Supervuoro Verkkolehti »

IPV 2021

Viestejä
489
Omalta kohdaltani kaikki kolme viimeistä peliä jäivät työkiireiden vuoksi näkemättä, mutta teksti tv tuli tutuksi pitkästä aikaa ja kun sain viestin Jussilan onnistuneesta kotiutuksesta, niin taisi pieni kirosana päästä suustani. Silti harmitus hävisi nopeasti, joukkue ylitti itsensä ja kaikki odotukset kauden tärkeimmillä hetkillä. Spekulointi on turhaa, mutta jokainen voi itsekseen arvioida, olisiko IPV:n mahdollisuudet nousseet ehjän Pietisen ja Keinäsen avulla torstaina Imatralla.

Nyt on tietysti tärkeintä saada noussut yleisön mielenkiinto pysymään ylhäällä kevääseen saakka ja hyvien tuloksien kautta näkymään se kasvavina yleisömäärinä. Toivottavasti myös Valkeapää saa riittävästi apua työhönsä. Tiedän toisen lajin kautta, kuinka haastavaa on pääsarjatasolla tehdä tuota taustatyötä liian pienillä resursseilla.

Keinäsen lähtö on tietysti sääli, mutta Laakso pystyy hänet ainakin sisäpelissä paikkaamaan. Piiraisen lähtö pitää myös paikata, vaikka Piirainen olikin pettymys viimeisissä peleissään. Jos tuo Hacklin huhu pitäisi paikkansa, niin olisi täydellinen vaihtoehto jokerikolmikkoon tai miksei numerolle kolme yhtä hyvin. Toivolan jatko olisi tietysti elintärkeää, hänen korvaamisensa ei taida onnistua millään, ei ole vapaana yhtä laadukasta lyöjäjokeria. Kopparien tilanne on haaste. Pietinen saanee kätensä kuntoon, mutta onko Haukka vaihtoehto tai riittävä toiseksi koppariksi? Mielelläni hakisin siihen rooliin kovakätisen miehen, mutta ei ehkä kuitenkaan Hacklinia.
 
Viestejä
8
Onnittelut koko IPV:n joukkueelle tältäkin etäkannattajalta ja tosi onnellinen olen näiden "iki-IPV"-läisten Matti Mansikan ja Pertti Laakson puolesta. Ei ole tainnut aina tulla arvostusta tavalla, jota tuo aika pyyteetön työ Imatran pesäpallon eteen on näiden henkilöiden osalta tehty.

Luulenpa, että sopimustilanne alkaa olla ajankohtaan nähden huomattavan paljon paremmalla tolalla kuin viime vuonna tähän aikaan. Ei tarvitse ehkä enää haalia alekorin pohjilta niitä pelaajia, jotka eivät muille kelpaa. Tosin en tällä tarkoita, että esim. Pietinen ja Keinänen olisivat näitä etukäteenkään olleet mm. edellisen vuoden tilastojen pohjilta. Tono kelpaa tietenkin vaikka ns. parasta ennen päiväys on kyllä jo mennyt, sama kommentti olisi Juho Hacklinille, mutta hänellähän lienee sopimusta jäljellä vielä Kouvolan kanssa. Itse haikailisin Siipe/Hp akselilta Muurua, Lanaa ja Hemeä osittain jo IPV-taustojen takia. Ja Veeti Lankinen ehdottomasti ensi vuonna pois Lohesta, aika hyvät kärkilyöntiprosentit siellä. En ole ikinä nähnyt kyllä pelaavan ulkopeliä, joten onko kenelläkään siitä mitään kuvaa? Pelannut kopparina Lohessa??

Mutta viikon sisällä ilmeisesti jo tulee uutisia. Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja Manselle / Mansen kannattajille onnittelut välieriin pääsystä. Siellä kohtaavat erittäin mielenkiintoiset parit, joten jännättävää riittää edelleen!
 
Viestejä
806
Palloveikko tyhjensi pajatson niin hyvin, että käyn itse tuntemuksia pelaajien osalta. Ei pysty kaikkia tilastoja käymään läpi, joten seuraava ei ole faktaa vaan omia ajatuksiani ja hetkessä kirrjoitettua. Menneestä kaudesta ja mahdollisesta jatkosta.

IPV Reds 2021:

Joona Sikiö:

Alkukauden kentällemeno-ongelmien jälkeen paransi otteita ja läpi kauden tärkeässä roolissa. Prosentit varmasti turhan pienet. Varsinkin livenä näkee ja kuulee mikä joukkuepelaaja ja tsemppari Joona on. Pitkään tehnyt töitä lukkaripelin eteen ja sitten tulee tiputus etenijäjokeriksi ja siitä huolimatta joukkue edellä kokoajan. Toivon kovasti, että talvella kovalla treenillä saisi räpylän käteen ensi kaudeksi. Mahdollinen nro. 1 ensi kaudelle, jos ei sisään ole uutta ukkoa siihen tulossa (Lantiainen? Lukkari? ).

Miitri Pesonen:

Ulkopeli rautaa, todella hyvä sieppari ja oli rautainen kaksikko Keinäsen kanssa edessä. Nro. 1 oli väärä, sen tietää pelaaja itse ja kaikki muutkin, mutta pakon edessä tämä. Loppukauden peleissä osoitti mikä numero löytynee ensi kauden avauksessa hihasta ja se on 2. Todella hienoa peliä tässä roolissa ja ajoi itsensä ykköskärkeen.

Ville Pietinen:

Hyvän viime kauden jälkeen siirto Imatralle ja perusvarmaa peliä ulkona. Käsi ei huippuluokkaa. Hyvä nro. 2, alkukaudesta todella hyvä ja loppukaudesta peruspeliä. Ei omaan silmään loistanut muttei pettänytkään. Harmittava loukkaantuminen, mutta onneksi pystyi jokerina pelaamaan. Eteneminen näytti ajoittain vaikealta, onko vaivaa vai ei vain kulkenut. Menisikö numerolla 3 ensi kaudella (olisi hyvä jokeri myös)?

Juho Keinänen:

Se oli siinä. Nimittäin nousu etukenttäpelaajien eliittiin. Upea kausi 1.vahtina ja mailanvarressa upeaa työskentelyä. Miten maukas onkaan miehen 2-rajaleikkuri. Upeimpana muistona kotipeli Kiteetä vastaan, kaksi paloa ja 3 miehellä tehtävä juoksu. Keinänen tulee viimeisenä 1-2 tilanteessa ja 2-rajasta läpi ja 2 juoksua. Upea hetki Ukonniemessä. Nautin Keinäsen tuuletuksista ja eläytymisestä. Loppukaudesta löi esittelyssä rintaan, tulkitsin että logoa. Ajoissa tehty sopimus Sotkamoon. Onhan Sotkamo Sotkamo, mutta lienee silti hetkittäin harmittanut.

Konsta Hyötyläinen:

Joukkueen paras pelaaja mielestäni tällä kaudella, koska räpylässä rooli suuri ja otti koko ulkokentän haltuun pudotuspeleissä. Ei kauas jäänyt Jussilan pelaamisesta linjassa. Mailassa myös loistava, vaihtaminen ja kotiutus toimii. Tuulettaja, pelistä nauttija.. näistä tykkään. Hienoa, että jatkaa. Toivottavasti loukkaantumiset on takanapäin ja jatkaisi Imatralla kauan. On palkkansa (korotuksen) ansainnut ja jos Toivola lähtee, niin kapteeni on tässä. Koko IPV:n kausi ja taistelu kongretisoitui tässä miehessä.

Mikko Kosonen:

Ulkona perusvarmaa peliä, sisällä kausi pettymys. Toki iso osa kaudesta meni paikassa, jossa ei mahdollisuuksia liiaksi tullut, mutta potentiaali paljon paljon parempaan, joka kongretisoitui viime kaudella. Jatkaa varmasti ja syytäkin.

Eino Puustinen:

Perustekijä, ei petä mutta vaatisi töitä nousta kärkipelaajaksi. Jäi mieleen, että poltti hyvin 1-rajanäpyistä. Kesällä ei mahtunut kokoonpanoon Lehdon viedessä paikan, mutta niin vain se oli Eino kun nautti puolivälieräpeleistä. Eiköhän jatka, taistelee paikasta yhdeksikössä.

Sasu Iivarinen:

En muista mistä kuulin, mutta kuvailtiin Mäkisen luottopakiksi. Hyvin kuvailtu. Erittäin hyvä 2-vahti, mailassa odotin enemmän. Välillä parani ja numero pieneni, mutta sitten taas suureni. Toki hyvin rajalliset mahdollisuudet peräpäässä. Sopimus ensi kaudesta ja hyvä niin.

Aleksanteri Haukka:

Mailassa rooli olematon, paikan tullen onnistui vaihdotkin. Jollain tavalla mielenkiintoinen hakeva koppari, räväkkä ja rohkea pelaamaan ja osin tästä johtuen kauden mittaan pahojakin virheitä jotka maksoi myös pisteitä. Välillä menettikin pelipaikan, mutta loukkaantumisten myötä loppukausi kokoonpanossa. Riippuu Oskari Lukkarin jatkosta, mutta Haukassa näkyy potentiaalia ja ei mahdoton ollenkaan. Välillä mokan tehtyään pää on painuksissa turhan monta vuoroparia.

Rasmus Surakka:

Ei tarvitse lisätä mitään, miehestä on puhuttu paljon ja tullaan puhumaan. Ansaitsee kaiken suitsutuksen. Pitkä jatkopahvi ja talvella fysiikkatreeniä.

Tommi Piirainen:

Valkeapäältä rohkea ja hyvä haku. Alkukausi upeaa peliä. Koronatauon jälkeen tuntui ajoittain, että oliko mieli jo Tampereella. Välillä ihan yössä, mutta silti yksittäisiin hetkiin tärkeitä lyöntejä. Mukavan leppoisa kaveri haastatteluissa. Olisin toivonut jatkavan, mutta Mansen kirkkaat valot oli liikaa nuorelle miehelle.

Juho Toivola:

Upea pelaaja ja kapteeni. Harvassa on jokeri, joka osaa vaihtaa, kotiuttaa ja pystyy etenemään. Sen lisäksi räpyläkin sattuu tarvittaessa käteen. Kahdessa kaudessa Imatralla noussut kirkkaimpiin tähtiin ja varmasti on puhelin laulanut läpi kauden. Huhut vievät muualle, mutta jos ei vielä sopimusta, niin kaikki rahat tiskiin mitä tarvitaan ja jatkopahvi. Jos lähtee, niin toivottavasti Jomaan, istuu Allun saappaisiin. Mutta toivottavasti ei!

Oskari Lukkari:

Lyhyeksi jäi otanta, mutta mielenkiintoinen tapaus. Onko vapaana? Samassa paketissa olisi kärki ja koppari. Haukka vai Lukkari, saa nähdä.

Leevi Lehto:

Mielestäni onnistunut pesti Imatralla. Pelasi hyvin linjassa, sisällä ehkä väkisin pidettiin liian pienellä numerolla. Hyvä laina.

Ilkka Ylitalo ja Veeti Lankinen esiintyi myös IPV:n paidassa ja Lauri Yrjölä oli ainakin merkattu kerran avaukseen, mutten muista että pelasiko Haukka sen pelin kuitenkin. Taneli Lassila kävi lukkarina SiiPe-IPV harjoituspelin.

Jani, Pelinjohto, valmennus, huolto, taustajoukot, talkoolaiset ja fanit ansaitsee myös suuren kiitoksen!

Upea kausi, upea joukkue, upea Ukonniemi! Go REDS!

EDIT:

Se tärkein jäi. Tämä porukka ei ollut vain kasa yksilöitä. Tämä porukka oli JOUKKUE.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
10
Kiitos pesäpallokatsojan ominaisuudessa IPV:lle siitä, että teitte puolivälieräsarjasta noin hienon tapahtuman (kiittäisin myös Mansea, mutta se ei kuulu tähän ketjuun). Näkemäni neljän pelin perusteella (kolme Tampereella ja #4 Imatralla) toivon, että joukkue pysyy mahdollisimman hyvin kasassa. Siinä tapauksessa en näe mitään estettä sille, että ensi vuonna "asiantuntijoidenkin" mielestä superissa on kuusi tasavertaista mestarikandidaattia.
Palloveikon kirjoitus oli sellaista tasoa mitä ei keskustelupalstoilta luulisi löytyvän, ihan kultamitaliluokkaa. Ehkä se, kun sanoit neljännen pelin ratkaisseen sarjan, oli totta, mutta minusta vain Mansen itseluottamuksen suhteen. IPV:n tankin tyhjenemisestä minusta ei ollut kyse. IPV teki yhtä vuoroa lukuunottamatta kaikissa kolmostilanteen (yht.15), ja minusta pelasi ulkona yhtä hyvin kuin muulloinkin. Laskin että kahdeksan ensimmäisestä kahdestatoista juoksusta tuli ihan ottamattomilla lyönneillä, samat olisivat tulleet vaikkapa Joensuun kentästä.
Kaikkea hyvää IPV:n joukkueelle ja kannattajille, nähdään taas ensi kesänä ainakin Kaupissa.
 
Viestejä
339
Haminasta vapautui juuri iso nippu pelaajia, joita saattaisi kiinnostaa pelaaminen IPV:ssä. Esim. Rouhiainen ja Heikkilä.
Toivottavasti kiinnostaisi myös Sasu Toikkaa, kun etupelaajaa Keinäsen lähdön myötä tarvitaan. Tiedä sitten, mitkä ovat IPV:n tai Toikan ajatukset… Toisaalta, jos joitain nuoriakin pitäisi ajaa sisään, niin onhan siinä Valkeapäällä miettimistä, sikäli jos tuosta kolmikosta on Imatralle halukkaita tulijoita.
 
Viestejä
111
Toivottavasti kiinnostaisi myös Sasu Toikkaa, kun etupelaajaa Keinäsen lähdön myötä tarvitaan. Tiedä sitten, mitkä ovat IPV:n tai Toikan ajatukset… Toisaalta, jos joitain nuoriakin pitäisi ajaa sisään, niin onhan siinä Valkeapäällä miettimistä, sikäli jos tuosta kolmikosta on Imatralle halukkaita tulijoita.
Mielestäni olisi todella suuri riski minkään superpesisjoukkueen tarjota sopimusta Sasulle. Nykykunto kaukana uran huippuajoista enkä jaksa uskoa että juoksu tulee koskaan palaamaan sellaiseksi mitä on joskus ollut. Ulkonakin sähäkkyys kaukana. Teille sen sijaan Rouhi sopisi varmasti paremmin kuin hyvin, pomminvarma kentällemenijä.
 
Viestejä
779
Heikkilää huhuiltu jo aiemmin tulevalle kaudelle Imatralle. Olisiko Toikka nykytasollaan vahvistus? Rouhiainen solmi aiemmin tällä kaudella jatkosopimuksen Haminaan ja kertoi viihtyvänsä siellä, mutta viihtyykö kuitenkaan Ykkösessä? Siinä saataisiin samalla koppari.
 
Viestejä
325
Heikkilälle en nää oikein roolia, kun on jo Pesonen ja Pietinen purkamassa 1-tilannetta. Toikka olisi kyllä mieluisa vahvistus, jos vaan saa itsensä täyteen kuntoon. Mutta mihin on seuralla varaa? Laakso tulee Keinäsen tilalle niin on varmasti kalliimpi pelaaja ja todennäköisesti kaikista jatkosopimuksista on joutunut hiukan nykyistä enemmän maksamaan. Varmaan aika merkittävä tekijä on mitä Toivola tekee, jos lähtee niin sieltä vapautuisi euroja käyttöön varmaan aika kivasti.
 
Viestejä
1,570
Tässähän alkaa jo jännittää, ketä huomenna julkaistaan. Lienee jatkoja ainakin suurin osa. Sotkamosta ja Kouvolasta ei ainakaan ketään julkaista, ja tuskin Haminastakaan, vaikka tätä suunnitelmaa olisi ainakin teoriassa mahdollisuus nyt muuttaakin. Toivola odotuslistan kärjessä. Veikkaan, että jos ei huomenna, niin ei ollenkaan.
 
Viestejä
339
Tässähän alkaa jo jännittää, ketä huomenna julkaistaan. Lienee jatkoja ainakin suurin osa. Sotkamosta ja Kouvolasta ei ainakaan ketään julkaista, ja tuskin Haminastakaan, vaikka tätä suunnitelmaa olisi ainakin teoriassa mahdollisuus nyt muuttaakin. Toivola odotuslistan kärjessä. Veikkaan, että jos ei huomenna, niin ei ollenkaan.
Tuskin Toivolan nimeä huomenna julkaistaan, mutta olisihan se mukava yllätys.
 
Viestejä
13,081
Heikkilää huhuiltu jo aiemmin tulevalle kaudelle Imatralle. Olisiko Toikka nykytasollaan vahvistus? Rouhiainen solmi aiemmin tällä kaudella jatkosopimuksen Haminaan ja kertoi viihtyvänsä siellä, mutta viihtyykö kuitenkaan Ykkösessä? Siinä saataisiin samalla koppari.

HP:n putoamisen myötä tehdyt sopimukset purkautuvat. Eli siinä mielessä Rouhimon vapaa pelaaja tekemään sopimuksen.
 
Viestejä
325
Tässähän alkaa jo jännittää, ketä huomenna julkaistaan. Lienee jatkoja ainakin suurin osa. Sotkamosta ja Kouvolasta ei ainakaan ketään julkaista, ja tuskin Haminastakaan, vaikka tätä suunnitelmaa olisi ainakin teoriassa mahdollisuus nyt muuttaakin. Toivola odotuslistan kärjessä. Veikkaan, että jos ei huomenna, niin ei ollenkaan.
Pelkkiä jatkoja tulossa, uusia ei kai ole vielä kun Laakson kanssa, joten sen kanssa odotellaan pesiskauden päätökseen. Haminasta jos tulee joku/jotkut niin tuskin on päätöksiä vielä tehty, kun vasta tänään ratkesi sarjataso. Toivolalla ei ainakaan vielä ole sopimusta kuulemma Imatralle, mutta ei hajua onko tehnyt muualle vai voisiko vielä jäädä. Toivottavasti jää.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös