Ainii että joukkue muutenko ei voi kasvaa vuosien varrella? Kyllä ne pelaajat kasvaa.
Täsmälleen
@Marducan! Samoin kypsyy pelinjohtajat - joistakin pelinjohtajista kasvaa voittajia, joistakin ei. Peni Pennanen kasvoi täyteen mittaansa pelinjohtajana kolmantena ykköspelinjohtajavuotenaan yhdessä joukkueensa kanssa.
Toinen voiton avain tuolloin oli minusta tarkkaan harkittu, säästeliäs ja onnistunut hankintapolitiikka, joka perustui siihen, että otetaan vain se pelaaja, joka välttämättä tarvitaan, mutta ei hamuta liikaa erinäisiä hahmoja paikoille, joihin löytyy joko jotakuinkin yhtä hyviä tai koulittavissa olevia tyyppejä jo omasta takaa. Silloin kohtaa tarpeet ja kemiat ja silloin joukkue itse on paras korkeakoulu sen kaikille jäsenille, pelinjohtaja mukaan lukien. Tätä olen toisaalta jo jauhanut aiempina vuosina ihan riittävästi.
@Pesisaiheinennimimerkki n ja palstan jymyläisten kanssa olen samoilla linjoilla Rytkösen suhteen, vaikka kyllähän tämä tosiasia päähän ottaakin ja mielen saa matalalle. Rytkönen voi olla loistelias runkosarjan pistekuningas, mutta ratkaisupeleissä hän on toistaiseksi ainakin minusta ollut aika surkea tilanteiden tuhoaja ja omanhännännostaja, jolla ei ole vielä tarpeeksi motivaatiota pelata nöyrästi joukkuepeliä. Ihan rehti jätkä se sinänsä on. Pesispelaajat yleensä on. Mutta jo Jymyn kultadokkaria katsoessani kiinnitin huomiota, että tarkasti kertasi siinä tasan vain omia tilanteitaan ja niistäkin tasan vain onnistumisia, mutta muiden tekemiset ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ja ettei se niitä oikeastaan edes noteerannut. Hohhoijaa.
... no, ja ajattelin jo, etten viitsisi enää mennä mukaan
@toiseksiviimeinenlyöjä n iänikuiseen Puhtimäen kehumiskerjuujuttuun, koska se vähän alkaa jo pitkästyttää, ja toisaalta tätä on riittävästi jauhettu jo vuoden 2018 ketjussa, mutta tulkoon nyt vielä kerran sanotuksi asia, johon vakaasti uskon: Puhtimäki tuli Jomaan kypsänä voittamaan. Hän oli kasvanut pelaajana siihen pisteeseen, ettei enää ollut täysillä motivoitunut pelaamaan muuta kuin voittamaan kypsässä joukkueessa. Se on itsetuntemusta ja rehellisyyttä. Pointti on kuitenkin nimenomaan se, että Joma ei ollut vielä tuolloin voittava joukkue, vaan vasta voittamaan kypsä joukkue. Puhtimäki tuli myös tekemään töitä yksin ja muiden kanssa yhdessä, palvelemaan ja antamaan koko kapasiteettinsa joukkueen käyttöön ja juuri sillä tavalla oppimaan muilta, antamaan ja kasvamaan täyteen mittaansa vielä viimeiset tarvittavat sentit; ne, joiden potentiaalin itsessään täsmälleen jo tiesi ja tunnisti. Hän tuli löytämään yhdessä jaetun pesiksen taian täysivoimaisena, sen, jonka sivutuotteena on voittaminen. Siksi Puhtimäki sekä oli ratkaiseva palanen että ei ollut yhtään sen tärkeämpi palanen kuin joukkueen heikoin tai kokemattomin lenkki. Ja olen aivan varma, että tämä äsken sanottu ei olisi hänelle itselleen mitään vähättelyä vaan vain kauniisti sanottu totuus, josta voi olla syystä ylpeä.
Rytkösessä en tuota samaa vielä näe. Enkä myöskään vielä näe Huotarissa sitä pelinjohtajaa, joka antaa Rytköselle halun löytää itsessään tuo potentiaali. Mutta katsotaan nyt. Ja toivotaan tietysti!
Menneen kauden hienoimmat pelit Joma pelasi Sotkamoa vastaan, jolloin entiset sotkamolaiset Huotari ja Väliaho ja koko muukin Sotkamoa varten syttymään jo tottunut joukkue löysivät itsestään uusia kierroksia ja piilossa olevaa voimaa ihan hämmästyttävän hienosti.
Mutta sanotaan vaikka niin, että paljon kasvunvaraa voittavaksi pelinjohtajaksi näen vielä pelinjohtajassa, joka tekee niin kuin Huotari (kolmannessa?) Jymy-pelissä teki, eli antoi (muistaakseni palottomassa) ajolähtötilanteessa Toivolan ensin koettaa kahdesti kotiutusta j
a kolmannella käski lyömään taktisen laittoman kotipesään, ja että sama toistui seuraavaksi lyöneen Wahlstenin kanssa. Ilmeisesti Huotari ei luottanut siihen, että joukkue osaisi tehdä sitä, mitä oli ennalta sovittu siltä varalta, että tällainen tilanne tulisi vastaan tai sitten siitä ei edes ollut ennalta sovittu mitään. Hm. No okei. Mutta kyllähän se on kuitenkin jo ihan liian posketonta, että Huotari ei edes sen vertaa halunnut juoksua tuossa vähäjuoksuisessa pelissä yrittää, että olisi ottanut aikalisän, jossa olisi sovittu, että joukkueen kaksi parasta lyöjää yrittävät vielä kolmannella täysillä, ja samalla iskostettu pesillä olevien tyyppien päähän, että kukaan ei liiku pesiltä, ennen kuin ollaan IHAN VARMOJA. Se ei vain ollut voittavaa pesäpalloa, se oli häviävää pesäpalloa, vaikka sillä jo valmiiksi nuijittu Jymy voitettiinkin.
Ja siksi pronssi oli tosihieno saavutus, ja olen tosi iloinen, että todelliset taistelijat Väliaho, Kuosa, Litti, Niemeläinen, Piiro ja joukkueen nyt ilmeisesti jättänyt Henri Lomu sen vielä ansaitusti saivat. Ja tottakai olen fanina pronssista hirveän ylpeä, koska tänä vuonna skaba oli käsittämättömän kova.
Toki sekin tosiasia on tunnustettava, että hyviä pelinjohtajia ei kasva puissa. Niin, ja se, mistä aloitin, että hyvä pelinjohtaja on pelinjohtaja, joka on halunnut kasvaa joukkueensa kanssa hyväksi pelinjohtajaksi. Ja monessa tapauksessa opiskellut sitä pitkän ajan kuluessa ja monissa eri joukkueissa. Meillä nyt on Huotari, joka ei ole vielä mikään Niskanen tai Pennanen, mutta voihan siitä vielä hyvä tulla. Tai siis ihan paras. Ehkä. Tai sitten ei. Enkä ainakaan itse ole sen suhteen mitenkään toiveikas. Mutta katsotaan.
