Jere Paananen menee siihen kastiin, jossa aikaisin aloitetun monipuolisen harjoittelun kautta menestyy aina sinne juniorivuosien loppuun saakka, aluksi loistavasti ja myöhemminkin keskimääräistä paremmin. Lahjakkaat, myöhemmin pelaamisen aloittaneet ja vähemmän harjoitelleet ottavat sitten vuosien edetessä näitä "superlupauksia" kiinni ja menevät jotkut myös ohi. Varsinkin fysiikaltaan muita edellä olevat nuoret näyttävät usein niiltä parhailta pelaajilta junioreissa. Päinvastainen tapaus on esim. Koplan Ville Pesu, joka ei vanhempana juniorinakaan pelannut montaakaan ottelua, koska ei mahtunut porukkaan. Nyt hän on sitten reilusti yli kaksikymppisenä lyönyt itsensä läpi maan ehdottomaan eliittiin jokerina. Vähän saman tapainen oli Santeri Löppönen, joka ei mahtunut myöskään kokoonpanoon, ei ainakaan ulkopeliin. Vahinko, että hän lopetti kadettikouluun päästyään hyvin nuorena uransa juuri, kun oli päässyt eturivin jokeriksi. Valmentajilla pitäisi olla silmää arvioida esim. C-junioreiden potentiaalia ja koettaa estää liiallisia lopettamisia siksi, ettei kaveri mukamas pärjää.