Supervuoro Verkkolehti »

Sotkamon Jymy 2018

Viestejä
2,034
Kolme vuotta sitten Vimpeli lähti viemään peliä sisäpelipainotteiseksi ja muut ovat seuranneet perässä. Lyönnit ovat tulleet kovemmiksi pelaajien fysiikan kasvaessa. On selvää, että vaaditaan ihan eri tavalla reaktiokykyä, tuleeko pallo 150km/h vai 160km/h. Ne lyönnit, mitkä ennen haettiin syöksyen kopiksi, on nykyään pelattava turvaten ja mieluummin annetaan yksi juoksu kuin pajatson tyhjennys. Lisäksi alkukauden helteet on tehneet kentistä älyttömän kovia, pallot pomppaa korkealle, joten se tekee vielä lisää haastetta koppareille.
 
Viestejä
1,490
Jos nyt muka ihan tosissaan ainoastaan loukkaantumisten takia ovat Hartikainen, Piiponniemi, A. Korhonen ja J. Korhonen poissa kokoonpanosta, niin ehkäpä Meidän Jymyn kannattaisi kenkiä fysiikasta vastaavat helvettiin ja palkata osaavat tilalle.

Toisekseen jokohan kohta jo tajuaisivat, että Hartikaista ei kannattaisi laittaa ulkokentälle missään tapauksessa, kun ei se pysy enää ehjänä sillä kuormalla. Jos jatkaa vielä ensi kaudella (mihin en itse usko ollenkaan), niin koko kausi jokerina.
 
Viestejä
122
Osasyynä eiliseen KaMan rallatteluun ekalla jaksolla vaikuttaisi olevan Koden nostelu, herra ei tehnyt elettäkään vaikeuttaakseen KaMan sisäpeliä, tarjoili vain metrin korkuista. Mikä lie syynä moiseen
 
Sitä samaahan se on ollut koko kausi. Ei mitään uutta.
 
Viestejä
347
Jos nyt muka ihan tosissaan ainoastaan loukkaantumisten takia ovat Hartikainen, Piiponniemi, A. Korhonen ja J. Korhonen poissa kokoonpanosta, niin ehkäpä Meidän Jymyn kannattaisi kenkiä fysiikasta vastaavat helvettiin ja palkata osaavat tilalle.
Ihanko tosissaan et tiennyt, että esim J.Korhonen on loukkaantumisen takia sivussa? Tästähän voisi päätellä, että tietosi Jymystä ovat kovin heikkoja suhteessa siihen, mitä annat ymmärtää.
 
😊

Eli ne fysiikasta vastaavat kannattaisi kenkiä helvettiin ja palkata osaavat tilalle?

A. Korhonen minkään loukkaantumisen takia sivussa ole.
 
Viestejä
1,490
Maine tinkimättönä pesisammattilaisena ei taida ollakaan totta

Kohonen on ollut varmaan 15-20 vuotta täyspäiväinen ammattilaispesäpalloilija. Mutta eihän hän henkisesti ammattilainen ole ollut ikinä, jos oma etu pitäisi laittaa taka-alalle ja pelata nöyrästi joukkueelle. Ei sellainen ole koskaan Kohoselta onnistunut eikä kiinnostanut. Oma etu ja glooria on Kohoselle aina tullut ensin, sitten vasta joukkue tai joukkuekaverit.

Kun joukkueella on aikalisä, onko Kohonen siellä? Yleensä ei ole, vaan jossain muualla, esim. vaihtopenkillä. Kun joukkuekaveri lyö kunnarin ja muu joukkue juoksee onnittelemaan, missä on Kohonen? Seisoo yleensä kotipesässä maila kourassa. Kun vastustaja lyö läpi Sotkamon kentästä, mitä tekee Kohonen? Pyörittelee päätään kotipesässä. Montako kokonaista kautta tai edes ottelua Kohonen on aikuisiällä toiminut joukkueidensa kapteenina? Luulisi, että "mr. pesäpallon" joukkuekaverit ja pelinjohto suorastaan vaatisivat Kohosen kapteeniksi miehen meriiteillä ja kokemuksella, mutta ei.
 
Hiukkahikeä

A. Korhonen minkään loukkaantumisen takia sivussa ole.

Tämä nousee nyt jatkuvasti esille. Onko Sinulla mitään muuta, kuin omaa mutuilua tuolle vihjailemallesi syylle, että Antti Korhonen on pois kokoonpanosta?
Pelinjohtaja Komulainen on julkisuudessa kertonut syyn A.Korhosen poissaololle, mutta kun jatkuvasti tuota jankutat, niin Sinulla täytyy olla kovaa sisäpiirin faktaa väitteellesi?
Voisitko ystävällisesti kertoa?
 
Hiukkahikeä

Kun joukkueella on aikalisä, onko Kohonen siellä? Yleensä ei ole, vaan jossain muualla, esim. vaihtopenkillä. Kun joukkuekaveri lyö kunnarin ja muu joukkue juoksee onnittelemaan, missä on Kohonen? Seisoo yleensä kotipesässä maila kourassa. Kun vastustaja lyö läpi Sotkamon kentästä, mitä tekee Kohonen? Pyörittelee päätään kotipesässä. Montako kokonaista kautta tai edes ottelua Kohonen on aikuisiällä toiminut joukkueidensa kapteenina? Luulisi, että "mr. pesäpallon" joukkuekaverit ja pelinjohto suorastaan vaatisivat Kohosen kapteeniksi miehen meriiteillä ja kokemuksella, mutta ei.

Arvoisa faniveli, nyt täytyy kyllä sanoa, että näissä tiedoissa ja havainnoissa Sinulla on päänmentäviä reikiä :)
Oletko minkä verran katsonut Jymyn otteluita tällä kaudella? Kohonen on siellä onnittelemassa muiden joukossa kunnarin lyönyttä, JOS ei ole seuraavana lyöntivuorossa. Kohosen tunnistaa helposti valkeasta kypärästä, vinkkinä niille, jotka seuraa pelejä satunnaisesti :)
Kuka on nyt Jymyn kapteeni, kerrotko sen, vai oletko katsonut pelejä? Kuka oli itä-lännen kapteeni? Tuliko sekin tieto yllätyksenä, että Komulainen ja Kohonen olivat pelatessaan kämppäkavereita pelireissuilla? Onko Kohonen silti kuulunut kapteenistoon, vaikkei varsinainen kapteeni olisikaan?
Menee melko sakeiksi nämä jutut.
 
Viestejä
2,034
Grainger vois joskus poistua nörttinurkastaan ja käydä kylillä kahtelemassa miltä se Sotkamon elämä näyttää, käydä spekuloimassa Nesteellä ja uudessa Jymy-cornerissa, sekä seuraamassa Superin treenejä. Ruutu+ ei kaikkea kerro ja mitä kertoo, niin on välillä aikamoista höpinää.
 
Hiukkahikeä

Misa Märsylälle tänään superpesisdebyytti Kouvolassa! Jymyn kokoonpanosta jää Hyvönen pois, joten koppareina tänään Hakkarainen ja Niemi.
Kouvolassa on satanut eilen todella paljon, mutta tänään ei ennustuksissa ole enää sadetta. En tiedä imeekö tuo Kouvolan kova kenttä miten vettä ja ehtiikö se kuivua helteessä päivän aikana.
 
Viestejä
13,115
Kouvolassa on satanut eilen todella paljon, mutta tänään ei ennustuksissa ole enää sadetta. En tiedä imeekö tuo Kouvolan kova kenttä miten vettä ja ehtiikö se kuivua helteessä päivän aikana.

Eiliset sateet olivat tosi paikallisia. Ilmatieteenlaitoksen mittauspiste on Anjalassa melkein 20 km etelään KSS areenasta, siellä satoi siis eilen yli 80 mm.

Rankissa Kotkassa, joka on vajaa 30 km etelään tuosta Anjalasta ei satanut eilen lainkaan (tai sitten mittauspiste on rikki).

Ja Voikoskella 30 km KSS-Areenasta pohjoiseen satoi 11 mm. Lahdessa Launeella ei satanut juuri lainkaan.

Eli ehkä KSS-Areenalla satoi paljon eilen, ehkä ei. Minusta kenttä itse vetää sateen hyvin pois mutta jatkeille kyllä kertyy nopeasti lätäköitä. Määräänsä enempää se ei toki ime. Mutta jos melkein vuorokauden on satamatta niin kyllä kenttä on kuiva. Itä-Lännessä satoi tosi reilusti ja kenttä oli melko hyvin pelikuntoinen.
 
Hiukkahikeä

Kaikkihan on mahdollista, mutta ei ainakaan ennakkosuosikkina Jymy lähde päivän kamppailuun.

Niin veikkauksenkin mielestä. Pitkävedossa KPLn suoralle voitolle kerroin 1.6 ja Jymyn vastaavalle 7.4. Tasurillekkin 2.95.
 
Hiukkahikeä

Eiliset sateet olivat tosi paikallisia. Ilmatieteenlaitoksen mittauspiste on Anjalassa melkein 20 km etelään KSS areenasta, siellä satoi siis eilen yli 80 mm.

Rankissa Kotkassa, joka on vajaa 30 km etelään tuosta Anjalasta ei satanut eilen lainkaan (tai sitten mittauspiste on rikki).

Ja Voikoskella 30 km KSS-Areenasta pohjoiseen satoi 11 mm. Lahdessa Launeella ei satanut juuri lainkaan.

Eli ehkä KSS-Areenalla satoi paljon eilen, ehkä ei. Minusta kenttä itse vetää sateen hyvin pois mutta jatkeille kyllä kertyy nopeasti lätäköitä. Määräänsä enempää se ei toki ime. Mutta jos melkein vuorokauden on satamatta niin kyllä kenttä on kuiva. Itä-Lännessä satoi tosi reilusti ja kenttä oli melko hyvin pelikuntoinen.

Perusteellinen vastaus, kiitos!

Mietin tulevaa peliä pompun kannalta. Vaikka KPL on ollut tunnetusti pompulla vaihtava joukkue ja niin Jymyllä Korhosen Niko on nyt vaihtanut pomppuun ykköskärjen päävaihtajana ja Jymyllä on saatava ykköskärki näin lähtökohtaisesti kentälle tänään. Mutta voihan se olla, että kakkoskärki venyy tänään ja saa vastuuta.
 
Viestejä
13,115
No osaa se Lammila 1-2 vaihdossa muutakin kuin pomppua vaikka sitä paljon käyttääkin. Ja Toikkahan ei 2-3 vaihdossa ole lyönyt pomppua käytänmössä lainkaan, eikä se Sasun pomppu Lammilan, Hacklinin tai Latvalan tasolla olekkaan, varmaan Sasun heikoin lyönti.

Mutta jos ei nyt iltapäivällä ala ihan älyttömästi satamaan niin kyllä se KSS-Areenan betonipinta pomppua suosii. Ei ehkä ihan niin paljon kuin tiistain HP pelissä kun on kylmempi mutta ihan varmasti enemmän kuin riittävästi. Eli kaikilla lyöjillä on kaikki osaamansa lyöntityypit käytössään.
 
Ykköskärjen osalta juurikin noin. Mutta pomppu on KPL'lle kotona edelleen tehokas ase kun Iivarinen voi peluuttaa melkein mistä kohtaa vain. Jymyllä on ykköskärjen päästävä kentälle nyt kun sairastuvalla on 4 ykköskorin äijää.
 
Viestejä
122
Täällä ollaan huolissaan pompun nousemisesta Kouvolan kentällä, enemmän olisin huolissani herra lukkarin asenteesta. Jos pelailu on vähänkään samannäköistä kuin KaMaa vastaan varsinkin ensimmäisellä jaksolla niin KPL paukuttaa ennätyslukemat SoJyn kentästä
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös