Kurjaa tulla näin mestaruusjuhlien keskellä aloittamaan tällaista keskustelua.
Yritän olla henkilöimättä ja puhua ongelmasta itsestään, joskin se on vaikeaa kun on ns. hermo pinnassa. (Silloinhan juuri kannattaa kirjoittaa keskustelupalstalle,tiedän.)
Minua henkilökohtaisesti surettaa ja kiukuttaa naisten superpesiksen tämän hetkinen taso. Pelaajissa? Ei. Tuotteessa? Ei. Ottelutapahtumassa? Joskus.
Pelinjohtajien ja pelin johtamisen taso. Seurasin poikkeuksellisen tiiviisti tätä naisten kautta (juhlakaudesta kirjoitinkin yleisen keskustelun puolelle, vink vink*).
Omaan jotain kompetenssiakin lajin sisältä, mutta nyt puhun kuluttajan asemassa. Sellaisen kuluttajan joka kokee ymmärtävänsä lajista keskivertoa enemmän, eli siis seuraa myös taktisia asioita eikä pelkästään takalaittomien mittaa. Silläkään ei ole väliä mutta tämä tieto on tärkeä osa seuraavaa:
Yritän katsomossa tai television ääressä selittää vähemmän lajia seuraaville tiettyjä ratkaisuja joita pelinjohtajat ottelun aikana tekevät. Miksi tehdään tekninen palo, miksi lyöntijärjestys pyritään jättämään tiettyyn kohtaan tai vaikkapa miksi koppi tiputetaan? Miksi väliinjättö, mikä on tuplahaava ja miksi joillekin pelaajille ei lyödä tiettyjä lyöntejä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tällä kaudella iski vasten kasvoja totuus että useammin kuin harvemmin jouduin vastaamaan kysymykseen "miksi ne tekivät noin?" tyrmistyneenä "en todellakaan tiedä.".
Kuten nyt joka toinen kommentoi pitkin atk:ta niin tähän finaalisarjaan se kulminoitui oikein rumasti. Tosiasia on kuitenkin se että eipä se joukkueita vaihtamalla kauniimmaksi olisi mennyt. Seurasin suu auki sekä häntäpään taisteluita ruudusta ja paikan päällä, keskikastin pleijaritaisteluita ja kärkipään menestystä. Läpi koko sarjataulukon tämä asia pisti pelillisesti eniten silmääni. Kuin tätä faktaa korostaakseen pelinjohtajat toisensa jälkeen vielä alleviivasivat osaamattomuuttaan lehdistötilaisuuksissa yksi toisensa jälkeen.
Muutama pohdinta joista mielelläni nostan virheen merkiksi käteni pystyyn jos olen yksin tämän tunteen kanssa.
- Eikö naisten pesis kiinnosta osaajia?
- Eikö meillä pienenä lajina ole tarpeeksi osaajia?
- Onko parempi palkata entinen pelaaja nimen takia kuin sellainen joka edes jossain määrin on tottunut toimimaan viuhkan kanssa? Vai onko ongelma siinä että nimenomaan kun ei "palkata" niin taso on myös mallia harrastelija?
- Vai onko kenties niin että seurajohtajat eivät tiedä lajista muuta kuin tilastot?
- Onko hyvä ratkaisu palkata ensi kaudeksi Emma Körkkö Kirittärien pelinjohtajaksi? Peltokangas todennäköisesti parantaisi ainakin Mansen tilannetta? Ei liity mitenkään näihin nimiin muuten kuin niin että he lopettivat tänään pelaajauransa ja olisivat tekstitv:n mukaan hyviä pelinjohtajat ensi kaudeksi, eikö? Anteeksi Henna ja Emma, olitte vain esimerkkejä.
- Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: Onko todellakin niin että minä vain olen pudonnut lajikehityksestä ja pesäpalloa pelataan nykyään näin? Tämä saattaa jopa olla todennäköisin vaihtoehto ja hyväksyn jos näin on.
En halua henkilöitä alttarille kantaa tässäkään asiassa. Omaan silmään vain tämä kausi oli kamalaa katseltavaa pelinjohdollisesti. Ei poista sitä faktaa että joukkoon mahtuu myös onnistumisia, mikä on hieno asia.
Ajatuksia?