Rönköllä on osunut keppiin koko kauden, mutta kun hänen ei ole annettu lyödä. Tämä on juuri se, mitä ihmettelin Rönkön kohdalla kun Sotkamoon tuli takaisin Imatralta. Selkeästä ykköstykistä kakkos- jopa kolmosviulun soittajaksi (joissain peleissä ajolähtöjen lyöntijärjestys on nimittäin ollut Roope-A. Korhonen-Rönkkö). Eikä tilanne ole muuttumassa varmaan vielä moneen vuoteen vai näkeekö joku Roopen olevan lopettelemassa uraansa kohtapuoliin?
Toki kotiseutu on aina kotiseutu, mutta itse toivoisin, että niillä harvoilla todellisilla nuorilla huippupesäpalloilijoilla olisi myös kunnianhimoa.
Minä taas pidän Rönkönkin kannalta hyvänä vaihtoehtona paluun Jymyyn. Pääsee näkemään todella läheltä yhden kaikkien aikojen lyöjän tekemistä. Kirittäminen, tsemppaaminen ja kilpailu tuppaa jalostamaan ja tuomaan sen terän kunnolla esille.
Kun tiedetään, mitä Roope on saanut aikaan ja kun ne aikaansaannokset eivät ole kaukaisessa historiassa, niin se ykköspaikka pitää ottaa Roopelta. Sitä ei hevillä anneta. Vielä tällä hetkellä minusta on perusteltua, että Roope on ensin. Roopen lyöntivalikoima on vielä laajempi ja näkisin, että Roopen kyvyt säilyttää tilanne, on vielä parempi kuin Laten.
Semmoiset posit on nyt annettava, että avasit ajatusmaailmaasi äskeisissä posteissa ymmärrettävästi. Tulen olemaan jatkossakin joistain asioista eri mieltä ja en ole niin jyrkkä tuomioissani Jymyä kohtaan, kuin Sinä. Minä haluan uskoa jatkossakin joukkueeseen, vaikka esitykset eivät sitä puoltaisi. Se tehnee minusta joidenkin silmissä puusilmän, mutta se on minun tapani kannattaa synnyinseutuni joukkuetta. Mikäli tämän kauden esitykset eivät palauta poikaa uimaan sapsojärveen, niin minä ajattelen sitten seuraavaa kautta jne. Pelit pitää kuitenkin pelata alta pois ja minä uskon edelleen, että tässä joukkueessa on potentiaalia.
Minua ei huvita jatkaa vittuilulinjalla, vaikka joidenkin mielestä se pesäpalloon oleellisesti kuuluukin.