Supervuoro Verkkolehti »

Siirtohuhut 2019-20

Viestejä
2,232
Kelpaisi kyllä mainiosti. Oliko tähän jotain muutakin huhun taustaa kuin tyttöystävän sijainti (joka sekin toki jotain)? Myllyniemen ja Kurikan lisäksi Tampereelle ei sitten tarvitakaan kuin se ykköskorin kotiuttajajokeri, johon ehdottelin Miikka Riikosta aiemmin tietämättä että onko kunnossa tai edes teoriassa mahdollista.

En tiedä mitä tarkoitat ykköskorin lyöjäjokerilla. Mun mielestä Ville Kero on riittävä jokeri jokaiseen Superin porukkaan!
2016 Tahkossa Juha Korhosen varjossa 60 pinnaa (Kore 80). 2017 lyöjätilaston 7, ja taakse jäi mm. Koplaan siirtynyt Juha Korhonen! Ja lyötyjä n. 80.
Ja vaikka 2018 jäi välivuodeksi, osittain kai tämäkin kausi, mutta kuitenkin aika mukava määrä kuitenkin.
Ja kun mies on tulossa vasta parhaasen peli-ikään (s. 1990, eli Jukkiksen junnukaveri Vaasassa), niin voisin kuvitella, että on aivan vuorenvarmasti mitat täyttävä ykkösjokeri nousijajoukkueeseen!
 
Viestejä
1,822
Manse on ollut kiinnostunut Kurikasta, mutta ei tuo lähtö Tampereelle tietääkseni vielä ole mitenkään varmaa. Toivottavasti Kurikka jäisi vielä edes vuodeksi IPV:n paitaan.
Olisiko kuitenkin niin, että Kurikka on kiinnostunut Mansesta eikä toisin päin? Manseen lienee tulijoita enemmän kuin kokoonpanoon mahtuu.
 
Viestejä
198
En tiedä mitä tarkoitat ykköskorin lyöjäjokerilla. Mun mielestä Ville Kero on riittävä jokeri jokaiseen Superin porukkaan!
2016 Tahkossa Juha Korhosen varjossa 60 pinnaa (Kore 80). 2017 lyöjätilaston 7, ja taakse jäi mm. Koplaan siirtynyt Juha Korhonen! Ja lyötyjä n. 80.
Ja vaikka 2018 jäi välivuodeksi, osittain kai tämäkin kausi, mutta kuitenkin aika mukava määrä kuitenkin.
Ja kun mies on tulossa vasta parhaasen peli-ikään (s. 1990, eli Jukkiksen junnukaveri Vaasassa), niin voisin kuvitella, että on aivan vuorenvarmasti mitat täyttävä ykkösjokeri nousijajoukkueeseen!

Se on juuri näin. Kero on ihan täysimittainen lyöjäjokeri. Pari vuotta sitten uhkasi lopettaa superi uransa mutta Mansen nousun myötä ura saanee jatkoa. Hieno juttu!
 
Viestejä
4,146
Tuskin nyt sentään. 😉
Mansella oli jo tänä kautena enemmän hyviä pelaajia kuin kokoonpanoon mahtui. Esim. Valtteri Hämäläinen ei mahtunut koppariksi ja pelasikin sitten KaMassa loppukauden. Varmasti halukkaita tulijoita on paljon. Kokonaan toinen juttu on, kuinka paljon seassa on huippupelaajia ja kuinka monelle Manse pystyy kilpailukykyisen palkan maksamaan.
 
Viestejä
4,025

Niin joo. Minäkin haluaisin pelata Mansessa superia. Tai no...
 
Viestejä
137
En tiedä mitä tarkoitat ykköskorin lyöjäjokerilla. Mun mielestä Ville Kero on riittävä jokeri jokaiseen Superin porukkaan!
2016 Tahkossa Juha Korhosen varjossa 60 pinnaa (Kore 80). 2017 lyöjätilaston 7, ja taakse jäi mm. Koplaan siirtynyt Juha Korhonen! Ja lyötyjä n. 80.
Ja vaikka 2018 jäi välivuodeksi, osittain kai tämäkin kausi, mutta kuitenkin aika mukava määrä kuitenkin.
Ja kun mies on tulossa vasta parhaasen peli-ikään (s. 1990, eli Jukkiksen junnukaveri Vaasassa), niin voisin kuvitella, että on aivan vuorenvarmasti mitat täyttävä ykkösjokeri nousijajoukkueeseen!

Tarkoitan sitä että huolimatta lyöjätilaston kolmossijasta, ei Ville ollut "takuuvarma" juoksun lyöjä tilannemäärään nähden edes Ykkösessä. Sitä hän kuitenkin kiistämättä oli Tahkossa ja jos tuohon saa yhden ehjän harjoitustalven alle niin voi hyvin olla myös Mansessa. Se on tietysti totta että jos Hotakainen tulee jokeripaitaan vaihtaja-lyöjäksi niin silloin paikat ovat täynnä sillä Torppa kannattaa ehdottomasti pitää etenijäjokerina ja Kero tietysti myös joukkueeseen kuuluu.
 
Viestejä
1,885
Kokonaan toinen juttu on, kuinka paljon seassa on huippupelaajia ja kuinka monelle Manse pystyy kilpailukykyisen palkan maksamaan.

Itse ajattelin virheellisesti heti että tällä tarkoitettiin pelimiehiä. Toki ynnämuut ryhmän pelaajia varmaan onkin tyrkyllä, kuten mihin tahansa superin porukkaan.
 
Näin unta

Mäkelän Janne lopetti ja tilalle hankittiin Jussila. Haapakoski jatkoi uraansa ja Vedon polttolinjassa pelasi Kanala, Lassila, Jussila ja Haapakoski. Koppareina oli Pekka ja Pätkä. Housut oli märkänä kun heräsin...
 
Viestejä
1,570
Partanenhan teki juuri vuoden mittaisen jatkosopparin IPV:hän.
Ja Jerellä taas ei sopparia, joten ei tarvi vapauttaa. Mikähän juttu tää on, viralliset tahot ihan hiljaa vielä. Ei kai vaan Kohonen. Tai no, ensi kaudeksi kun Eko vielä pelaa, niin olisihan tuo edelleen kova luu, mutta ei ehkä tulevaisuuden turva ;)
 
Viestejä
673

Jos se ois Kohonen, sitä ei vois pitää isona juttuna, paitsi Sikiölle.
 
Viestejä
939
Ottamatta kantaa Kohosen tulevaisuuteen, tai Kohosen järkevyyteen hankintana, kaikki, mitä Kohonen tekee on ”iso juttu”. Enkä ota kantaa, tulisiko näin olla.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös