Nyt täytyy vähän olla erimieltä. KaMassa 3 viimeistä junnujen menestyneintä joukkuetta ovat 2001, 1999 ja 1996 syntyneet, jotka ovat mestaruuksia voittaneet. 96 vuosikertaa on Superissa 2 pelaajaa, 99 vuosikertaa on 4 pelaajaa ja 01 vuosikerta ikävä kyllä hajosi kohta sm kullan jälkeen junnuina jo, ja esim 1 pelaa nhl lätkää ja 1 ässissä. 2 on ykkössarjassa. Ei sieltä junnuista niin vaan superiin tulla. Kovin montaa nuorta ei mistään joukkueesta usein nouse, harvassa ovat. Mielestäni 4 pelaajaa 99 joukkueesta on aivan hyviä lupauksia, Utunen pelannut jo 15 vuotiaasta asti superia. Jossain kohtaa tulee aina junnutuotannossa suvantovaihe, mutta saattaa silti tulla hyviä pelaajia superiin, vaikka junnujoukkue ei menestyisikään. Tärkeintä mielestäni on koko pesisperheelle, että harrastajamäärät saataisiin nousuun ja että useammat joukkueet ja seurat voimakkaasti juniorityötä tekisivät. Ihan hyvin on pikkuinen Kankaanpää kartalla ja töitä tehdään. Nykypäivänä ei enää ole sitä samaa tunkua, kuin 10-15 vuotta sitten, kun junnuissa oli samaa ikäluokkaa jopa 2 joukkuetta, nyt ei tahdo kunnolla saada edes yhtä kasaan. Arvostelu ja ihmettely on helppoa, mutta eikun itse sinne junnutoimintaan mukaan, niin simmut aukeaa, eikä ihan puskista ihmetellä. Mikään ei tapahdu itsestään. Avartaa huomattavasti näkemyksiä ja näkemystä koko lajista, kun toimii mukana junnutoiminnassa, leireiltä asti, suosittelen. Spekulointi vähenee kun tulee tietos tilalle.😀