Vs: Superpesiksen yleisömäärät ja kehitys
TeMe, tuota esittämääsi sääntöä voisi yksinkertaistaa vaikkapa "5 palon" tai "6 palon" säännöksi, missä tyhjälle kentälle haavoittuminen on ihan normaali palo. Silloin nollatilanteessa lyöjä mieluummin tosissaan pyrkii kentälle kuin hommaa tietoisesti palon nostamalla tahallisen kopin.
Mutta tuo sääntö ei poista sitten sitä tilannetta, että se hidas etenijä sitten kuitenkin heti seuraavan lyöjän toimesta kopitetaan pois (koska tästä ei rangaista vaan palkitaan sillä, että hidas etenijä poistetaan kentältä). Tämmöinen pesäpallo ei ole mistään kotoisin.
Minusta kaikki haavat pitäisi jollakin tavalla rinnastaa paloon. Sääntöjen pitäisi olla sellaiset, että kaikissa tilanteissa joukkue mieluummin yrittää vaihtaa etenijää kunnollisella lyönnillä sen sijaan, että suosiolla nostetaan koppi.
1. finaalipelissä sisävuorot päättyivät seuraavissa tilanteissa:
ViVe:n sisävuorot (palot + haavat)
1: 3+0
2: 2+7
3: 3+6
4: 3+6
5: 3+6
6: 3+2
7: 3+3
8: 3+3
SoJy:n sisävuorot
1: 3+3
2: 3+6
3: 3+2
4: 3+3
5: 3+2
6: 3+6
7: 3+5
Nähdään, että pelatuissa 15 sisävuorossa korkeimmillaan palojen ja haavojen summa on ollut 9. Jos siis olisi ollut käytössä "9 palon" sääntö (missä siis haavakin lasketaan paloksi), niin jokainen sisävuoro olisi kestänyt vähintään yhtä kauan kuin nyt, osa olisi kestänyt pidempäänkin.
Kun tutkittaisiin vaikkapa yhden kauden ajalta kaikki Superpesis-ottelut, olisi mahdollista määritellä sopiva palojen määrä, jolla pesäpallopelien kesto pysyisi likimain samalla keskimääräisellä tasolla nykyisten kanssa. Se määrä saattaisi olla vaikkapa 6 tai 7 paloa.
Tällä sääntömuutoksella sellaiset joukkueet, jotka kykenevät sisäpeliään pyörittämään suhteellisen pienellä haavojen määrällä, saisivat etua. Ja se olisi ilman muuta toivottava kehitys, koska tällaisten joukkueiden sisäpeli sujuu ja tuottaa juoksuja. Jos ei tule paloja eikä haavoja, niin silloin sisäpeli etenee kohti juoksua.
Ihmettelen valtavasti sitä, miksi kopittelun ongelmaa ei yritetä ratkaista niin itsestäänselvällä ja selkeällä ratkaisulla, että aletaan rankaisemaan haavoista. Kun säännössä itsensä tai joukkuetoverinsa haavoittaminen on paloon rinnastettava virhe, niin silloin laji alkaa kehittyä suotuisampaan suuntaan.
Kun sääntöjä näiltä osin muutetaan, päästään samalla eroon lyöjien loppumissäännöistäkin. Ei niitä enää tarvita, koska sisävuoron päättymiselle on saatu huomattavasti luonnollisempi ja selvemmin seurattavissa oleva ehto. Kun tietty määrä paloja on kasassa, on sisävuoro päättynyt. Ei tarvitse enää laskeskella jäljellä olevien lyöntien määrää eikä katsella "viimeinen lyöjä-tyhjä kenttä"-latistumisia ottelusta toiseen.