Supervuoro Verkkolehti »

Sotkamon Jymy 2018

Viestejä
1,490
Olisiko se ollut kauden surkein ottelu?

Tuo nyt on liioittelua, sillä sitä Joensuussa läpsyteltyä farssia ei Meidän Jymy pysty enää tällä kaudella alittamaan. Eikä mikään muukaan joukkue sen puoleen. Siitä voisi vaikka tehdä jonkun opetusvideon, monestakin eri syystä.

Yleensä Sotkamon on tässä parina viime kautena pelastanut Roope Korhonen, kun muita ei ole kiinnostanut tai muiden taidot ei ole riittäneet mihinkään. Tänään ja parissa muussakin pelissä tällä kaudella pelastaja oli Rönkkö. Jos Kankaanpää lyö Meidän Jymyn kotikentästä 16 juoksua ja Kitee (jolla ei tälläkään kaudella ole lyöjäjokeria) 7 ja pistää Meidän Jymyn tiukoille, niin eipä tarvitse ihmeitä syksyltä odottaa. Jos joukkue kuin joukkue tällä hetkellä lyö Meidän Jymyn ulkokentän hajalle ihan peruslyönneillä, niin jää Roopelle ja Rönkölle vähän liian paljon kirittävää, varsinkin kun Roopen annetaan aina lyödä ensin tilanteessa kuin tilanteessa ja taululla on 1-2 paloa, kun Rönkkö pääsee lyömään. Jos pääsee ollenkaan.
 
Viestejä
56
Tuo nyt on liioittelua, sillä sitä Joensuussa läpsyteltyä farssia ei Meidän Jymy pysty enää tällä kaudella alittamaan. Eikä mikään muukaan joukkue sen puoleen. Siitä voisi vaikka tehdä jonkun opetusvideon, monestakin eri syystä.

Yleensä Sotkamon on tässä parina viime kautena pelastanut Roope Korhonen, kun muita ei ole kiinnostanut tai muiden taidot ei ole riittäneet mihinkään. Tänään ja parissa muussakin pelissä tällä kaudella pelastaja oli Rönkkö. Jos Kankaanpää lyö Meidän Jymyn kotikentästä 16 juoksua ja Kitee (jolla ei tälläkään kaudella ole lyöjäjokeria) 7 ja pistää Meidän Jymyn tiukoille, niin eipä tarvitse ihmeitä syksyltä odottaa. Jos joukkue kuin joukkue tällä hetkellä lyö Meidän Jymyn ulkokentän hajalle ihan peruslyönneillä, niin jää Roopelle ja Rönkölle vähän liian paljon kirittävää, varsinkin kun Roopen annetaan aina lyödä ensin tilanteessa kuin tilanteessa.

Jep, sen Joensuun pelin olin jotenkin onnistunut jo siirtämään jonnekin ulottumattomiin.

Ulkopelin liike ja varsinkin sen puute yhdistettynä tuohon kopparisekoiluun on tällä hetkellä isoin ongelma. No, tänään Kitee ei oikeastaan edes Niemeä ja Hakkaraista haastanut, mutta jatkeelta meni yksi läpi. Kouvola näytti sunnuntaina, miten helppoa sen takakentän alistaminen onkaan.
 
Viestejä
1,490
Pakko sanoa tuosta jokerien jääräpäisestä ja suorastaan järjettömästä peluutuksesta, että ymmärtäisin sen, jos Roope jahtaisi vieläkin sitä ensimmäistä lyöjäkuninkuutta. Mutta kun ei jahtaa, se tuli taskuun jo viime vuonna. Joukkueen etua tässä pitäisi ajatella, mutta Komulaisen auktoriteetti pelinjohtajana taitaa olla vähän niin ja näin. Roope taitaa ihan itse ilmoittaa, että milloin hän lyö, monennella otetaan kotiin ja mikä on lyöntiratkaisu. Ja ottaako kotiin useammankin kerran samalla lyöntivuorolla. Komulaisen tehtäväksi jää vain pistää laikka kiltisti oikeaan asentoon, jotta pesillä olijat tietävät olla valmiina.

Komulainen on ihan täysi marionetti tuolla. Kauden jälkeen pitäisi tapahtua iso siivous koko joukkueessa, vihdoin viimein. Eihän sitä ole odotettukaan kuin vasta 2-3 vuotta.
 
Viestejä
1,490
1.7.2018 kirjoitit minulle tässä ketjussa:

Diibadaaba, mitäpä sitä kurkistamaan oman kuplansa ulkopuolelle. Älä huomioi nappia painettu.

Tänään 24.7.2018 koitat kuitenkin taas:

Perusteletko vielä miksi Meidän Jymyn jokereiden peluutus on järjetöntä?

Olen perustellut sinulle varmaan pari vuotta asioita tällä palstalla, yllä olevankin, mutta sinua ei ole kiinnostanut. Olet vain haukkunut ja ilmoittanut jättäväsi minut huomiotta. Silti niitä perusteluita koko ajan kärtät lisää ja oletat, että viitsisin sinulle vastailla? En aio sinulle vastata mihinkään tämän jälkeen, koska et sinä keskustella mistään halua ja itsekin olet sen ihan suoraan ilmoittanut. Sinä valitsit linjan, noudatetaan sitä.
 
Viestejä
56
Tämä on todettu, ja jopa pelinjohtajan suulla, että Roope lyö ensimmäisen kotiutustilanteen. Mielestäni ihan legit, mutta esimerkiksi tänään kyllä Komulainen antoi koettaa liian pitkään. Ajatuksena varmaan oli, että Roopen kolmosluukulla saadaan peliä auki ja tilannetta rullaamaan. Hyvähän se on, eipä siinä, mutta aika monesti tulos oli heikko. Pariin kertaan itse ajattelin, että pelin kannalta ajolähtökoppi olisi ollut parempi kuin se mitä saatiin. Mutta kuten olen sanonut jo aikaisemmin, niin pidän siitä, että meillä on kaksi kotiuttavaa jokeria.
 

Hiukkahikeä

No jos nyt kuitenkin pysytään totuudessa, niin tänäänkin eka jaksolla Rönkkö lyö kunnarin ja ratkaisee sillä jaksovoiton. Mitä tekee Kohonen? Kävelee kylmästi kaarelta vaihtopenkille varmaan juomapullolle tms, kun koko muu joukkue juoksee onnittelemaan Rönkköä kolmoselle. Lyömäänkö se Kohonen sielläkin valmistui, vaikka jakso loppui tuohon Rönkön juoksuun?

Tänään Kohonen meni vaihtopenkin suuntaan Rönkön lyönnin jälkeen, mutta meni siellä moni muukin. Huomasit varmaan senkin?

Hartikainen. Itä-Länsi ei taida liittyä Meidän Jymyyn mitenkään. Mutta seuraa nyt tuota Meidän Jymyn kaarta, hyvä mies. Kohonen ottaa ohjeita ennen lyöntivuoroaan kyllä Körköltä, mutta ei edes vahingossa vilkaise Komulaiseen päin. Komulaisella se viuhka kuitenkin on...

No, minä voin kertoa Sinulle jymyfaniveli, että Kode on ollut kapteeni Hartikaisen poissaollessa :)
Minä kyllä seuraan Jymyn kaarta. Minä en tiedä, kenen tehtävä on scoutata ulkokentän paikkoja kenenkin lyönnille, mutta Körkön kanssa Kode kyllä kommunikoi. Siitä voi halutessaan laskea vaikka 1+1 mitä se tarkoittaa. Mutta ei nuo pienet eleet ja sananvaihdot fanikameran kautta näy. KPL monikamerapelissä siitä näkyi ja kuului hieman enemmänkin. Muun muassa Kohosen ja Komulaisen keskinäisiä mietteitä.
 
Viestejä
1,490
Tämä on todettu, ja jopa pelinjohtajan suulla, että Roope lyö ensimmäisen kotiutustilanteen. Mielestäni ihan legit, mutta esimerkiksi tänään kyllä Komulainen antoi koettaa liian pitkään. Ajatuksena varmaan oli, että Roopen kolmosluukulla saadaan peliä auki ja tilannetta rullaamaan. Hyvähän se on, eipä siinä, mutta aika monesti tulos oli heikko. Pariin kertaan itse ajattelin, että pelin kannalta ajolähtökoppi olisi ollut parempi kuin se mitä saatiin. Mutta kuten olen sanonut jo aikaisemmin, niin pidän siitä, että meillä on kaksi kotiuttavaa jokeria.

Se on ihan ok, kun se toimii. Mutta kun tälläkin kaudella on ollut useita pelejä, joissa se ei ole toiminut. Pelinjohtajan pitäisi reagoida, jos jollain ei osu "tänään" keppiin. Joensuussa ei osunut kellään keppiin ja Rönkkö ei saanut edes lyödä kertaakaan koko pelissä!

Toinen mitä en ymmärrä on se, että pitääkö Roopen olla aina ja joka pelissä se eka? Kyllä Imatrat ja Alajärvet ja muut pitäisi voittaa, vaikka Rönkkö löisi eka ja Roope vasta toka. Samalla tuotaisiin Rönkköä kunnolla sisään ja annettaisiin vastuuta, kun ei kait Rönkön ole tarkoitus vielä seuraavaa 5 vuotta olla joku kakkosviulun soittelija?

Kaksi kotiuttavaa on aina parempi kuin yksi. Viime kausi kertoi sen selkeästi. Niitä vain pitäisi osata käyttää oikein.
 
Viestejä
1,490
Tänään Kohonen meni vaihtopenkin suuntaan Rönkön lyönnin jälkeen, mutta meni siellä moni muukin. Huomasit varmaan senkin?

Kyllä, taisi 2-3 muutakin pelaajaa tehdä saman. Mutta kyse onkin siitä, että Kohonen ei juuri koskaan lähde onnittelemaan joukkuekaveria kunnarin jälkeen. Tämänpäiväinen ei ollut mikään poikkeus vaan ihan normaali tilanne. Noita muita en ole niin paljon seurannut, että tekeekö joku muu saman yhtä usein kuin Kohonen.

No, minä voin kertoa Sinulle jymyfaniveli, että Kode on ollut kapteeni Hartikaisen poissaollessa :)
Minä kyllä seuraan Jymyn kaarta. Minä en tiedä, kenen tehtävä on scoutata ulkokentän paikkoja kenenkin lyönnille, mutta Körkön kanssa Kode kyllä kommunikoi. Siitä voi halutessaan laskea vaikka 1+1 mitä se tarkoittaa. Mutta ei nuo pienet eleet ja sananvaihdot fanikameran kautta näy. KPL monikamerapelissä siitä näkyi ja kuului hieman enemmänkin. Muun muassa Kohosen ja Komulaisen keskinäisiä mietteitä.

Näin on. Mutta siis puhutaanko me nyt varakapteeneista vai kapteenista? Hankala keskustella jos koko ajan siirretään maalitolpppia alkuperäisestä väitteestä toisaalle.

Jos Körkkö todella sanoo Kohoselle, mihin kannattaa lyödä, niin miksi Kohonen on tällä kaudella useasti lyönyt ihan suoran palon, lähes tarkoituksella polttanut etenijän esim. kolmoselle? Useampaan kertaan. Körkkökö se pitäisikin pihalle laittaa, jos hän moisia neuvoja Kohoselle antaa?
 

Hiukkahikeä

Kyllä, taisi 2-3 muutakin pelaajaa tehdä saman. Mutta kyse onkin siitä, että Kohonen ei juuri koskaan lähde onnittelemaan joukkuekaveria kunnarin jälkeen. Tämänpäiväinen ei ollut mikään poikkeus vaan ihan normaali tilanne. Noita muita en ole niin paljon seurannut, että tekeekö joku muu saman yhtä usein kuin Kohonen.

Minä taas olen sen valkoisen kypärän keikkuvan siellä kunnarintekijän luona niin monesti, etten olen nähnyt tuossa mitään epäilyttävää.

Näin on. Mutta siis puhutaanko me nyt varakapteeneista vai kapteenista? Hankala keskustella jos koko ajan siirretään maalitolpppia alkuperäisestä väitteestä toisaalle.

Jos Körkkö todella sanoo Kohoselle, mihin kannattaa lyödä, niin miksi Kohonen on tällä kaudella useasti lyönyt ihan suoran palon, lähes tarkoituksella polttanut etenijän esim. kolmoselle? Useampaan kertaan. Körkkökö se pitäisikin pihalle laittaa, jos hän moisia neuvoja Kohoselle antaa?

Kapteenista puhutaan siltä osin, että Kode on sellainen ollut Härmän ollessa telakalla. Kapteenistoon on Kode kuulunut jo ties kuinka kauan. En kyllä nyt hoksaa tuota, mitä tarkoitat tuolla maalitolppien siirtelyllä.

Sitten tuo toinen kappale on taas niin sakeaa tekstiä, joka ei tuota kuin kehäpäätelmiä, niin olkoot se vaikka sitten mieliksesi noin :)
 

Vieras

Jos Körkkö todella sanoo Kohoselle, mihin kannattaa lyödä, niin miksi Kohonen on tällä kaudella useasti lyönyt ihan suoran palon, lähes tarkoituksella polttanut etenijän esim. kolmoselle? Useampaan kertaan. Körkkökö se pitäisikin pihalle laittaa, jos hän moisia neuvoja Kohoselle antaa?

Ei se Körkkö siinä pelaajien kanssa ennen lyöntivuoroa puhuessaan kerro mihin lyödä, vaan pelaaja kertoo (olipa se nyt Kohonen tai kuka hyvänsä) mihin aikoo lyödä. Tämä siksi että Körkkö toimii takatilanteissa mailamiehenä ja tietäessään lyönnin mitä pelaaja hakee voi viestittää sen etenijöille erilaisilla mailamerkeillä.

Ja sitten näihin "lähes tarkoituksella" tehtyihin paloihin. Kohonenkin lyö paljo vaihtotilanteissa pomppua sekä viistomailaa kolmosjatkeelle, jotka ovat melko herkkiä lyöntejä pienienkin sivuosumien suhteen, joten niitä epäonnistumisia tulee väkisinkin.
 

Hiukkahikeä

Anteista toinenkin, eli Korhonen tänään takaisin kokoonpanossa loukkaantumisen jälkeen jokerin roolissa. Hartikainen puolestaan numerolla. Kolmas loukkaantuneista Jussi Korhonen ilmeisesti myös palannut lajiharjoitusten pariin.

Niinköhän vain Riku Niemen tulo takakentälle tarkoittaisi Niilolle pidempää saikkua, se olisi iso menetys se.

Toivottavasti A.Korhosen pohje alkaa olla kunnossa! Antti K'n peli parani koko ajan kauden mittaan ja juuri ennen loukkaantumista tuli 1P J-J pelissä.
Hartikaisen taitoja tarvitaan edelleen linjassa. Niko ja Topi ja viime peleissä myös Jere ovat pelanneet omilla paikoillaan linjassa, mutta Härmän tulo 3V'ksi on tähän asti parantanut tekemistä entisestään.

Siinä JoMa-pelissä, jossa tuli Niilon ja Härmän loukkaantuminen, Härmä sentään hölkkäsi kolmoselta kotiin sen loukkaantumisen jälkeen, eli siitä pystyi jo päättelemään että revähdys lienee ollut vain kyseessä + Härmä seisoi kaarella. Niilo käveli kyllä omin jaloin kentältä pois, mutta nilkutti. Komulainen sanoi taannoin, että osa pelaajista saattaa tulla takaisin vasta pudotuspelien aikana ja nyt näyttää siltä, että tuolla tarkoitti juuri Niiloa, jos Jussi on aloittanut jo lajiharjoittelun. Niilo on iso menetys sekä ulko- että sisäpelissä. Niilolla oli hankala sauma siinä JoMa-pelissä, kun JoMa rakensi kolmen pelaajan maskin/karvauksen 1-tilanteessa N.Korhosen pomppua vastaan. Niilo otti lähdöt monta kertaa kakkoselle ja Nikon pomppujen mennessä laittomiksi, niin suunnanmuutosten voimat nilkoille oli kovat.
 
Viestejä
1,490
Vahvassa vireessä on Meidän Jymy, kun syksy ja ratkaisupelit lähestyy. Neljään viimeiseen peliin 51 päästettyä juoksua ja 41 tehtyä. Pisteitä plakkarissa niistä peleistä 5/12. Positiivista on se, että kaikesta huolimatta kunnareita ei ole päästetty noissa peleissä kuin 3. Se on ihan oikeasti hyvä saldo tuolla ulkokentällä.

Tällä vauhdilla ylemmästä jatkosarjasta tulee Sotkamolle aika murhaava.
 
Viestejä
1,066
Jatkosarjasta voi tulla melkosta pelailua Jymylle, kun vaan varmistellaan tuota runkosarjan neljättä sijaa, että saadaan pelata Vetoa vastaan vasta finaaleissa.
 
Viestejä
734
Parempi odotella rauhassa, että vaivat parantuneet, kuin uusia loukkaantuminen. Tuo on erityisen totta Niilon kanssa, jonka pitäisi olla myös nopeassa kunnossa, kun pelataan pudotuspelejä. Syrjään joutuminen elokuussa merkitsee helposti koko loppukauden poissaoloa.

Positiivisesti katsoen loukkaantumiset ovat antaneet Riku Niemelle tilaisuuden näyttää osaamistaan. Mies on selvinnyt hyvin, sisäpelissä jopa odotettua paremmin. Ongelmia on ollut kumurapallojen pompun arvioinnissa ja tuo ongelma taas poistuu itsestään säiden viilentyessä. Sisäpelissä hän olisi jo nyt Jussi Korhosta käyttökelpoisempi.

Loppukaudesta selvitään, jos ulkopelikuntoon saadaan joko Jussi tai Niilo. Mikäli Niilolla rasituksen kestämisen kanssa ongelmia, ratkaisu saattaa olla peluuttaa häntä etenijäjokerina.

Loppusarja Jymyllä mennee pääosin siihen, että saadaan sairastuvalta palaavien miesten pelituntuma kohdalleen ja ulkopeli rauhoitettua. Viimeinen palaaja ehtii mukaan (ulkopeliin) vielä ensimmäisellä pudotuspelikierrokselle, mutta sen jälkeen se kuuluisa aikaikkuna taas sulkeutuu.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
995
Saanko mä kysyä et minkätakii Sotkamon pelaajista puhutaan etunimillä pelkästään? Voiko olla tyhmemmän kuulosta enää?

Miettikää ku esim Vimpelissä ois samalla tavalla, :Teemu menee kentälle, Mikko lyö hyvin, Sami vaihtaa ja Perttu kotiuttaa. Hah
 
Viestejä
56
Tuota tuota. Nyt on kolmas peli putkeen, missä R Korhonen lyö aivan luokattomasti. Peruskumura riittäisi, mutta ei lähde. En saa kiinni tuosta lyöntipelistä. Vetoan kysymykseen jostain vammasta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös