Supervuoro Verkkolehti »

Kempeleen Kiri 2020

Viestejä
511
Vaihtelua keskusteluun, tässä ehdotus peluutukseen ensi kaudelle:

1. Koivisto (2K)
2. Määttä (1V)
3. Keski-Petäjä (3P)
4. Kleemola (2P)
5. Lassila (L)
6. Korhonen (3K)
7. Ojala / Hanhela (3V)
8. Suni / Luhtavaara (2V)
9. Hepokangas (S)
10. Pelkonen / (Meriläinen) (J)
11. Savikoski (J)
12. Korhonen (J)

Pelen sopimuskuvio ilmeisesti vielä auki, toukokuun lopussa piti tulla tietoa mutta ei ole kuulunut mitään. Ehdottomasti Pele ykköskotiuttajaksi jos pelaa ja aina ensimmäisenä lyömään kun tilannetta on.
 
Viestejä
2,885
No kyllä minusta tuo vaikuttaa kiukuttelulta, kun aletaan boikotoimaan seuraa sen takia, koska ei kerrota syytä harjoituspelien perumiseen. Jokainenhan toki tekee omat päätöksensä ja kaikkia ei voi ikinä miellyttää. Mutta nyt sun jutuista jää semmonen kuva, että Keki ja Saloranta olisi ikäänkuin vain kettuillakseen Lipolle peruneet pelit. Tähän en usko sitten millään ja kuullostaisi muutenkin oudolta ratkaisulta ottaen huomioon sen kuinka suosittuja takavuosina nuo paikallispelit on ollu. Olisihan Lähteenmäki myös voinut avata tiedotteessaan niitä syitä mutta eipä avannut. Laitettiin vain koko homma KeKin piikkiin vaikka tähän asti on ajoittain avoimesti kertonut seuran asioita. Vai väittääkö ettei tiedä syytä?

Mitäpä se Lippo kommentoisi KeKin perumaa ottelua. KeKillä on nyt Linnakankaan hallissa ja Sarkkirannan katsomoissa satoja tuhansia velkaa. Halli on tietenkin pankkilainojen vakuutena. Hozaa varmaan tiedottaa loputkin pelaajasopimukset, vai pitäisikö Lipon hoitaa sekin?
 
Viestejä
100

Eiköhän sielä Oulun suunnalla olla ihan tietoisia syistä miksi ottelu peruuntui. Kommentoisi siksi koska Lippo oli yhtenä osapuolena tässä koko jutussa. KeKin pelaajasopimukset eivät taas liity millään tavalla Lippoon.
 
Viestejä
1,017
No kyllä minusta tuo vaikuttaa kiukuttelulta, kun aletaan boikotoimaan seuraa sen takia, koska ei kerrota syytä harjoituspelien perumiseen. Jokainenhan toki tekee omat päätöksensä ja kaikkia ei voi ikinä miellyttää. Mutta nyt sun jutuista jää semmonen kuva, että Keki ja Saloranta olisi ikäänkuin vain kettuillakseen Lipolle peruneet pelit. Tähän en usko sitten millään ja kuullostaisi muutenkin oudolta ratkaisulta ottaen huomioon sen kuinka suosittuja takavuosina nuo paikallispelit on ollu. Olisihan Lähteenmäki myös voinut avata tiedotteessaan niitä syitä mutta eipä avannut. Laitettiin vain koko homma KeKin piikkiin vaikka tähän asti on ajoittain avoimesti kertonut seuran asioita. Vai väittääkö ettei tiedä syytä?
Ilmoituksensa mukaan tietää ja on lisännyt ettei asiaa kuitenkaan kerro koska ei ole ottelua perunut. Vaan se joka peruu kertoo syyn ja minusta tuo on järkevältä kuulostava toimintamalli. Ei kai kukaan edes epäile etteikö peruja ole KeKi, jos Lippo ilmoittaa näin olevan, KeKi voi taholtaan vastata ainakin sen että ei. KeKi voi halutessaan ilmoittaa syyn perumiselle mutta sen on oltava se todellinen syy koska toinen osapuoli voi puolestaan vastata jos asia ei ihan niin mennytkään ja keskustelu ei lopu siihen. KeKin taholta ei ole kiistetty sitä etteivätkö juuri he olisi peruneet peliä.

Kun ensimmäisen kerran kuulin perumisesta, ajattelin että syy on joku ottelujärjestelyihin liittyvä erimielisyys. Tyyliin Lippo ei varsinaisesti ole tehnyt mitään ei-kiellettyä mutta onkin ehkä ilmoittanut tekevänsä jotakin toisin kuin joukkueilla on aiemmin ollut tapana. Kenties jotakin jollaista ei kerrota julkisuuteen. Nyt keksin huonon esimerkin, täysin kuviteltu ja nimenomaan tällaista ei varmasti ole mutta ehkä tästä selkiää ajatus joka on mielessäni. Joukkueilla on aina aiemmin ollut joku sopimus peleihin liittyen jossa häviäjä kustantaa voittajalle saunaillan ja tämä olisi ikäänkuin perinne joukkueiden välillä. Nyt olisikin käynyt niin että on sovittu harjoituspeleistä ja Lippo-leiristä on sitten myöhemmin sanottu että tällä kertaa tällaista ei sitten olekaan mukana. Ja kun KeKi-leiristä kuullaan että ahaa, tästä ei tykätä ja päättävät että eipäs pelata sitten ollenkaan.

Joku tuontyyppinen juttu voisi olla uskottava ja ymmärrettävä. Tässähän heti alkuunsa alkoivat jutut siitä että KeKi perui pelit koska Lippo ei ole maksanut joitakin maksuja, näitä juttuja löytyy edelleenkin KeKi:n facebookin lukijakommenteista. Minä en alunalkaenkaan uskonut että tällainen voisi olla syynä. Ja onhan Lippo nyt - huhuista johtuen - kertonut miten on nuo asiat hoitanut. Nämä tällaset huhut ovat aina ikäviä juttuja, ei niitä tarvita yhtään mihinkään ja mikään asia ei muutu minkään osapuolen kannalta katsoen paremmaksi tuollaisten juttujen avulla.

Ja en minä tiedä onko Saloranta perunut Lippo-pelit vain kettuillakseen Lipolle. Oikeastaan en usko siihenkään vaan vain siihen että jotkut ihmiset ovat riitautuneet. Ei kaikkien tarvitsekaan olla kavereita ja riitojakin aina tulee mutta toivoisin kuitenkin että asiallisissa tekemisissä voitaisiin olla ainakin sen verran että joukkueet voisivat kohdata toisensa harjoituspeleissä ja etenkään jo sovittuja pelejä ei tarvitsisi perua. Lienee selvää että joku hiertää henkilökemioissa koska KeKi ei ole estynyt pelaamisesta kyseisenä päivänä. Tämä tällainen ei ole hyväksi alueemme pesäpallolle, minusta.
 
Samaa mieltä ettei tämä ole hyväksi alueemme pesikselle. Omakin veikkaus on, että kyseessä on jonkinlainen riitatilanne mikä johti sitten peruuntumiseen. Tai sitten kiista pelien kustannuksista. Mutta voisihan sitä ajatella niinkin, että jos se todellinen syy jollain tapaa asettaa Lipon negatiiviseen valoon niin onko silloin Salorannan ja KeKin rooli tässä olla se julkinen herjan heittäjä? Osaltaan selittäisi sitä mykkäkoulua.
 
Jos KeKillä olisi mahdollisuus saattaa Lippo epäedulliseen asemaan, niin se kortti olisi käytetty heti. KeKin pakka on niin sekaisin pesäpallon osalta, että uutisia kuuluu aika pian.
 
Viestejä
17
KeKi tiedotti 20.5, jotta Marko Pelkosen ja Aki Hanhelan kanssa on sovittu, että joukkueessa mukanaolo selviää toukokuun aikana, mutta eipä ole tosiaan kuulunut mitään.

Juurikin näin. Mielenkiintoista nähdä mitä varsinkin Pelkonen tekee. Tässä palaset loksahtelevat kohdalleen, mikäli mies siirtyy Ouluun pelaamaan. Eipähän tarvitse ihmetellä miksi paikallispelit peruttiin Kekin toimesta.
 
Viestejä
4,774
Kävi miten kävi mutta onhan tuo Oulun alueen pesäpallo nyt taas vähän kuin tämän lajin oma Pihlajakatu. Käänteitä, draamaa ja persoonia riittää joka lähtöön, pysyy mielenkiinto yllä kauden ulkopuolellakin :)
 
Viestejä
1,017
Samaa mieltä ettei tämä ole hyväksi alueemme pesikselle. Omakin veikkaus on, että kyseessä on jonkinlainen riitatilanne mikä johti sitten peruuntumiseen. Tai sitten kiista pelien kustannuksista. Mutta voisihan sitä ajatella niinkin, että jos se todellinen syy jollain tapaa asettaa Lipon negatiiviseen valoon niin onko silloin Salorannan ja KeKin rooli tässä olla se julkinen herjan heittäjä? Osaltaan selittäisi sitä mykkäkoulua.
Joo en tiedä.

Ainoa mitä tiedän on se että kadun typeriä sanojani, ne olivat harkitsemattomia ja tietenkään en aio boikotoida KeKi:n kotipelejä vaan olen niissä säännöllinen vierailija. Mulla on aina ollut hyvä fiilis KeKin matseissa, minkä takia asia muuttuisi jotenkin tai minkä takia haluaisin luopua noista hienoista hetkistä tulevaisuudessa?

Ihmiset tekevät virheitä. Ennenkaikkea minä teen virheitä ja puhelen typeryyksiä ajattelematta asioita tarkemmin. Muuta selitystä minulla ei sanoilleni ole, anteeksi vielä kerran jos pahoitin jonkun mielen.
 
Viestejä
3
Satun tietämään, että KeKillä olisi varsin montakin korttia käytettävissään liittyen tällä palstalla esiin nostettuihin kiistanalaisuuksiin. Mielestäni on vain järkevää jättää ne kortit käyttämättä ja keskittyä urheiluun.

Joku oli tuolla heittänyt ilmoille ajatuksiaan kokoonpanosta, kuinka virkistävää! Pitäisikö jonkun aloittaa oma keskustelu liittyen pelin ulkopuolisiin vääntöihin? Kumpi kiinnostaa enemmän, itse laji vai juoruilu? Itse olisin etenkin näin kauden kynnyksellä kiinnostuneempi pelillisistä kuvioista kuin hakemalla haetusta draamasta.
 
Onko Pelkonen tehnyt sopimuksen KeKin kanssa? Ilman mitään draamaa, liittyy peliin ihan olennaisesti.
 
Viestejä
2,885
Vaikea sanoa, kun en ole neuvottelijana kummallakaan puolella. Tiedätkö sinä?

Saloranta on kertonut toukokuun puolivälissä seuraavasti.
"KeKin joukkue kaudella 2020 miesten superpesiksessä:
Jani Lassila, Onni Määttä, Markus Keski-Petäjä, Matti Korhonen, Lauri Vuollo, Aleksi Hautala, Eera-Matti Karppinen, Ossi Meriläinen, Juhani Ojala, Jussi Korhonen, Joona Suni, Tommi Koivisto, Jonne Luhtavaara, Heikki Savikoski, Pekka Hepokangas, Valtteri Kleemola.

Marko Pelkosen ja Aki Hanhelan kanssa on sovittu, että joukkueessa mukanaolo selviää toukokuun aikana. Kempeleen Kiri ja Misa Märsylä ovat purkaneet sopimuksen yhteisymmärryksessä".

Nyt pitää vielä managerin tarkentaa vuosilukua, puhuttiinko Pelkosen osalta toukokuusta 2020 vai toukokuusta 2021?
 
Viestejä
4,019

Hänhän on sanonut, että se selviää toukokuussa. Ei hän ole sitä sinulle luvannut kertoa. Yhtä lailla Pelkonen olisi sen voinut kertoa itsekin, jos haluaa. Minulla on kuitenkin tunne, että sinä taidat asian tietää...
 
Viestejä
1,017
Ollakseen kausiketjussa 2020 kyseinen viestini on vähän off-topic mutta enpä tälle nyt muutakaan paikkaa keksinyt. Liittyy muutamaan (ex?) pelaajaan jotka ovat ilmeisesti peliuransa jo lopettaneet. Onko nyt niin että heitä emme tule näkemään enää missään peleissä? Kenenkään ajattelemani pelaajan kohdalta en ole nähnyt mitään varsinaista lopettamispäätöstä (toki sellaisia on voinut olla, mulla on vain jäänyt huomaamatta) vaan pelaajat ovat vain vähin äänin poistuneet rivistöistä. Ehkä ensin jonkin loukkaantumisen takia ja sitten ovat jääneet sille tielleen.

Ja näitä pelaajia ajattelin: Jarkko Hyry, Iiro Åman, Jouko Rautio, Matti Pellikka, Jyri Kyllönen. Vilkaisin nopeasti pesiksen maailman pelaajakortteja, siinä viimeiset merkinnät Raution osalta olivat vuodelta 2018, Hyry, Åman ja Kyllönen 2017 ja Pellikka 2016. Nämäkin veijarit ovat tarjonneet seuraajille useita mieleenpainuneita hetkiä ja olivat upeita pelaajapersoonallisuuksia.
 
Viestejä
511
Hyryä taidettiin muistaa jossain kotipelissä viime tai toissa kaudella. Hienoja pelaajia kaikki. Jatkossa toivoisin seurakulttuuriin semmoista parannusta, että lopettavat pelaajat huomioitaisiin esim. joukkueen nettisivuilla, somessa ja vaikka jossain kotipelissä. Nythän kaikki em. herrat ovat lopettaneet uransa hyvin huomaamatta.
 
Viestejä
511
Keskustellaanko välillä Kekin tämän kauden joukkueesta, alkavasta kaudesta ja pesäpallosta? Tähän mennessä täällä on ollut juttua lähinnä case Vihtkarista ja perutusta Lippo-pelistä.

Viikonloppuna ensimmäiset harkkapelit ulkona. Mitä veikkaatte, lähteekö Puli heti hakemaan todennäköisintä Superin avausmiehistöä vai testaileeko pelaajia? Mielenkiintoinen viikonloppu tulossa! 💙
 
Viestejä
366
Ilmeisesti joo. Ei ollut KeKi ihan heittopussi tuossa ottelussa. Jonkinlainen positiivinen signaali, että peli ei ole ihan sekaisin porukalla.
 
Viestejä
164
Pelkonen tänään kokoonpanossa, kakkoskopparina numerolla 4. Taitaa siis jatkaa Kekissä vaikka mitään virallista tietoa ei ole kuulunut.

Itse en ehtinyt ottelua seuraamaan. Miten Pele pärjäsi ulkopelissä? Jokeriosasto on senverran kotiutuspainotteinen, että olisi tärkeä saada Pele mukaan ulkopeliin. Jokeriosastolle saataisiin näin kaivattuja jalkoja.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös