- Viestejä
- 1,430
Alajärvellä on het kaksi päivää aikaa harjoitella mikserin säätöä niin, ettei enää rätise ulvahdusten kohdalla.
Tuo Ritarin voivottelu on aika raskasta kuunneltavaa kyllä ja sitä tapahtuu nykyään varsin usein varsinkin jos pelin taso ei Anssia satu miellyttämään. Ojanperä on yksinkertaisesti huono kommentaattori, aika ajanut jo ohi.Ritari on minusta parhaimmillaan mestarillinen, mutta välillä menee niin voivotteluksi ja tilastoitten luetteluksi että alkaa ärsyttää. Minusta Ojanperä-Eronen toimi hyvin Tahko-Kopla pelissä, oltiin pelissä ja tunnelmassa koko ajan kiinni.
ihan näin mansen kannattajana rupes ärsyttämään ritarin negatiivinen asenne tuossa ensimmäisellä jaksolla. tahkon jokaisesta virheestä hirveä voivottelu ''mä en voi uskoa ihan oikeasti'' ja tuo sama voivottelu jatkui melkeen koko ottelun kun tahko teki pienenkin virheen. mielestäni pitää näyttää tunteita selostuksessa ja antaa myös kritiikkiä, mutta tuollainen negatiivinen asenne voivottelujen kera ei palvele ketään. näissä on ''anssi-aurinkoisella'' hieman petrattavaa, vaikka muuten on loistava selostaja.Ritari on minusta parhaimmillaan mestarillinen, mutta välillä menee niin voivotteluksi ja tilastoitten luetteluksi että alkaa ärsyttää. Minusta Ojanperä-Eronen toimi hyvin Tahko-Kopla pelissä, oltiin pelissä ja tunnelmassa koko ajan kiinni.
Mun mielestä Ritarilla on paha tapa näyttää kumman puolella on. Hehkuttaa jompaakumpaa joukkuetta aivan liikaa ja juuri niin kun mainitsit, "moittii" toista pienistäkin virheistä. Se ei ole mielestäni hyvän selostajan piirre. Kiinnittänyt huomiota esim. Vimpelin peleissä, ilmeisesti hänellä on jotain Vetoa vastaan. Huvittavinta oli että Veto-Joma ottelun jakso tauolla, muisteltiin Sotkamon kultavuosia🤔😄ihan näin mansen kannattajana rupes ärsyttämään ritarin negatiivinen asenne tuossa ensimmäisellä jaksolla. tahkon jokaisesta virheestä hirveä voivottelu ''mä en voi uskoa ihan oikeasti'' ja tuo sama voivottelu jatkui melkeen koko ottelun kun tahko teki pienenkin virheen. mielestäni pitää näyttää tunteita selostuksessa ja antaa myös kritiikkiä, mutta tuollainen negatiivinen asenne voivottelujen kera ei palvele ketään. näissä on ''anssi-aurinkoisella'' hieman petrattavaa, vaikka muuten on loistava selostaja.
Tuota on turha laittaa selostajan eli Ritarin syyksi. Eiköhän siellä muut miehet (Eronen?) suunnittele lähetyksen sisällöt.Huvittavinta oli että Veto-Joma ottelun jakso tauolla, muisteltiin Sotkamon kultavuosia🤔😄
Eronen on siis Ruudun pesislähetysten tuottaja, joka vastaa ottelulähetysten sisällöistä.Tuota on turha laittaa selostajan eli Ritarin syyksi. Eiköhän siellä muut miehet (Eronen?) suunnittele lähetyksen sisällöt.
🤣🤣🤣🤣👍Olisiko vanhojen urheiluselostajien "tauti" tuo raskas voivottelu ja surkuttelu pelistä toiseen. Itseäni häiritsee samoin tuo, kuinka heikkoja esityksiä voidaankaan tehdä siellä kentällä. Kannattaisi käydä joskus itse kokeilemassa varsilyöntejä tai pesille polttoheittoja kiireessä. Mertarannan nykyiset selostukset ja itkuvirret ovat aivan kaameaa kuunneltavaa: " oijoijoijoi, voi sentään kun vaaaaarallisia tilanteita tulee maalille, ja aijai sentään kuinka heikosti siellä puolustetaan, jne."
Telkku.comin mukaan näyttää Superpesistä tulevan ihan Neloselta lauantaina. Laji näyttää voivan, jos kerran pääsee Jimiltä Neloselle.
Pari vuotta sitten kun Ojanperä oli kommentoimassa niin viimeistään toisella jaksolla alkoi aina juttu lähtemään sellaiseen lentoon ettei siitä ottanut selvää. Sitten ukko siirrettiin studioon ja sekoilu loppui kuin seinään.Oliko Ojanperä jotenkin väsynyt puolivölierissä, mikähän matsi, kun ei meinannut saada puheesta selvää. Tai sitten oli hammaslääkäripäivä.
Mun mielestä Ritarilla on paha tapa näyttää kumman puolella on. Hehkuttaa jompaakumpaa joukkuetta aivan liikaa ja juuri niin kun mainitsit, "moittii" toista pienistäkin virheistä. Se ei ole mielestäni hyvän selostajan piirre. Kiinnittänyt huomiota esim. Vimpelin peleissä, ilmeisesti hänellä on jotain Vetoa vastaan. Huvittavinta oli että Veto-Joma ottelun jakso tauolla, muisteltiin Sotkamon kultavuosia🤔😄
Tää on hyvä! Taas kerran pesäpallo saa näytettyä koko palloilevalle Suomelle mikä laji on ihan oikeasti eniten tasa-arvoisin ja myös naisten puolelta kiinnostavin! Just näin!Mä vähän toivoin että sieltä olis tullut hallitsevan mestarin ja Tahkon peli lauantaina töllöstä mutta naisten peli sittenkin. Hyvä juttu kuitenkin.
katso liitettä 1872
Mä vähän toivoin että sieltä olis tullut hallitsevan mestarin ja Tahkon peli lauantaina töllöstä mutta naisten peli sittenkin. Hyvä juttu kuitenkin.
katso liitettä 1872
Rehellisesti sanoen. Ehkä eilisen kaltainen välieräpeli Mansen ja Tahkon välillä ei olisi parasta mainosta pesikselle. Mansen ja Lapuan sarjassa kumpikin saa tilannetta päälle ja Kummallakin on mahdollisuus voittoon.
Nyt pakko sanoa monta vuotta tätä Ritarin paskaa kuunnelleena.
1. Välillä aivan todella ulapalla itse pelistä
2. Selkeät suosikkijoukkueet- ja pelaajat, ajoittain puolueellinen selostus
3. Tämä helvetillinen kauhistelu joissain peleissä, esim. tämän hetkinen Manse PP vs Tahko.
Ei muuta ku vaihtoon koko jätkä. Toki voi olla, ettei muita ehdokkaita ko tehtävään ole.