Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2022

Pallo muuntajalle

”Oma peli sujui yllättävän hyvin siihen nähden, ettei alla ollut tältä kesältä yhtään lukkarin treeniä. Kun kuulin komennuksesta torstaina, kävin syöttelemässä pari kertaa”, Ruuska kuvaili.

On kyllä todella yllättävä tieto. Eihän Ruuska tietysti tälle kaudelle Manseen lukkariksi tullut, mutta kai se kuitenkin yhä miehen tavoitetila on Superissa lukkarin paikalla pelata. Eikä Manse varmasti ole estänyt miestä välillä treenaamastakin. Ja kun Pertulle sellainen korvaus maksetaan, että hänen ei mitään muuta tarvitse miettiä kuin pesäpalloa, hieman erikoista ettei sitten vaikka omalla harjoitusajallaan ole syöttöä nostanut. Ja varmasti junnuista löytyisi poikia hänelle vaikka lisätreeneihin näppejä hakemaan ja polttoheittoja koppaamaan.

Tämän illan valossa tietysti "lahjattomat treenaa". Ei vastus ollut Vimpeli, mutta nollapeli olisi tullut ilman yhtä karmaisevaa harhaheittoa, missä Ruuskalla tietysti ei ollut mitään roolia. Ei nyt voi sanoa, että Ruuska IPV:n täysin tylsistytti, mutta ihan pätevää ja kelvollista lukkaripeliä se silti oli.
 
Viestejä
631
Sieltä erittäin tärkeä piste matkaan runkosarjaa ajatellen!
Kinnuselle pakko antaa tunnustusta. Erittäin laadukas lukkari kyseessä.
 
Pallo muuntajalle

Vielä ollaan kaukana siitä tekemisestä, mitä syksyllä vaaditaan. Ei voi tulla tuollaisia kuin Vainikaisella, että 4T tasatilanteessa lönkötellään pystyssä pesään ja otetaan täysin turha palo. Ja oli se Puten näpykopin ja siinä väärien huutamisenkin sekoilu aika surullista.

Silti toki upeaa, että tälläkin pelillä - missä selvästi skarppaamisen varaa - otetaan jakso Vedolta heti.
 
Viestejä
373
koko joukkue pelinjohtaja mukaan lukien semmosen sekunnin myöhässä joka tilanteessa ja pelataan 85% tehoilla. Ei vissiin Vimpeli sytytä tai jotain.
 
Viestejä
117
Just, kyllä Vimpeli viepi sata-nolla. Aina kun kärki kentälle, niin palotonta tilannetta tulee. Ei todellista saumaa voittoon...
 
Viestejä
631
Kakkos kärki pelasi yli odotusten ja siihen oli kova luotto Lehtimäellä mutta tänään turhan agressiivista peliä. Kouvola kyntää aika syvällä
Tällä hetkellä joten tämän päiväinen piste oli erittäin arvokas loppukautta ajatellen.
 
Viestejä
117
Joka piste tärkeä. Näyttää kuitenkin pahasti siltä, että ei Vimpelille löydy pysäyttäjää. Ykkös peleissä kyllä, mutta kun pelataan sarjaa... Ylivoimainen mestarisuosikki omissa papereissa!
 
Viestejä
631
Joka piste tärkeä. Näyttää kuitenkin pahasti siltä, että ei Vimpelille löydy pysäyttäjää. Ykkös peleissä kyllä, mutta kun pelataan sarjaa... Ylivoimainen mestarisuosikki omissa papereissa!

Ei löydy. Tää vuosi mennään Vimpelin komennossa. Tuohon vielä Kanala niin tuloo äitiä ikävä.. Hopeeseen on hyvät mahikset ja sekin maistuisi!
 
Viestejä
1,590
Kakkos kärki pelasi yli odotusten ja siihen oli kova luotto Lehtimäellä mutta tänään turhan agressiivista peliä. Kouvola kyntää aika syvällä
Tällä hetkellä joten tämän päiväinen piste oli erittäin arvokas loppukautta ajatellen.
ei kellään ole mitään realistista mahdollisuutta mennä vimpelin ohi sarjataulukossa. mansella on hyvä mahdollisuus olla kakkosena.
 
Viestejä
117
Runkosarja jo taputeltu voiton suhteen. Puhuin itse jo loppupeleistä. Jos ei Vimpeli itse kyykkää (tai tule loukkeja), en näe muilla palaa paras 5 sarjoissa!
 
olihansepalo

Ei löydy. Tää vuosi mennään Vimpelin komennossa. Tuohon vielä Kanala niin tuloo äitiä ikävä.. Hopeeseen on hyvät mahikset ja sekin maistuisi!
En nyt vielä mitalleja jakaisi heinäkuussa. Näyttää astetta tiiviimpi ulkopeli sateisella kelillä hyydyttävän myös Vedon mörssäreitä. Syksyllä tämänlainen yhtälö enenmmän kuin todennäköistä. Mitä Mansen peliin tulee tänään niin ihmeen paljon sekoiluja oli sisällä. Useampia kahden palon suorituksia. Kettusen sisääntulo näyttäisi ainakin periaatteessa mahdollistavan kahdella kärjellä pelaamisen ja kirivaihteen mahdollisuuden myös loppupäällä. Vedolle toki tänään enemmän kuin ansaittu 2 pistettä mukaansa siitä ei käy kiistäminen.
 
Viestejä
1,590
Runkosarja jo taputeltu voiton suhteen. Puhuin itse jo loppupeleistä. Jos ei Vimpeli itse kyykkää (tai tule loukkeja), en näe muilla palaa paras 5 sarjoissa!
syksyllä sen sitte näkee jatkuuko vimpelin vire samanlaisena, jos jatkuu niin ei kukaan pysty valitettavasti pysäyttämään tuota junaa.
 
Viestejä
891
Runkosarja jo taputeltu voiton suhteen. Puhuin itse jo loppupeleistä. Jos ei Vimpeli itse kyykkää (tai tule loukkeja), en näe muilla palaa paras 5 sarjoissa!
Runkosarjan osalta täysin totta, mutta playoffien suhteen ihan höpöhöpöä. Manse, Kopla ja Jymy pystyvät kaatamaan Rannilan Vedon paras viidestä sarjassa hyvinkin. Pudotuspelit kuitenkin ihan eri maailma kuin runkosarjan humppa.
 
Itse olen eri mieltä. Vimpeli pelaa hyvää peliä tasaisen varmasti, joka pudotuspeleissä tärkeää. Kanala vielä remmiin, niin enpä tällä hetkellä näe pysäyttäjää. Toivottavasti olen väärässä...
 
Pelaa kyllä, mutta on ihan yhtä lailla tärkeää muistaa että tuosta nuoresta Vedon porukasta on vielä ne syksyn onnistumiset ulosmittaamatta. Jos noi onnistuvat myös pudotuspeleissä jatkamaan tuota, niin vahvoilla ovat tietysti, mutta kuten sanottua, se on ihan eri maailma kun pelataan playoffeja.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös