Katsoin pelin viimeistä vuoroparia lukuunottamatta ja voi kyllä sanoa, että olo on epätoivoinen. Herra jestas mitä ulkopeliä Leideiltä. Ei uskoisi todeksi!
Ensimmäisellä jaksolla petti ihan koko ulkopeli, ehkä etukenttää lukuunottamatta. Sitä oli selvästi ohjeistettu pelaamaan lähempänä ja se tepsi koska vastustaja ei joko uskaltanut tai ei valinnut lyödä siihen. Yksi juoksu siitä tuli siepparin huonon heiton takia vaikka aikaa oli mielestäni melko hyvin.
Toisella jaksolla lukkari Sivonen ei saanut erästä polttoheittoa kiinni varsin ratkaisevassa tilanteessa. Numerot olivat muistaakseni 1-2 Pöytyälle siinä vaiheessa ja he saivat kolmannen juoksun. Sen jälkeen meni vaikeaksi. Ei voi Sivosta kuitenkaan syyttää, oli kuitenkin Leidien parhaimmistoa.
Mielestäni Leidien parhaimmistoa sisäpelissä olivat Reunanen, Arbelius ja Ellinoora Peltonen, joka meni röyhkeästi ja hyvin kentälle (6/6). Täydellinen suoritus Peltoselta!
Lukkareiden taistelussa Sivonen oli mielestäni virkasiskoaan Eskolaa parempi vaikka yhden vapaataivaleen lahjoittikin ja oli huono yhdessä vastaanotossa. Tsemppasi kuitenkin läpi koko ottelun.
Kyllä minun täytyy sanoa, että Leidien ulkopelistä on mahdotonta sanoa mitään kovin positiivista. Ensimmäinen jakso oli aivan katastrofi. Toinen jakso hieman parempi, mutta ei oltu lähelläkään tarvittavaa tasoa siinäkään.
Kai tässä pitäisi jotain positiivista sanoa, mutta en keksi oikein mitään jos ajatellaan ulkopeliä. Kauhistava ulkopeli tekee mahdottomaksi otteluiden voittamisen vaikka sisäpeli sujuu ajoittain mallikkaasti. Kyllä tässä on hyvin todennäköisesti karsinnat tulossa kauden päätteeksi.
Hyvää yötä!
PS. Ottelussa oli myös alkoholitarjoilu. Olisi varmaan pitänyt käydä ottamassa muutama pullo Kukkoa niin ottelu olisi ollut helpompi kestää.