Sitä en tiedä, mikä tällä hetkellä ja tällä kaudella tilanne on Sotkamossa, mutta eihän tämä nyt yksinkertaisesti pidä Kohosen uran kannalta paikkaansa. Oletan, että me kaikki olemme nähneet ne kaikki Jymyn mestaruudet, ja viimeiset hopeatkin, ja samalla myös Kohosen kentällä.
Kohosen voi olla varmaan välillä vaikea suhtautua muihin pelaajiin tai pelinjohtajiin, jos he eivät ole hänen kanssaan samalla "tasolla". Varmasti Koden uralla on ollut kymmeniä pelaajia, jotka ovat uhranneet joukkueen ja itsensä urheilijana kehittymiseen eteen vain pienen murto-osan siitä, mitä Kohonen itse. Jos muut tulevat vain vähän lyömään ja pelaamaan kun se on ihan mukavaa, ja itse pistät joka vuosi tuhansia tunteja itsesi kehittämiseen ja pelisi ylläpitämiseen, voi se välillä vähän turhauttaakin.
Ei se joukkueurheilu ole sitä, että ollaan halipusi-kivoja yhdessä, tsempataan ja hurrataan. Sitäkin se voi olla, mutta Kohoselle ja kaikille aivan oman lajinsa huipuille se on sitä, että vuodatetaan harjoituskentillä litroittain hikeä - samalla kun toiset ehkä istuvat sohvalla.
Se varmaan alkaa olla totta miehen uran kääntyessä ehtoopuolella, että luulot eivät välttämättä vastaa kykyjä. Kun Kohonen on sitä mieltä, että joukkueen voittamisen kannalta hänen pitäisi olla tietyssä roolissa, koska hän on siihen paras, ei se ole omaan napaan tuijottamista. Sen sijaan se voi olla nykypäivänä lievä harhaluulo niistä omista kyvyistä.
Muutenkin aika rajusti on Kohonen saanut nyt paskaa niskaansa. On varmasti ollut osasyy muutamissa heikoissa peleissä tappioihin, mutta yhtä monta muutakin syyllistä sieltä Jymystä löytyy. Itä-Länteen taas ei herra itseään valinnut.