asiasta haastaa syöttötuomaria/Rantasta. Jotain Ripen nykytasosta kertoo, että Wahl vaihtoi kaksi kertaa puhtaalla hudilla, joista toinen ei ollut edes mikään älynväläys, vaan tyylipuhdas nöyryytys.
Sitä ihmettelen, ettei Rantanen saanut Korea kuriin alkuunkaan. Kore teki aivan mitä tahtoi ja oli kuin olisi syöttökoneen helpolla asetuksella paukutellut pitkin kenttää. Tänään vielä kävi kohtalaisen hyvin keppiin, kun aika oli. Vapaat Korella oli tänään ihme tussautuksia. Joku pakkomielle yrittää pakottaa kumuraa, kun se ei koskaan ole ollut mikään vahvuus. Pääasia kuitenkin, että Karra jäi taakse ja nyt voi kääntää uuden sivun kohti uusia kunnareita. Myönsi kuitenkin sen olleen takaraivossa, ja se on ollut myös nähtävissä.
En muuten ymmärrä, mistä kumpuaa se kitinä Puhtimäen otteista. En tiedä onko sama hahmo, kuin täällä itkemässä, mutta päivän paras kommentti tuli toisen jakson neljännen aloittavalla, kun Puhtimäki epäonnistui ensimmäistä kertaa kärjen siirtämisessä. Takaa kuului "taas se epäonnistu". Tosin, tuskin kyseessä oli kukaan tämän foorumin kirjoittelijoista, kun sama jannu haukkui Puhtimäen, kun ei nostanut syöttöä yhden tahkolaisen ollessa kentän rajojen ulkopuolella laittoman jälkeen.
Eihän Putte täydellinen ole. Sisällä lähentelee kyllä täydellistä kutakuinkin niin paljon, kuin nyt kukaan Superin vaihtaja. Lukkarina puutteet ovat ilmeisiä, mutta kyllä tällä hetkellä nähdään Tahko-ajan parasta Puhtimäkeä myös lautasella. Syöttöteknisesti, osittain myös taktisesti kaukana kärjestä. Puolikorkea on kyllä tällä kaudella useammin aseena, mutta ei mikään pelote. Pienissä Putte on tällä kaudella keskimäärin hyvin mukana. Nukahduksia tulee, mutta harvoin. Pienistä poltetaan armotta, jos epäonnistuu yhtään. Jos jätetään Kohonen-Kosonen-Väisänen pois, niin ei siellä kukaan nöyryytä Puttea lautasella. Juuri Kivipelto olisi mennyt vielä Puhtimäen edelle, mutta eivät nämä Huuskoset, Hautalat, Tervot tai Itävalot esitä mitään sen kummallisempaa, kuin Putte. Tosin Itävalolla on vielä tuntuma vähän hukassa, joten kapasiteettia on.
Mulla on muuten pieni man-crush tuohon Paunaan. Todella röyhkeää tekemistä, näkee että itseluottamus on pysynyt Pöytyällä kunnossa ja yhtään "tyhjää" lyöntiä ei tule, jokaisella on tarkoitus haastaa ulkokenttää ja todella usein vielä onnistuu. Samaa on tosin pakko sanoa Vierimaasta, mä sitten nautin tämän kaksikon tekemisestä. Jos pienet otetaan pois, Late lyö pystärin väliin ja toisinpäin.
Kuka muuten olisi viime talvena uskonut, että sisäpelissä Kero ja Wahl lyövät täysin vertailukelpoisen tuloksen kaksikolle Pelkonen - Ikonen? Siihen päälle vielä Paunalta tosiaan hienoa pelaamista etenijäjokerina. Kenellä ylipäätään on enää ikävä Ikosta? Ja mikähän on miehen itsensä fiilis tällä hetkellä, kun Kouvolassa tarjolla on ollut kisaturistin rooli miehen vahvimmalla osa-alueella (sisäpeli)? Toki, tällä hetkellä kun miettii, niin kyllähän Ikosella olisi Tahkossa täysi työ mahtua jengiin, joten parempi oli lähteä hakemaan peliaikaa "mitalisuosikista".
Ulkopelissä on vielä työtä tehtävänä. Hokkasella on liian iso tontti kannettavana, eikä loistavista ulkopelitaidoistaan huolimatta ole pystynyt ottamaan harppausta pelipaikkansa eliittiin Superin tasolla. Arvo-ottelun arvoisia ulkopelaajia jengissä on tasan yksi, Ipi Kuosa oli tänään taas aivan käsittämättömän kovassa vireessä. Nollatilanteessa etulukijana antaisi Hokkaselle mahdollisuuden pelata syvemmällä koppareiden edessä, mutta niin vain sieltä löytyi tänään tilaa jatkuvasti kentällemenolyönteihin.
Lauri Vierimaan ulkopeliä arvostelin viime kaudella, en enää. Isoja askelia pallovarmuuden sekä heittojen suhteen. Nyt tulee palloihin paremmassa asennossa, heitot lähtevät sitä kautta terävämmin ja muutenkin koko etukenttä on hyvällä mallilla, suurimmat puutteet koppareiden sekä takalukijan yhteistyössä ja rohkeudessa haastaa lyöjää. Tiettyä rämäpäisyyttä kaipaan takalinjoille, tosin tänään ei kovin montaa kunnaripaikkaa tarjoiltu. Yhden Puputti löi, mutta se ei ollut lyöntinä kyllä ihmeellinen, vaan juuri työnjaon ja kommunikaation puutetta. Hokkanen (?) pudotti pallolle, muttei ehtinyt ja samalla peitti Virron näkökykyä ja pallo lipsahti luvattoman helposti läpi.
Kaikkiaan upea alku kaudelle, tällä hetkellä sijoitus kolmas ja suora pudotuspelipaikka on täysin haarukassa. Toki vaatii tason pitämistä läpi kauden, mutta tuolta kun saadaan vielä vähän ulkopeliä tiivistettyä, niin top6-paikka ei pitäisi olla mahdottomuus. Mitalipuheet edelleen vähän yläkanttiin arvioituja, muttei enää niin pahaa huutonaurua aiheuttavia, kuin vielä pari kuukautta sitten.