Supervuoro Verkkolehti »

Tuomarit

Viestejä
2,038
Jos puhutaan Honkasen lyönnistä, jossa lähtötilanne oli etutilanne ja viistopolulla melkein osuivat ulkopelaaja ja takaetenijä yhteen, siinä tilanteessa ei tuomittu estämistä vaan kakkoselle syntyi palo, kun pallo oli pesässä ennen etenijää. Ruudun selostaja oli tosin kujalla.
Joo, tuo on varmaan sitten eri tilanne mitä luulin.

Eli mitään estämistä ei tapahtunut, kuten kerroit.
 
Viestejä
43
Tämä sillä disclaimerilla, että kelasin yhden ainoan tilanteen ja sen jälkeisen nopean tuomaripalaverin, mitään muuta en ole pelistä nähnyt. Tallenteessa noin klo 15.03 kohdalla tämä.
 
Viestejä
196
Minähän takia Manse-Tahko pelissä Manselle ei annettu yhtään varoituksia? Österlund kuitenkin sai jopa kahteen kertaan.
Ainakin pari aivan selvää tilannetta oli vaikkei edes kuullut mitä siellä sanottiin.

tuomarinpiiritys.png

Tuossa ensimmäinen tilanne, jossa kakkostuomari näytti ehtimistä. Myllyniemi tuttuun tyyliinsä hyökkää heti protestoimaan ja mikä parasta Lehtonen ? ilmeisesti kakkospolttajan paikalta juoksee paikalle monen kymmenen metrin päästä. Selvä varoituksen paikka. Varsinkin kun vastustajalle oli jo herkästi parikin annettu aikaisemmin.

komuväärässäpaikassa.png

Tässä toinen tilanne Tahkon sisävuorosta. Ronkainen ollut ulkopelin johtajana mutta tässä Komulainen juossut vaihtopenkiltä melkein kotipesään valittamaan. Tässähän ei ole mitään epäselvää, että varotusta olisi pitänyt antaa. Ei tainnut tulla tästä edes huomautusta.
Vielä lisäyksenä, että tuolla kentällähän vaihtopenkit ovat tuolla kaukana tapahtumapaikasta joten ei sinne ihan vahingossa jouduta.
 
Viestejä
1,608
Minähän takia Manse-Tahko pelissä Manselle ei annettu yhtään varoituksia?
Jaa-a. Niitä olisi sitten tullut sinun kertomien Mansen varoituksien lisäksi n. kuudelle Tahkon pelaajalle sekä toki Pokelalle myös. Eiköhän sieltä olisi molempien puolten juomapullomiehillekin tarvittaessa varoitukset saatu. Nyt kortteja kuittasi se, joka selvimmin meni överiksi.
 
Säännöissähän ei sanota, että kortteja annetaan ainoastaan sille kenellä "selvimmin meni överiksi". Ei noita selvemmin voi vetää överiksi Mansenkaan puolelta. Varsinkaan tuo Komulaisen tilanne, niin eihän siinä ole mitään mietittävää edes. Jos kuka tahansa toimihenkilö poistuu sieltä vaihtopenkin merkatulta alueelta, niin sehän on automattinen kortti oli kuka tahansa kyseessä. Tuo tosiaan toista kymmentä metriä jo pois sieltä. Säännöt sanovat myös ihan selvästi, että ulkopeliä johtaa yksi henkilö. Eivätkä pysy edes tuolla pelinjohtajalle merkatulla alueellakaan.
Tosiaanko olet sitä mieltä, että ainoastaan Tahkon pelaajat ja pelinjohtajat valittivat tuomioista yms.? Onko sellainen sääntö, että jokaista Mansen korttia vastaan pitää vastustajalle antaa ainakin kuusi niin kuin viestistäsi saa käsityksen? Huomaa taas minkä seuran kannattaja olet, kun et pysty mitään väärää näkemään tässäkään asiassa.
 
Viestejä
1,608
Jos mielestäsi noista kuului jakaa Manselle varoituksia, sitten ihan samoista jutuista oletettavasti myös Tahkolle. Siellä Ikonen sinkoili kymmenen metriä pois kaarelta, kuusi pelaajaa piiritti kakkostuomaria jne. jne.

Olisiko siis mielestäsi ollut parempi, että olisi annettu Manselle muutama kortti ja Tahkolle puolentusinaa vai tämä ratkaisu?
 
Eihän mitään tuollaista määrää, n. kuudelle Tahkon pelaajalle, kortteja ala jakamaan yksikään pelituomari tuollaisessa tilanteessa.

Ihan järjetön ajatus.

Ottelu olisi nimittäin käytännössä loppunut tuohon hetkeen.
 
Viestejä
512
Minähän takia Manse-Tahko pelissä Manselle ei annettu yhtään varoituksia? Österlund kuitenkin sai jopa kahteen kertaan.
Ainakin pari aivan selvää tilannetta oli vaikkei edes kuullut mitä siellä sanottiin.

katso liitettä 3772
Tuossa ensimmäinen tilanne, jossa kakkostuomari näytti ehtimistä. Myllyniemi tuttuun tyyliinsä hyökkää heti protestoimaan ja mikä parasta Lehtonen ? ilmeisesti kakkospolttajan paikalta juoksee paikalle monen kymmenen metrin päästä. Selvä varoituksen paikka. Varsinkin kun vastustajalle oli jo herkästi parikin annettu aikaisemmin.

katso liitettä 3774

Tässä toinen tilanne Tahkon sisävuorosta. Ronkainen ollut ulkopelin johtajana mutta tässä Komulainen juossut vaihtopenkiltä melkein kotipesään valittamaan. Tässähän ei ole mitään epäselvää, että varotusta olisi pitänyt antaa. Ei tainnut tulla tästä edes huomautusta.
Vielä lisäyksenä, että tuolla kentällähän vaihtopenkit ovat tuolla kaukana tapahtumapaikasta joten ei sinne ihan vahingossa jouduta.
Taitaa olla sama linja kuin palstan moderaattoreilla...
 
Viestejä
1,608
Eli sinusta on aivan Ok, että manselaiset tekevät mitä haluavat ja missä haluavat?
Tahkolle kuitenkin varoituksia jaettiin kuin karkkeja penkkaripäivänä.
Niin, Tahkollehan ei siis jaettu varoituksia kuin karkkia, kun niitä annettiin vain ja ainoastaan kakkospelinjohtajalle.

JOS - nimimerkin @wille00 toiveen mukaisesti - olisi tässä ottelussa annettu pelaajille keltaisia kortteja tuomarille huutamisesta ja vaihtopenkiltä kentälle tulemisesta, olisi niitä Mansesta saanut tosiaan Myllyniemi, Lehtonen ja Komulainen.

Vaan silloin niitä olisivat saaneet Tahkosta myös Pokela ja 4-6 muuta pelaajaa.

Jos joku oikeasti haluaa, että tuossa pelissä olisi annettu yhteensä n. 12 varoitusta, eipä siinä sitten tosiaan mitään.

***

Pokela on kävellyt kaarelta Mansen ulkopelikarsinalle, toinen pelaaja huutaa syöttötuomarin korvaan, Österlund on kentällä.

1.png

Ikonen on jo Pokelaakin pidemmällä ja syöttötuomari joutuu fyysisesti työntämään miehen takaisin kaarelle.

2.jpg

Pokela on tullut vaihtopenkiltä kolmospesälle huutamaan tuomarille ennen kuin pelitilanne on edes päättynyt.

3.jpg

Jakso on päättynyt jo minuutti sitten ja neljä Tahko-pelaajaa yhä protestoi kakkostuomarille.

4.jpg

Vielä tästä puoli minuuttia eteenpäin Pokela huutaa kuuluvasti kirosanoja kolmostuomarille.
 
Viestejä
468
Vähän on tuntuma, että tämän palstan lopulliset tuomiot jakavat yhden seuran kannattajat. Ja eivät muuten ole käytännössä koskaan väärässä - omasta mielestään.

Miesten Superin tuomareilta ei kokonaisuutena ihan nappiin mennyt viikonloppu alla.
 
Viestejä
1,419
Ei se nyt niin voi mennä, että joka ottelussa ruvettaisiin kymmentä korttia jakamaan jos torikokouksia tulee. Vaikka tiukimman tulkinnan mukaan se jokaisesta ärräpäästä voitaisiinkin sääntöjen mukaan jakaa. Korttien saaminen ja antaminen on kuitenkin aina pelisilmää ja etenkin maalaisjärkeä tuomarilta kysyvä juttu. Superista loppuu pesiksen pelaajat, jos joka toisessa ottelussa alkaa olla pari kolme katsomon puolella. Jos meinataan ylläpitää pelillinen taso ja varsinkin saada vielä lisää katsojia, parhaiden pelaajien pitää olla kentällä, vaikka sitten kiroilemassa ja paskoja tuomiota manaamassa, ei suihkukomennuksella.
 
Viestejä
987

Jos kortteja ruvetaan antamaan kun ilmestytään väärään paikkaan piirittämään tuomaria, oppii pelaajat olla tekemättä niin. Ei siinä pelaajat lopu.
 
Viestejä
2,038
Jos kortteja ruvetaan antamaan kun ilmestytään väärään paikkaan piirittämään tuomaria, oppii pelaajat olla tekemättä niin. Ei siinä pelaajat lopu.
Ai eivät lopu, jos vaikka täällä ehdotetusti kuudelle Tahkon pelaajalle olisi annettu kortit Österlundin punakeltaisen kortin jälkeen? Tahkolla olisi ollut enää kuusi pelaajaa kentällä ja ottelu olisi vihelletty päättymään.

Jos toki pelaajat oppivat olemaan piirittämättä tuomaria ensimmäisen pelaajan saatua keltaisen kortin, niin hyvä niin. Epäilen, että tähän eivät kaikki pelaajat pysty.
 
Viestejä
109
Asiaton käytös.
Niin meinaat että juurisyy Österbösterin keltaiseen oli kakkostuomarin 100% oikein tuomittu jakson ratkaissut jatkelyönti rajalla… Vittu te ootte sekaisin…
Eturivin ryystäjäkin saanut riittävästi rohkaisua lytatakseen jokaisen kirjoittajan, joka kehtaa arvostella tuomiota, joka on mennyt Manselle edullisesti.
Ja tapasi mukaan saat kommenttiisi tutun v... alkuisen kirosanan
 
Viestejä
1,465
Siksihän näitä hämminkejä syntyy, jos ei pidetä kiinni säännöistä ja opetetaan pelaajille, että käytössäännöt ovat vain kuolleita kirjaimia.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös