Lojaalisuutesi Vihtkarin sikailuja kohtaan on suorastaan liikuttavalla tasolla. Jälkeenpäin on helppo todeta, että onneksi Kirsi ei allekirjoittanut sopimusta elokuussa, koska hän joutuisi nyt olemaan osana tätä Vihtkarin suurta sirkusta, josta jo ennen harjoituskauden alkua oli joillakin sopimuspelaajilla halu lähteä pois. Neuvottelut ovat kuitenkin ohi, eikä pelaajatilanne enää muuksi muutu, mutta on mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea herra V saa vielä aikaan, kun joukkueesta puuttuu viime kesään verrattuna henkilöitä, jotka toimivat välillä hänen suojelijoinaan, etteivät päivänvaloa kestämättömät asiat tulisi ilmi. Useiden aikaisempien väitteidesi tapaan se, etten ole käynyt peleissä. ei pidä paikkaansa. Olen käynyt useissa sekä miesten, että naisten peleissä, mutta toistaiseksi minua ei katsomossa näy. Senkin tiedän, etten ole ainut, joka toimii näin.