Supervuoro Verkkolehti »

Superpesiksen yleisömäärät 2021

Viestejä
1,795
En pidättäisi hengitystä tämän jonoasian kanssa, koska jo viime kesänä jonot olivat käsittämättömän pitkiä. Tietysti talkoolaiset siellä on töissä eli pitää antaa armoa, mutta ei varmaan mitään perehdytystä olla ainakaan hommaan annettu.
Kouvolassa taitaa olla ainakin 8-9 myyntipistettä avoinna Superpesis-pelin aikana, jos ei jopa enemmänkin, ja en täten ihmettele miksi otteluiden myyntituotot ovat aivan eri sfääreissä kuin vaikka Tampereella.

Noilla tuotoilla maksaa jo aika monen pelaajan palkan kauden aikana.

Kahdella myyntipisteellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia hoitaa vaikka 1000 ihmisen ostotarpeita tauon aikana. Miten sitten, jos katsojia olisi 3000?
 
Viestejä
1,822
Kyllä pitkittyneellä helteellä on tällä hetkellä suuri vaikutus monien kohteiden kävijämääriin. Passivoi ihmisiä ja aiheuttaa monille terveillekin väsymystä, jossa tilanteessa otteluun lähteminen ei houkuta.
Tämä on juuri näin. Minullakin kausikortin lunastaneena on käynyt mielessä, että onko pakko lähteä kiduttamaan itseäni tuollaiseen helteeseen ja suoraan auringon paahteeseen. Olen joutunut jättämään pari peliä väliin paikanpäällä, ja turvautumaan Ruutu+:n lähetyksiin.
 
Viestejä
1,822
Kouvolassa taitaa olla ainakin 8-9 myyntipistettä avoinna Superpesis-pelin aikana, jos ei jopa enemmänkin, ja en täten ihmettele miksi otteluiden myyntituotot ovat aivan eri sfääreissä kuin vaikka Tampereella.

Noilla tuotoilla maksaa jo aika monen pelaajan palkan kauden aikana.
Nyt on pakko kysyä, mitkä on otteluiden myyntituotot Kouvolassa ja Tampereella, kun Kouvolan myyntituotot ovat Kouvolassa omissa sfääreissään Tampereeseen verrattuna. Voisiko joku vastata?

Otteluiden myyntitulojen nettotuotolla ei kuitenkaan kateta yhdenkään ykköskategorian pelaajan palkkaa.
 
Lyön vaikka kaksi mummoani vetoa, että ihan varmasti katetaan, kun puhutaan kuusinumeroisesta eurosummasta kaudessa normaalin kauden aikana.

Tosin Tampereella ei ole mitään käsitystä siitä kuinka paljon myyntituotoilla voidaan tehdä rahaa, koska siellä ei koskaan ole ollut yleisöä samassa mittasuhteessa kuin vaikka Sotkamossa, Kouvolassa tai vaikka Vimpelissä parhaillaan.

Esim. Kouvolassa
2018 katsojakeskiarvo oli 2219 katsojaa 16 ottelussa.
2019 katsojakeskiarvo oli 1936 katsojaa 15 ottelussa.
Näissä luvuissa ei ole mukana pudotuspelejä.

Siitä voi sitten jokainen alkaa miettiä minkälaisista summista puhutaan.

Kaudella 2018 Kouvolalla oli 35504 katsojaa runkosarjassa ja 22179 katsojaa pudotuspeleissä. 57683 katsojaa yhteensä.

Tampereella oli 2018 kaudella 6369 katsojaa runkosarjassa ja 4972 katsojaa pudotuspeleissä. 11341 katsojaa yhteensä.

Can you smell the small difference?
 
Viestejä
4,782
KPL:n osalta ottelutapahtumien tuotot ovat viimeisen tiedon mukaan 40% kokonaistuotosta, eli varsin merkittävät.
Joillain seuroilla kuten Jymyllä prosentti on tiettävästi pienempi ja painotus vielä enemmän kumppanipuolella.

Molempiin silti vaikuttaa yhtä lailla katsojamäärät, voi olla varma että ei saa solmittua kovin rahakkaita mainosmyyntejä jos katsojia on 500.
 
Viestejä
369
Kyllä pitkittyneellä helteellä on tällä hetkellä suuri vaikutus monien kohteiden kävijämääriin. Passivoi ihmisiä ja aiheuttaa monille terveillekin väsymystä, jossa tilanteessa otteluun lähteminen ei houkuta.
Kouvolassa on omaan silmään pistänyt, että tuo vähän vanhempi ikäpolvi loistaa aikalailla poissaolollaan. Tosin voi olla sekin, että tätä porukkaa on enemmän lipan alla kolmospuolella kun ei itse juuri viitsi ylimääräistä liikehdintää alueella suorittaa. Välttämättä enää ei ole koronapelkoa niin paljon, mutta tuo helle on toinen paholainen joka vaikuttaa asiaan. Vähän nuoremmallakaan iällä ei katsomossa ole aina ollut niin nautinnollista istua pitkiä aikoja.

KPL:n osalta ottelutapahtumien tuotot ovat viimeisen tiedon mukaan 40% kokonaistuotosta, eli varsin merkittävät.
Joillain seuroilla kuten Jymyllä prosentti on tiettävästi pienempi ja painotus vielä enemmän kumppanipuolella.
Olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka paljon helle on boostannut kioskimyyntiä suhteessa paikalla olevaan yleisömäärään. Itse ainakin olen kuluttanut tällä kaudella ennätysmääräiset summat kioskeille ihan vain nestehukan välttämiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
751
Kyllä pitkittyneellä helteellä on tällä hetkellä suuri vaikutus monien kohteiden kävijämääriin. Passivoi ihmisiä ja aiheuttaa monille terveillekin väsymystä, jossa tilanteessa otteluun lähteminen ei houkuta.

Ainakin Kerubilla on yli 30 asteen helle näkynyt minusta KossUn ja KoPLan peleissä. Monet vanhemmat ihmiset, vaikka olisi kausikorttikin, jättävät tapahtuman välistä, koska onhan se katsomo ainakin Joensuussa (ja varmaan muuallakin) sellainen sauna, että meinaa taju lähteä. Tuulenvireestä ei ole ollut toivokaan ja pääkatsomon alaosaan sekä kakkopuolelle paistaa ihan koko illan. Tuo "yli 30 astetta" vaikuttaa olevan se kipuraja yleisölle - ja sen jälkeen vain sitkeimmät (ja nuorimmat) haluavat liimautua 2,5 tunniksi muovikuppiin kiinni.
 
Viestejä
4,782
Yritin etsiä KPL:n osalta faktatietoa kenttämyynnin osuudesta tuloista mutta sen sijaan löysin opinnäytetyön (vuodelta 2016) missä on tehty kenties ketjun aiheeseen sopivaa tutkimustyötä.

Opinnäytetyössä on tehty kyselyitä mm. siitä mikä vaikuttaa katsojien haluun lähteä tapahtumaan ja kuten tässäkin ketjussa on puhuttu niin säätila on numero uno.

motiivit1.PNG

Ja toinen kysely liittyen siihen mitä pitäisi kehittää, numero yksi on tauko-ohjelma mikä KPL:lläkin on ainakin parina kautena puuttunut.

motiivit2.PNG

Omasta puolestani voin sanoa että kieltämättä kun itse en nimenomaan tauolla kioskijonoihin jaksa lähteä (käyn jo ennen peliä), niin olisihan se mukava katsoa jonkinlaista viihdykettä myös tauon aikana.
 
Viestejä
4,146

katso liitettä 987

Ja toinen kysely liittyen siihen mitä pitäisi kehittää, numero yksi on tauko-ohjelma mikä KPL:lläkin on ainakin parina kautena puuttunut.

katso liitettä 986

Omasta puolestani voin sanoa että kieltämättä kun itse en nimenomaan tauolla kioskijonoihin jaksa lähteä (käyn jo ennen peliä), niin olisihan se mukava katsoa jonkinlaista viihdykettä myös tauon aikana.
Tauko-ohjelmat ovat - ainakin aiemmin - väkisin tehdyn oloisia. En itse kaipaa niitä lainkaan, koska tauolla on hyvä tilaisuus vaihtaa mielipiteitä pelistä muiden katsojien kanssa. Se kuuluu minusta oleellisesti peliin. Tutkimuksen vastauksista heitän lonkalta, että kun kysytään, niin on helppo vastata esim., että tauko-ohjelmaa tulisi kehittää. Mutta kuinka moni oikeasti sellaista kaipaa? Voisi jäädä myös jokunen kenttämyyntieuro saamatta.
 
Viestejä
2,041
Koplan kenttämyyntituottojen salaisuus on hyvin organisoitu talkootyö. Ottelussa saattaa olla jopa 80 talkoolaista eri myyntipisteissä. Yritin löytää viime kesänä julkaistun podcastin, jossa haastateltiin talkooporukan vetäjää Irene Mäkipaakkasta (jonka huuto "jäätelöä myytävänä" on tuttu monille KPL:n pelejä ruudusta katsoville). Tästä podcastista pääsee hyvin kärryille, kuinka järjetön määrä talkootyötä on otteluiden taustalla. Jos kenttämyynti hoidettaisiin palkatuilla työntekijöillä, jäisi myynnistä saatu kate paljon pienemmäksi kuin mitä se nyt on.
 
Viestejä
117
Tänään jos ei Tampereella ole reilusti Mansen kesän ennätysyleisöä joutuu huolestumaan. Erittäin hieno sää, lomakausi ja kiinnostava vastustaja. Omaan silmään mainostamistakin ollu enemmän kuin alkukaudella. Tai voisi sanoa, että sitä on edes ollut.
 
LBC

Viestejä
4,277
Jos kenttämyynti hoidettaisiin palkatuilla työntekijöillä, jäisi myynnistä saatu kate paljon pienemmäksi kuin mitä se nyt on.

Nii kai myyntikate säilyy ennallaan, mutta kuinka paljon tulisi toiminnan tulosta, vai tulisiko ollenkaan? todennäköisesti ainakin karsisi myyntipisteiden määrää, joka taas karsisi myyntituloja. Tuo talkootyö lienee muillakin avainsana myyntituottojen kannattavuuteen, Koplalla se on todella hatunnoston arvoisissa mitoissa.
 
Viestejä
891
Tänään jos ei Tampereella ole reilusti Mansen kesän ennätysyleisöä joutuu huolestumaan. Erittäin hieno sää, lomakausi ja kiinnostava vastustaja. Omaan silmään mainostamistakin ollu enemmän kuin alkukaudella. Tai voisi sanoa, että sitä on edes ollut.
Emmää tiedä joutuuko huolestuun. Toki eväät on ihan mukiinmenevään yleisömäärään, isoin ongelma on samaan aikaan pelattava Ilves-SJK joka raapii kyllä valitettavasti katsojia Kaupista Ratinaan…
 
Viestejä
453

Tampereella näkyy aika hyvin eri puolilla Manse PP:n kadunvarsimainoksia, mutta epäilisin, että noiden vaikutus uusien katsojien houkuttelemiseksi otteluihin on aika lailla + – 0. Asiaan vihkiytymättömälle niistä ei ohiajaessa valitettavasti kunnolla näy, minkä lajin urheilua mainostetaan, eikä ole helppo tunnistaa puolikkaista kasvokuvista, keitä superin tähtiä on käytetty mannekiineina. Noiden päivittäminen informatiivisemmiksi voisi olla ihan fiksua, kun kanssamatkustajakin kommentoi, että näyttävät vähän siltä kuin ne olisi asennettu 80-luvulla eikä kukaan olisi muistanut kerätä pois. Minusta ne tosin ovat ihan mukavan retrot.
 
Viestejä
111
Emmää tiedä joutuuko huolestuun. Toki eväät on ihan mukiinmenevään yleisömäärään, isoin ongelma on samaan aikaan pelattava Ilves-SJK joka raapii kyllä valitettavasti katsojia Kaupista Ratinaan…
Ja tämä kertoo olennaisen pesäpallon vaikeasta asemasta Tampereella. Pesäpallossa pääsarjan kärkikamppailu ei pärjää jalkapallon pääsarjan keskikastin ottelulle. Aiemmin nostettiin esille Hamina ja KTPn pelit, kuinka samanlaista vaikutusta ei ole tullut. Ei varmasti, Kotka kun sijaitsee sen 30km päässä bastionilta, Tammela parin kilometrin päässä Kaupista.
 
Viestejä
13,112

27 km toki mutta 30 km on kyllä rehti arvio.

Uskoisin, että kolminumeroinen luku Vallikentällä käyvistä katsojista käy yleensä myös Arto Tolsa Areenalla. Tämän perustan siihen, että itse pystyn tunnistamaan nimeltä noin 40 henkeä ja mun on vaikea uskoa, että tuntisin kaikki jotka köy. KTP:n matseissa käydään Vallikentän yleisöstä enemmin kuin Koplan matseissa ja sielläkin käydään paljon.

Nykykatsojamäärillä 100 katsojaa on Vallikentällä 10% eli ehkä ne jättää sen ahtaajafutiksen väliin?

Se mitä yritän sanoa on se, että Etelä-Kymenlaakso on kulttuuritarjonnallisesti yksi yhtenäinen alue. Sillä ei oikeasti ole väliä kummassa kaupungissa tarjonta on jos aihe kiinnostaa.
 
Viestejä
1,430
Joissakin lajeissa on viime vuosina pyritty saamaan yleisö sisään ajoissa ennen ottelun alkua, jotta saadaan lisätuloja myynnistä. Toki kun esim. tämän illan otteluista kaksi oli käynnissä vielä 3h 15min kohdalla, eivät ehkä useimmat halua tulla kovin aikaisin paikalle. Ja ennakoimaton kesto itsessään voi vähentää katsojamääriä.
 
Viestejä
1,704

Pitäisikö runkosarjan osalta poistaa supervuoro/kotarit? Muuttuisiko pelin luonne liikaa tai kiinnostaisiko tuollainen katsojia vähemmän?
Mielestäni runkosarjassa ei sinällään ole välttämätöntä selvittää voittajaa, vaan tasatuloksenkin hyväksyisin. Jatkopeleissä tietenkin väännettäisiin loppuun saakka.
 
  • Tykkää
Reaktiot: LBC
Viestejä
241
Ilveksellä tänään Ratinassa 3000 katsojaa ja Mansella Kaupissa 1600. Mielestäni tämä on jo ihan hyvä suhde. Katsomossa takana selitettiin jollekin, kuinka yksi väärä riittää tyhjälle kentälle vapaataipaleeseen ja muuten kaksi. Ilveksen pelissä tuskin kovin monelle selitetään, mitä eroa on vapaapotkulla ja rangaistuspotkulla. Tämän päivän peli ja tunnelma tuovat niitä elämyskatsojia enemmän kuin unelias potkupallopeli, vaikka lajikulttuuri on alkutekijöissään.

Nykyisellään Kauppiin ei järkevästi mahdu juuri tämän päiväistä enempää katsojia ilman lisäkatsomoita. Sotkamo -pelissä niitä jo tarvitaan jos sää on edes kohtuullinen.
 
Viestejä
1,822
Nykyisellään Kauppiin ei järkevästi mahdu juuri tämän päiväistä enempää katsojia ilman lisäkatsomoita.
Kaupin nykyinen katsojakapasiteetti on 1800. Tänään katsojia 1600, joten kovin hyvin ei turvaväleistä pystytty pitämään huolta, kun siellä istuttiin kylki kyljessä. Alimmille penkkiriveille olisi vielä mahtunut, mutta ei katsomaan ottelua - ainoastaan aistimaan tunnelmaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös