Juu kiitos LBC myös
hol.. hmph huolenpidosta! Olen imarreltu, että Kymenlaaksossa asti kannetaan huolta vähäisen persoonani vapaa-ajan aktiviteeteista ja katsomoseurasta
Totta ihmeessä pelinjohtajaa voi kritisoida, jos ei peli kulje. Se johtaa peliä, kantaa vastuuta ja sen tehtävä on reagoida, jos peli selvästi mättää eikä valittu linja tuota haluttua tulosta.
Ja tottakai pelinjohtajaa saa kritisoida myös täällä pesisentusiastien lempiharrastuspalstalla, kunhan ei henkilökohtaisuuksiin mennä, jos siltä tuntuu. Nyt tuntuu.
Ja totta tosiaan oli niin ihanaa Pennasen aikaan istua Kerubilla, voi veljet! - jännittää ja elää mukana! Ei totta totisesti ihme, että hurahdin tähän peliin. Ja ihana oli myös kuunnella lehdistötilaisuuksia pelin jälkeen: jos peli kulki huonosti, Pennanen reagoi siihen katsomalla peiliin ja ruoti omia virheitään ilman muuta ymmärtäen olevansa siinä isoimpana vastuunkantajana.
Puhtimäen hiljattaisessa Kansallispeli-podcastissa
Puhtis kertoi, kuinka Joman alkukausi 2018 takkusi pahasti ja kuinka
Pennanen oli pelin jälkeen sanonut joukkuelle, että jos vain sanotte, astun sivuun, koska en saa teistä täyttä potentiaalia irti enkä osaa olla nyt tässä paikassa tälle laivalle olla kapteenina. Se oli ollut puhdistava keskustelu ja siitä lähti kunnon rakentaminen käyntiin. Ja uusi rentous ja uusi luotto.
Kuvittelen, että just tää on se pelinjohtokulttuuri, johon Joman nykyinen kantajengi on tottunut, ja joka toimii sille. Doksa tulee toisesta ympäristöstä ”jossa on totuttu voittamaan”. No ja on totta totisesti totuttu ihan ilman mitään lainausmerkkejä. Sotkamolainen vakipeliseuravierustoverini (huom! huom!) Kerubin B-lohkossa on kuitenkin sitä mieltä, että tällä hetkellä Doksa on jymähtänyt sotkamolaisen ajanlaskun vuoteen 2015. Minkä jälkeen Sotkamo on mennyt taas valtavasti eteenpäin, koska pesis on peli, joka kehittyy koko ajan.
Ja tämä asia, että sotkamolainen vuosi 2015 ja joensuulainen vuosi 2021 eivät nyt kohtaa, on valitettavaa ja tällä hetkellä erittäin kiduttavaa katsottavaa sekä Kerubin katsomossa että kotiruudulta. Inhimillisesti se on toki ihan ymmärrettävää: Doksa haluaa antaa Joensuulle parhaansa, mutta kun juuri kukaan ei ole ihmepala ihan joka paikkaan ihan heti ihan sellaisenaan, vaikka olisikin norjalainen hiihtäjä tai sotkamolainen pesäpalloilija.
Lehtimäki aloitti ykköspelijohtajakautensa analysoimalla lehdistötilaisuuksissa joukkueen joka ikisen virheen ja näyttämällä tyytymättömältä (enkä kamalasti yllättynyt, kun Puhtimäki tossa podcastissa naureskeli Haapasalolle, että Lehtimäki harvoin esitti kritiikkiään positiivisen kautta). Mutta: Lehtimäki kykeni tekemään korjausliikkeen. Juhannuksen jälkeen 2019 alkoi tulla rakentavuutta lehdistötilaisuuksiinkin ja peli alkoi taas kulkea. Miljoona pistettä.
Tämänpäiväisen lehdistötilaisuuden ja matsiraportin perusteella Doksa ei ainakaan vielä halua analysoida mistä mättäminen mahtaa johtua. Siis täällä
Kotivoitolla juhannuksen viettoon! " –
Esitys oli erittäin kehno. Harmittaa yleisönkin puolesta, mutta ottelun jälkeen tuoreeltaan joukkueen kanssa sovittiin, että tätä peliä ei jäädä ruotimaan yhtään eteenpäin. Sovimme, että toista kertaa tämä ei pääse tapahtumaan, päätti Korhonen."
Toivottavasti kuitenkin pokkaa ja kanttia katsoa peiliin löytyy. Kyllä tässä vielä aikaa on, ei tosin ihan tuhlattavaksi asti. Mutta kyllä juhannuksen jälkeen ehtii vielä ihan mainiosti!
Ja jottei väärinkäsityksiä synny, niin ei se niin ole, että mulle kelpaa vain voitto, vaikka jotain sellaista olin aiemmista viesteistä ymmärtävinäni. Silläkin uhalla, että joku keksii kommentoida ”väärinkö voitettu”, niin tämänpäiväinen oli musta harmittavampi ja ankeampi peli kuin moni mehevä tappio. Haluaisin vain sitä, että pelissä on tilaa onnistua ja epäonnistua, yrittää parhaansa, ylittää itsensä enemmän kuin alittaa itsensä, käyttää mielikuvitusta ja luovuutta ja ottaa ilo irti pesiksen mahdollisuuksista psykologisena ja fyysisenä strategisena älypelinä sen sijaan, että pitäisi koko ajan joutua pelkäämään sitä, että tilastot pelaavat meitä vastaan, saada päälle flow ja nautiskella, luottaa itseensä, pelikavereihin ja pelinjohtoon.
Mutta tänäänkään ei edes ykköskärki tai Kettu saaneet luottoa lyödä muuta kuin koppia kolmannella. Vähemmästäkin alkaa tulla paineita painetta lyöntiratkaisun hetkellä. Oikeastaan rupesin ryytyneesti ajattelemaan ”pesäpallossa lyöjällä on kolme lyöntivuoroa, mutta tässä nykyisessä Doksan johtamassa Joman pelissä kaksi, koska kahdella ekalla täytyy onnistua täydellisesti joko kentälle menossa tai kärjen siirtelyssä ja kolmannella on pakkokoppi.” Ei ihme, että sitä kolmatta pakkokoppia lyödessäkin alkoi jo kovin monia hermostuttaa. Eikä ihme, että kun pesille vihdoin päästään, sitä sitten kokee olevansa kuin miinakentällä eikä etenemässä hiekkatekonurmella kybällä kannustava kotiyleisön edessä, niin että hätiköi ja hermoilee ja tekee mänttejä ratkaisuja ihan itselleen epätyypillisesti…
Tahtoisin, että mulla olis Joma-fanina sellainen tunne, että mun rakkaalla joukkueella on KIVAA, kun ne pelaa. Nyt sellaista tunnetta ei ole kuin ihan pieninä välähdyksinä. Huoh. Toivottavasti pian taas on. Voi anna nyt palaa Doksa! Ei ne palot niin vaarallisia ole eikä niitä loputtomasti voi vältellä! Ei niihin edes kuole, muuta kuin joskus muinoin Sotkamossa.