Vs: Tahko 2014
Luin minusta tällä foorumilla viestin, jota en löytänyt uudestaan, joten en voi olla varma, oliko se täällä. Viestissä kuitenkin epäiltiin Tahkon tulevaisuutta sillä perusteella, että katsojamäärät olivat vähäiset. Teki mieli vastata, että kaikella kunnioituksella, mutta minusta olet hakotiellä. Ensinnäkin katsojamääriä on täälläkin epäilty. Nyt niitä on korjailtu, mutta en yllättyisi, vaikka niistä vieläkin joku ryhmä puuttuisi. Aika matalalta parin pelin lukemat nimittäin yhä tuntuvat. Toisekseen Tahkon juniorityö on erinomaista. Mitaleita ja leirimenestystä on tullut vähintäänkin hyvin. Huolestuneempi olisin seuroista, joilla ei ole edes joukkuetta poikien Superissa. Tarkoitan nyt siis Pattijokea ja Koskenkorvaa. KoUlla on toki B-pojissa joukkue, mutta ei A-pojissa. Tahko on kuitenkin minusta mennyt viime vuosina selkeästi eteenpäin, vaikka jotkin asiat ovat muuttuneet huonompaan suuntaan - esimerkiksi liput: hinnat ovat jo kipukynnyksellä, minusta jo liiankin korkealla. Minusta Tahkon tulevaisuus on kestävällä pohjalla nimenomaan juniorityön ansiosta. Myös vanhoista talousongelmista selvittiin. Tahkohan on pisimpään yhtäjaksoisesti Superissa ollut seura ja on sinä aikana vain kerran jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle (toisena vuotenaan Superissa). Tahko ei ole ikinä tippunut pois Superista.
Toisessa viestissä, johon teki mieli tarttua, mutta jota en enää löytänyt, väitettiin, että ilman Puhtimäkeä ja Korhosta Tahko olisi häntäpäässä. Olin eri mieltä, sillä Tahkossa on muitakin hyviä pelaajia, vaikka kaksikko selvästi joukkueen tärkeimpiä pelaajia onkin. Päätin tutkia tilastoja.
Laskin
- Tahkolta kauden aikana keskimäärin vaadittu kärkilyöntien määrä (kolmoselle asti, ei siis kotiutuksia) kolmostilannetta kohden
- Tahkolta kauden aikana keskimäärin vaadittu kolmostilanteiden määrä kotiutusyritystä kohden
- Tahkon kärkilyöntiyritykset ja onnistuneet KL:t ottelua kohden (eritelty 0-3 [kaikki paitsi kotiutukset] ja 3-K [kotiutukset])
- Muiden kuin Korhosen ja Puhtimäen keskimääräiset onnistumisprosentit ottelua kohden (eritelty 0-3 ja 3-K)
- Muiden kuin Korhosen ja Puhtimäen tekemien kärkilyöntien määrä, mikäli he olisivat onnistuneet samalla prosentilla kuin nytkin ja KL-yritysten määrä olisi sama ts. Korhosen ja Puhtimäen saamat paikat olisi siirretty muille
- 3-tilanteiden ja juoksujen määrä ottelua kohden, mikäli Korhosen ja Puhtimäen yritykset olisi siirretty muille pelaajille
- Tahkon kussakin jaksossa tekemien juoksujen määrä, mikäli ne olisivat jakautuneet otteluiden sisällä eri jaksojen kesken samassa suhteessa kuin nytkin (ts. laskin, montako juoksua Tahko saisi kussakin ottelussa, ja jaoin ne jaksojen kesken samassa suhteessa kuin kaudella toteutui)
Käytännössä laskin siis, paljonko juoksuja Tahko olisi saanut milläkin jaksolla, jos muut kuin Korhonen ja Puhtimäki olisivat yrittäneet useammin ja onnistuneet samalla prosentilla. Erittelin sekä vaihdot että kotiutukset - toisin sanottuna jokaiselta pelaajalta huomioitiin sekä vaihto- että kotiutusprosentti. Vertasin juoksuja vastustajien kullakin jaksolla tekemiin juoksuihin. (Toki huomioitava, että esimerkiksi ulkopeli ei tässä tule huomioiduksi ollenkaan ja se, että Korhosen ja Puhtimäen tilalla pelaisi taatusti joku pelaaja, eikä tämä tapa huomioi ollenkaan myöskään pelaamattomia neljännen tasoittavia eikä sitä, että avainpelaajien puuttuessa muut saisivat enemmän vastuusta -> enemmän mahdollisuuksia yrittää -> enemmän onnistumisia - muitakin puutteita löytyy, mutta tämä on paras mitä keksin.) Juoksuja tuli yhteensä noin 196 eli 52 vähemmän kuin nyt (mutta yhä enemmän kuin viidellä joukkueella).
Tuloksena sain seuraavat muutokset pistemäärään:
- Tahko -5p
- KPL +1p
- AA +1p
- Kiri +2p
- KoU +2p
(- KiPa -1p & +1p)
Taulukko näyttäisi siis seuraavalta:
SoJy 69
ViVe 65
JoMa 52
KoU 48
JJ 47
PattU 46
KiPa 42
Tahko 42 (en laittanut ylös 3p voittoja eli en tiedä, kumpi olisi ollut edellä - Tahkolla oli kuitenkin todellisuudessa 3 enemmän, mutuni mukaan ei menettänyt niin monta)
KPL 35
KaMa 22
AA 21
Kiri 17
Mistään ihan surkeasta joukkueesta on siis turha puhua, kyllä Tahko olisi kilpailukykyinen vaikkakin heikentynyt myös ilman Juhia. Mitalipeleihin ei tietenkään olisi asiaa.