Koska lukkari on joukkueen pelaajista se, joka omalla suorituksellaan vaikuttaa eniten ulkopelin onnistumiseen, niin nostan esiin toisenkin kehittämiskohteen Toikan pelissä. Se on 0-tilannepelaaminen.
En ole pitänyt kirjaa, mutta tänään tuntui jälleen kerran siltä, että vastustajan nopeimmat etenijät Matola ja Sanni Syrjälä pääsivät ilmaiseksi väärällä kentälle useamman kerran. Santahuhta sen sijaan ei juuri antanut samanlaisia lahjoja JoMan nopeimmille etenijöille. Hän pani JoMan kärjen aina tekemään itse töitä oman kentälle pääsynsä eteen. Aika usein se jäikin haaveeksi.
Tämä on minusta keskittymiskysymys. Jotenkin tuntuu, että kun edellinen tilanne on purkautunut esimerkiksi koppilyöntiin, niin Toikka ottaa henkisesti hengähdystauon, ja sitten lipsahtaa jo vastustajan uusi kärki vapaalla kentälle.
Mieleen palautuu pesishistorian ehkä paras 0-tilannelukkari Jukka Holttinen. Hoidelle oli aina kunnia-asia, että ykköspesä pysyi puhtaana mahdollisimman pitkään. Monesti se pysyikin tyhjänä ainakin puoli lyöntikierrosta, tai joskus jopa koko kierroksen.
Miten Holde sen teki? Hyvän perussyötön lisäksi keskeistä oli se, että Holde keskittyi jokaiseen 0-tilannesyöttöön niin kuin se olisi koko ottelun ratkaiseva ajolähtö. Tolpat pysyivät lautasella eikä vastustaja saanut ilmaisia kentällemenoja. Välillä Holde antoi tolppasyötön syöttöliikkeestä matalan, ja lyöjä häkeltyneenä löi laittoman.
Myös Mari Mantsinen käyttää samaa kikkaa. Mantsisen pelaamisessa on muutenkin paljon samaa kuin Holttisella, samalta seutukunnalta kun ovat lähtöisin.
0-tilanteeseen keskittymisessä olisi Toikalle vielä toinen kehityskohde ensi talven harjoituksiin.