Supervuoro Verkkolehti »

Joensuun Maila 2021

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
2,038
Ei pelata Oulussa, mutta ei kyllä kaukanakaan. Kempele ja Oulu ovat naapurikuntia ja keskustojen välillä taitaa olla linnuntietä noin peninkulma.
 

kontiola

Tuntuuko jostain muustakin siltä, että nyt pitäisi Doksan vaihtaa strategiaa ja mennä itseensä?
Peli tuntuu menevän aina vain jäykemmäksi eikä tällä reseptillä saada hurmosta aikaan ei sitten millään.
Tai edes rentoa itseluottamusta.
 
Viestejä
13,085
Älä nyt @kontiola - tämän takiahan sitä sarjaa pelataan kun mikään ei ole varmaa, tpdennäköisyydet sitten eri asia.
 
Viestejä
115
Ei voi enää kuin ihmetellä Doksan valintoja sekä sisällä, että ulkona.

Onko Österlund oikeasti noin paljon huonompi hommassan kuin Väistö? Vai miten nuo lyönnit suuntautuvat jatkuvasti väärään suuntaan, etenijää otetaan kotiin aivan milloin sattuu ja kotiutustilanteet ovat olleet kyllä aivan surkeita haamuja edellisten kausien vastaavista? Osasin kyllä odottaa vaikeuksia kun hänet otettiin remmiin, mutta en nyt näin suuria. Tuntuu myös, ettei kukaan koko joukkueesta osaa enää lyödä, edes tuohon aivan perussyöttöön mitä tänäänkin koko ilta tarjoiltiin.

Ulkopelissä ihmeellisiä nukahduksia jälleen, Villeltä muutama hyvä poiminta ja harvoja onnistujia siellä.

Aukot rosterissa alkavat näkyä, toivotaan että saadaan joukkue normaaliin koostumukseen juhannustauon jälkeen. Ja että silloin peli alkaisi näyttää edes etäisesti siltä, miltä sen pitää. Nyt ollaan siitä todella kaukana.
 
Viestejä
2,110
Jäi vaikutelma, että tosiaan rentous puuttuu, ei ollut voitonnälkää.
Hyvän Jymymatsin jälkeen ”vain pelailua” ?
Toisaalta niin tuttua Jomaa jo aiemmiltakin vuosilta.
Ei katastrofi kuitenkaan menetetyistä pisteistä huolimatta.
Ensi kerralla uusi, eri päivä ja toinen joukkue vastassa...
 
Viestejä
13,085
Mutta kun tästä puuttuu jotain. Syvä huokaus.

Ei ole sama tunne kuin kaksi vuotta sitten vai? Mutta niinhän sen pitää ollakin kaikki suhteet muuttuvat ja kehittyvät ajan kyötä. Ja kyl se vastustajakin haluaa voittaa, olisi omituista ja tuskin edes kovin hauskaa jos niin ei ikinä kävisi.
 
Viestejä
148
Aina kun Kemppainen puuttuu kokoonpanosta niin itselleni tulee epävarma fiilis että mitä tästä tulee.
Nyt ulkopeli ei päästettyjen juoksujen valossa ollut katastrofi mutta Kiri teki ekallakin jaksolla tilannetta liian helposti. Tokan jakson läpäri kakkosluukusta meni liian helposti.
Jokeriosastolla ei nyt ollut vaihtajaa eikä etenijä onnistunut. Sisäpeliä ei saada rullaamaan ei sitten millään. En oikein tiedä mikä siinä tökkää. Jatkuvuus puuttuu ja kotiutuspuolella toistuvat onnistumiset samoin.
 
Viestejä
2,885
KeKi oli tänään parempi joukkueena. Kotijoukkueen kopparit pelasivat virkaveljiään huomattavasti paremmin. KeKin lyöjämiehet, Korhoset ja Pelkonen hoitivat hommansa tasokkaammin kuin Litmanen, Rautiainen ja Wahlsten. Vuollo onnistui myös hienosti paineen alla. Turha on Doksaa syytellä avainpelaajien hyytymisestä, KeKi oli vaan tänään parempi.
 

LBC

Viestejä
4,273
Kemppaisen merkityskö on noin iso? Sotkamo kaatui muuten samalla kokoonpanolla.

Keki on tänä vuonna kova, tulee voittamaan muitakin ylemmäs rankattuja, vaikka Saloranta valittelikin, että ei tuolla vielä kuuhun mennä.
 

kontiola

Ei ole sama tunne kuin kaksi vuotta sitten vai? Mutta niinhän sen pitää ollakin kaikki suhteet muuttuvat ja kehittyvät ajan kyötä. Ja kyl se vastustajakin haluaa voittaa, olisi omituista ja tuskin edes kovin hauskaa jos niin ei ikinä kävisi.
Periaatteessa olen kyllä samaa mieltä: Vaihtelu virkistää ja sitä rataa, ja Keki pelasi hienosti ja ansaitsi totisesti voittonsa tänään.
Mutta kun ongelma on se, että tää raastava tunne oli täysin päällä jo torstain pelissä Sotkamoa vastaan.
Sisäpelin pelinjohto on kamalaa, ja siitä heijastuu epävarmuus kaikkeen muuhunkin tekemiseen.
Mr Madizinen kanssa olen kyllä samaa mieltä siinä, että kyllä tästä voidaan noustakin eikä tarvitse vielä tuhkaan ja säkkiin pukeutua. Mutta ei nousua tule, jollei jotain periaatteellista muuteta.
 
Viestejä
399
Kemppaisen merkityskö on noin iso? Sotkamo kaatui muuten samalla kokoonpanolla.

Keki on tänä vuonna kova, tulee voittamaan muitakin ylemmäs rankattuja, vaikka Saloranta valittelikin, että ei tuolla vielä kuuhun mennä.
Ei voita. Tämä oli kerran kesässä-tapahtuma.
 
Viestejä
784
Ihailin Kekin lukkarin peli-iloa ja joukkueen riemua voitosta. Plussaa JoMalle ainakin se, ettei ulkokenttä enää vuoda kuten aiemmin ja Välläri oli jees.

Mutta täytyy myös sanoa, että juuri v***ttaa kuin oravaa, jonka käpy jäätyi. Liekkö helle vai mikä, mutta meni jotenkin tunteisiin tänään tämä häviö, enkä pysty minkäänlaiseen järkevään analyysiin. Noooo yksi peli sinne tänne.
 
Viestejä
2,110
Joman palapeli on vielä hajallaan.
Mikäli se saadaan koottua suunnitellusti, pelataan syksyllä hyvin.
Hyvä potentiaali on kuitenkin koko ajan
olemassa, mihinkään se ei onneksi ole hävinnyt.

Kaksi ja kolme vuotta sitten, mestaruuskesinä, sattui monia rimanalitusmatseja näin juhannustuntumassa. Silloin niistä siis noustiin.

Viime kesän pelit taas olivat voitosta voittoon liitoa, joskus huonollakin pelillä. Plejoissa sitten se jyrkkä laskeuma.
 
Viestejä
347
KeKi oli tänään parempi joukkueena. Kotijoukkueen kopparit pelasivat virkaveljiään huomattavasti paremmin. KeKin lyöjämiehet, Korhoset ja Pelkonen hoitivat hommansa tasokkaammin kuin Litmanen, Rautiainen ja Wahlsten. Vuollo onnistui myös hienosti paineen alla. Turha on Doksaa syytellä avainpelaajien hyytymisestä, KeKi oli vaan tänään parempi.
Hyvin sanottu. Ihan pelaajamuutoksista johtuen oli odotettavaa, että Joensuu ei ole se kone mitä aiempina vuosina. Vaikka täällä luotetaan nykyisiin vastuunkantajiin, väkisin puhtimäkien, jussiloiden, kivisten jne lähtö näkyy jossain, vielä kun Kemppainen ja Hartikainenkin sivussa. Doksa on turvallinen syntipukki, mutta oliko tänäänkään peli pj:stä kiinni? Tuskin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
13,085
Periaatteessa olen kyllä samaa mieltä: Vaihtelu virkistää ja sitä rataa, ja Keki pelasi hienosti ja ansaitsi totisesti voittonsa tänään.
Mutta kun ongelma on se, että tää raastava tunne oli täysin päällä jo torstain pelissä Sotkamoa vastaan.
Sisäpelin pelinjohto on kamalaa, ja siitä heijastuu epävarmuus kaikkeen muuhunkin tekemiseen.
Mr Madizinen kanssa olen kyllä samaa mieltä siinä, että kyllä tästä voidaan noustakin eikä tarvitse vielä tuhkaan ja säkkiin pukeutua. Mutta ei nousua tule, jollei jotain periaatteellista muuteta.
Hmm, ok. Jos koko sun lähikatsomo on samaa mieltä niin vaihda katsomonosaa. Onko se pelinjohtaminen ainoa joka takkuaa vai tekeekö pelaajat suoritusvirheitä myös?

Mut ongelma on todellinen jos oman joukkueen pelaaminen ei tunnu oikealta. Aidan yli kurkkiminen voi auttaa, käy vaikka katsomassa pari Jipon - sekös se paikallinen potkupallosuuruus on - peliä tms. Tai vaikka ongella sen joen rannalla. Vai olitko sä täällä Etelä-Suomessa sittenhän voi käydä katsomassa vaiikka Iittalan Naivisteja tms.
 
Viestejä
115
Onko se pelinjohtaminen ainoa joka takkuaa vai tekeekö pelaajat suoritusvirheitä myös?

Ei tietenkään ole pelinjohto ainut joka takkuaa, mutta kyllä siinä asioita on jotka vaativat isoa muutosta. Yksilösuoritukset eivät ole olleet vaaditulla tasolla, mutta eivät ole kyllä olleet pelinjohdolliset seikatkaan. (Muun osan viestiä jätän taas kommentoimatta, siinä nyt ei ollut päätä eikä häntää.)
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös