Supervuoro Verkkolehti »

Kiteen Pallo-90 2021

Viestejä
667
Ainahan täällä nämä muutamat 🤡🤡 innostuvat vihjailemaan ja mutuilemaan, vaikka eivät tiedä mitään siitä mitä joukkueen sisällä tapahtuu.
Ei näitä kannattaisi kenenkään kommentoida.
Miksikähän näitä tyyppejä kiinnostaa ainoastaan KiPan asiat? 🤔🤨
 
Viestejä
2,092
Sen verran tätä on nyt kommentoitava tiedotusmaailmassakin joskus töitä tehneenä, että mielenkiintoista on, että täällä annetaan oikeiksi tiedotusohjeiksi valehtelemista (vamma tms.) tai muuta kiertelyä. Se on todettu toimimattomaksi metodiksi jo politiikassakin. Minusta tuo tiedote vaikuttaa hyvin harkitusti laaditulta ja syyn suhteen johtaa oikeampaan suuntaan kuin valehtelu. Tarkkaan ei varsinaista syytä sanota, mutta se on varmastikin tämänkaltaisissa tapauksissa ihan perusteltua. Vastaavankaltainen oli tilanne ja tiedote, kun Rytkösen sopimus Tahkoon purettiin pari vuotta sitten. Tarkkaa yksittäistä syytä ei kerrottu, mutta luottamuspula tai sopimusrikko kävi ilmi syyn aihealueeksi, ja lisäksi sanottiin, kuten tässäkin tapauksessa, että asiaa ei kommentoida. Inhimillistä toki on, että ”yleisö” (minäkin tuossa Rytkösen tapauksessa) haluaisi/olisi halunnut tietää enemmän, mutta kyllä nuo ihan ymmärrettäviä linjauksia on. Pesäpallojoukkueenkin ihan arkiseen toimintaan liittyy sellaiset reilu parikymmentä ihmistä, joten kaikenlaista siinä poikkeuksellisenkin tiiviissä jyhteisössä voi tapahtua, eikä ulkouolisten tarvitse kaikkea tietää.

Elk muistaa Rytkösen tapauksen paremmin kuin minä. Joka tapauksessa Tahko toimi asian suhteen mielestäni paremmin kuin KiPa, jonka tiedote ja tapa hoitaa asia oli mielestäni aika huono.
 
Viestejä
70
Sen verran tätä on nyt kommentoitava tiedotusmaailmassakin joskus töitä tehneenä, että mielenkiintoista on, että täällä annetaan oikeiksi tiedotusohjeiksi valehtelemista (vamma tms.) tai muuta kiertelyä. Se on todettu toimimattomaksi metodiksi jo politiikassakin. Minusta tuo tiedote vaikuttaa hyvin harkitusti laaditulta ja syyn suhteen johtaa oikeampaan suuntaan kuin valehtelu. Tarkkaan ei varsinaista syytä sanota, mutta se on varmastikin tämänkaltaisissa tapauksissa ihan perusteltua. Vastaavankaltainen oli tilanne ja tiedote, kun Rytkösen sopimus Tahkoon purettiin pari vuotta sitten. Tarkkaa yksittäistä syytä ei kerrottu, mutta luottamuspula tai sopimusrikko kävi ilmi syyn aihealueeksi, ja lisäksi sanottiin, kuten tässäkin tapauksessa, että asiaa ei kommentoida. Inhimillistä toki on, että ”yleisö” (minäkin tuossa Rytkösen tapauksessa) haluaisi/olisi halunnut tietää enemmän, mutta kyllä nuo ihan ymmärrettäviä linjauksia on. Pesäpallojoukkueenkin ihan arkiseen toimintaan liittyy sellaiset reilu parikymmentä ihmistä, joten kaikenlaista siinä poikkeuksellisenkin tiiviissä jyhteisössä voi tapahtua, eikä ulkouolisten tarvitse kaikkea tietää.
Mistä tiedät, että vamma olisi valehtelua?
 
Viestejä
70
Lisäksi tiedotteessa on jo valehdeltu, esim. sen suhteen, että olisi Ikosen kanssa yhteisymmärryksessä sovittu, ettei Ikonen ole loppukauden aikana enää joukkueen mukana.
Se tulee jo tiedotteessa itsessään esille, kun lopussa todetaan, että päätös on seura- ja valmennusjohdon yhteinen.
 
Viestejä
103
Ainahan täällä nämä muutamat 🤡🤡 innostuvat vihjailemaan ja mutuilemaan, vaikka eivät tiedä mitään siitä mitä joukkueen sisällä tapahtuu.
Ei näitä kannattaisi kenenkään kommentoida.
Miksikähän näitä tyyppejä kiinnostaa ainoastaan KiPan asiat? 🤔🤨
Näin.
 
Mitä ei kannattaisi kommentoida? Seuran toimintaa? Onko jotain, mitä salata?
Minusta on erittäin hienoa, että asioista puhutaan. Varsinkin kun/jos puhuminen on kaukana mutuilusta.
 
Viestejä
1,552

Perinteiset trollit löysi tännekin.
 
Viestejä
15
Mitä ei kannattaisi kommentoida? Seuran toimintaa? Onko jotain, mitä salata?
Minusta on erittäin hienoa, että asioista puhutaan. Varsinkin kun/jos puhuminen on kaukana mutuilusta.
Juu kommentoida saa vapaasti sikäli kun sanottavaa on ja asiallisena pysyy. Ja sitä sanottavaahan nyt tuntuisi Vuoropallistilla kovasti olevan kun on pariin vuorokauteen ehtinyt tunnuksen perustaa, KiPan seurajohdon ja muut Kipasta kirjoittavat jo useamman viestin voimin asiantuntemattomiksi todeta ja jokaisen pienenkin kritiikin sisältävän kanssaviestin peukuttaa.

Tänäänkin oli hyvä mahdollisuus seurata joukkueen, joka selvästikin on lähellä sydäntä, peliä paikan päällä tai etänä. Pelikin taas vaihteeksi sujui. Tänne kirjoittelu näytti kuitenkin vievän voiton pelitapahtumista.

Itsellä ei ole hajuakaan, mistä tässä on kyse. Etäkannattajan nenään asti vaan haisee jokin kunnon katkeruus seuraan.
 
Viestejä
22
Hieno peli Kipalta.
Eskeliseltä mahtava peli. Kaveri oli täyttä rautaa.
Ikosen poissa olo näkyi positiivisesti ulkopelissä ja ei se joukkue henkikään näyttänyt huonolta.
Ei nähty kiukuttelevaa kapteenia joka mussutti ,kun ei päässyt lyömään tai kaveri ei tullut kotiin hänen välilyönnillä tai joku teki ulkopelissä virheen...
Myös tänää Kipan etulukija ei seissyt kantapäillä , kun pallot viuhuivat ohi tai ohitukset tulivat hiljalleen kohti.
P.s kaikkihan me muistamme , kun eräs entinen Kipalainen lähti Pihkalasta ovet paukkuen kohti Kouvolaa. Silloinhan syy oli tietysti Tahkon johdosta(muistaakseni Kosunen). Toisille vaan sattuu useammin näitä ajojahdin kohteeksi joutumisia..
 
Höpö höpö ja huomenna lisää 😂
 
Viestejä
70
Juu kommentoida saa vapaasti sikäli kun sanottavaa on ja asiallisena pysyy. Ja sitä sanottavaahan nyt tuntuisi Vuoropallistilla kovasti olevan kun on pariin vuorokauteen ehtinyt tunnuksen perustaa, KiPan seurajohdon ja muut Kipasta kirjoittavat jo useamman viestin voimin asiantuntemattomiksi todeta ja jokaisen pienenkin kritiikin sisältävän kanssaviestin peukuttaa.

Tänäänkin oli hyvä mahdollisuus seurata joukkueen, joka selvästikin on lähellä sydäntä, peliä paikan päällä tai etänä. Pelikin taas vaihteeksi sujui. Tänne kirjoittelu näytti kuitenkin vievän voiton pelitapahtumista.

Itsellä ei ole hajuakaan, mistä tässä on kyse. Etäkannattajan nenään asti vaan haisee jokin kunnon katkeruus seuraan.
Kommenteistahan se selviää mistä on kyse. Jos niitä vaan viitsii lukea.
Kyllä, peli on katsottu. Perushyvää peliä, Eskeliseltä varsinkin hienoja onnistumisia! Toki vastus ei ollut lähelläkään sarjan kovinta, mutta hyvä kolmen pisteen voitto siitä huolimatta.
 
Viestejä
26
Nyt kun aina aurinkoinen Rantakenttä on hiljentynyt ja uutta energiaa on vapautunut seutukunnalle runsain mitoin, on aika palata perjantain tapahtumiin. Tapahtumiin, joista KiPan johtokunnan jäsen Mikko Varonen, oli pikkuhiljaa rakentanut seuralleen melkoisen mainos- ja markkinointisaagan, joka tähän mennessä onkin jo noteerattu laajasti pesäpallopiireissä ympäri Suomen.
Tällä palstalla nimimerkki Pesäpallisti tiedusteli taustatietoja tapahtuneesta ja nyt, tutkiva journalismi niitä sitten tarjoaa.
Tapahtumat, jotka päätyivät Valentin Ikosen pelaajasopimuksesta vapauttamiseen, juontavat juurensa kesäkuun lopulle. Kun KiPan johtokunta (=Mikko Varonen) oli saanut ko. pelaajalta kielteisen vastauksen jatkosopimustarjoukseensa ja sittemmin ilmoituksen jatkaa uraansa tämän kauden jälkeen toisaalla (lue; Hyvinkään Tahko), alkoi Varosen "noitavaino" Ikosta kohtaan. Mikko Varonen, lapsellisesti, narsistisesti ja epäammattimaisesti ajatteli, etteivät pelaajat tässä seurassa määräile. Varonen koki sopimusneuvotteluissa arvovaltatappion, jota ei sitten järjellisesti pystynyt hyväksymään ja käsittelemään. Olihan Ikosen ajateltu olevan jatkossakin KiPan johtavia pelaajia ja ilmanmuuta jatkavan seurassa. Niinpä ajan ollessa "kypsä", Varonen päätti että hetkensä oli koittanut ja päättänyt näyttää pelaajalle kaapin paikan ja että HÄN sanoo KiPassa sen viimeisen sanan. Ja miksi juuri nyt? Kiusahan se on pienikin kiusa. Siirtoikkuna sulkeutui vastikään, eikä Ikosella ole mahdollisuutta siirtyä loppukaudeksi muualle. Toki, tuskin hän niin olisi tehnytkään. Mutta ajankohta "potkuille" oli Varoselta täysin harkittu. Toisin kuin medioissa on KiPan johtokunnan taholta valheellisesti kirjoitettu, pelaajasopimusta EI purettu ja pelaajaa vapautettu vastuistaan yhteisymmärryksessä. Tuo olisi käytännössä tarkoittanut eri osapuolien kuulemista, jonkinasteisia neuvotteluja ja lopulta pelaajan itsensä suostumista seuralta tulleeseen päätökseen. Mutta mitään neuvotteluja ei käyty, pelaajaa ei etukäteen kuultu, pelaaja ei ollut saanut huomautusta/varoitusta toiminnastaan, muita pelaajia ei kuultu (poislukien joukkueen "syväkurkut" Mikko Varosen oma poika Samu-Kalle Varonen ja Hannes Pekkinen), eikä myöskään pelinjohtaja Tuuvaa kuultu. Päätös ja aloite asian näin hoitamiseksi oli yksistään ja yksipuolisesti Mikko Varosen, johon Tuuva oman asemansa turvaamiseksi antoi hyväksynnän ja josta puheenjohtaja Lipsanen ei aluksi edes tiennyt. Miksi sitten Ikonen vapautettiin pelaajasopimuksestaan?
Kuten jo aiemmin kirjoitin, yksi iso syy oli Mikko Varosen kokema arvovaltatappio sopimusneuvottelujen kariuduttua. Tämän lisäksi KiPan johtokunta sitten ilmoitti Varosen suulla, ettei se ollut tyytyväinen Ikosen peliesitykseen ja -ilmeeseen ja lisäksi, ettei sen mielestä Ikonen ollut hoitanut kapteenin rooliaan heitä tyydyttävällä tavalla.
Johtokunta (= Mikko Varonen) ei päätelmässään välittänyt siitä että pelaaja oli jo aiemmin kaudella saanut ala-raajavamman, joka esti etenemisen ja ulkokentällä pelaamisen ja rajoitti tietyltä osin muutenkin pelaamista ja harjoittelua. Tieto tästä peliesitykseen ja -kykyyn olennaisesti vaikuttavasta vammasta oli jo pitkään ollut pelinjohtaja Tuuvalla, mutta mitä teki ammattiurheilujoukkuetta vetävä ja seurasta palkkaa nauttiva pelinjohtaja? Määräsi mielivaltaisesti pelaajan ulkopeliin ja jopa etenemistehtäviin, todeten "että jos jalka menee, niin sitten se menee" -alatyylisillä kommenteilla. Olen itse seurannut yleisesti urheilua vuodesta 1972 lähtien ja huippupesäpalloakin vuodesta 1976, enkä ole koskaan kuullut tuollaista puhetta minkään lajin valmentajalta! Olen ymmärtänyt että ainakin ammattilaisurheilussa mennään aina urheilijan terveys ja turvallisuus edellä. Mutta ei näköjään Kiteellä! Tässä on valtava ero kun verrataan Superpesiksen huippuseuroihin, joissa asioita hoidetaan muutenkin ammattimaisesti. Esimerkkeinä tällä kaudella vaikkapa KPL (Kohonen), JoMa (Hartikainen), Manse (Kivinen/Vainikainen), Tahko (Nikkanen), ViVe (Kanala). Mitä tekevät nämä lajin ammattilaisseurat? Antavat pelaajalle täyden tuen ja avun kuntoukseen, aikaa ja rauhan parannella itsensä jälleen täyteen pelikuntoon, seisovat pelaajan rinnalla myös tällaisilla hetkillä. Mutta ei Kiteellä. Tämä kannattaa myös nykyisten ja tulevien KiPa -pelaajien huomioida. Paitsi Sami Partasen, jolle tuodaan kentällekin kuntopyörää ja pilatesrullaa.
Toinen syy, rooli joukkueen kapteenina, oli niinikään Mikko Varoselle arvovaltakysymys. Ulkopaikkakuntalainen pelaaja toista vuotta peräkkäin KiPan kapteenina, kun varmaan Varonen oli ajatellut rooliin jonkun oman kylän pojista tai pojasta. Mutta joukkue oli demokraattisella äänestyksellä valinnut tehtävään Ikosen ja ne syyt/kriteerit millä kapteeni joukkueen pelaajistosta valitaan, voi jokainen miettiä itsekseen. Ainakin itsessäni on tällä kaudella ihmetystä herättänyt, miksi KiPassa on neljän pelaajan kapteenisto? Siksikö, että kaksi eniten ääniä saanutta olivat parhaiten tehtävään soveltuvat Ikonen ja Mikkolanaho, eivätkä oman kylän pojat. Sitten oli lisättävä kapteenien määrää kahdella (Partanen/Pekkinen), jotta paikalliset pelaajat pääsevät pätemään. Mitä, jos pelaajisto olisi antanut eniten ääniä viidelle ulkopaikkakuntalaiselle (Ikonen,Mikkolanaho,Eskelinen,Lattu ja Matikka)? Olisiko KiPassa silloin seitsemän kapteenia? Kovin teennäistä ja erittäin huvittavaa. Palaan taas kokemukseeni huippupesäpallosta. En ihan heti muista joukkuetta, jossa olisi tämäkin asia hoidettu näin amatöörimaisesti ja läpinäkyvästi kuin Kiteellä. Miksei muuten tänään kapteenina ollut Mikkolanaho vaan Partanen? Mikkolanahohan oli aiemmin tällä kaudella tuurannut jo Ikosta ko tehtävässä. Vai eikö kenties perjantain tapahtumien jälkeen edes halunnut?
Ja minkälaisen viestin tällainen tapa hoitaa asioita "kiteeläisittäin" antaa lajin parissa toimiville ja varsinkin pelaajille, jotka ehkä pohtivat uriensa tulevaisuutta ja uusia haasteita. Perjantaisella toimintatavallaan Mikko Varonen ja myöhemmin KiPan johtokunta allekirjoittamallaan tiedotteella, lähettää todella selvän viestin ympäri suomalaista pesäpallokenttää. Näin meillä asiat hoidetaan. Varmaankin juhaniemet, tonilaaksot, elmeriliedot ja muut huippupesäpalloilijat ovat kilvan tulossa KiPan pelipaitaan. Varosen "mainospuhe" oli niin vakuuttava ja suorastaan vastustamaton (sarkasmia). Kuten jo aiemmin olen tällä palstalla kirjoittanut, Kiteellä ei juurikaan ole vetovoimaa pelaajamarkkinoilla ja perjantaisen jälkeen vetovoima koki -100% "nousun". Nyt sitten kädet ristiin Rantakentällä että edes ne muutamat omat kasvatit (a la Pippola) olisivat niin kotiseutu ja -seura rakkaita ja palaisivat kaikesta huolimatta vielä Kiteelle. Muuten taitaa KiPalle tulla noutaja. Ja minkälaisen signaalin tällainen "johtamistapa" antaa nykyisillekin pelaajille? Onko tänään oikean väriset sukat, heitänkö tarpeeksi kovaa, juonko treeneissä liikaa urheilujuomaa, hymyilenkö väärässä paikassa - tuleeko huomenna potkut? No ei kai sentään! Eihän joukkueessa ole enää kuin Eskelinen, Mikkolanaho ja Matikka muualta. Ja Lattu on Tuuvan lellikki!
Naapurissa Joensuussa nämäkin pelilliset ongelmat hoidettiin oikeassa järjestyksessä ja oikeasta päästä. Kun peli ei kulkenut sai pelinjohtaja Korhonen lähteä. Kiteellä pelinjohtaja Tuuva sai jatkaa vielä umpisurkean alkukaudenkin jälkeen ja bonuksena miehelle sorvattiin sopimus myös ensi kaudeksi. Mutta uskon että lopulta ainakin yksi pelaaja on helpottunut tapahtumista ja motivoitunut kohtaamaan uusia haasteita urallaan, kiitos Mikko Varosen. KIITOS ALLU NELJÄSTÄ KAUDESTA KITEELLÄ JA MENESTYSTÄ JA TERVEYTTÄ URALLASI!
 
Siinä on kanssakirjoittelijoille trollaamista ja mutuilua 👍🏻
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös