Hirvittävän kiireinen viikko, mutta nyt ehtii vähän vastatakin.
Mikäli Nokkala oli vain yhden stintin, silloinhan se on eri asia ja täysin hyväksyttävä. Hacklin sitten oli se ongelma. En niin tarkkaan ole IPV:n pelejä tai kokoonpanoa seurannut, pahoittelut virheestä.
Sanon nyt vielä kerran, että ei ole Imatra tehnyt mitään väärää ja tämä kritiikki ei kohdistu seuraan. Joten ihan rauhassa vaan, ei kannata jokaisesta asiasta kiihtyä nollasta sataan hetkessä ennen kuin on edes miettinyt mistä toinen kirjoittaa.
En minä kritiikistä kiihdy vaan siitä että ihmiset jauhaa paskaa kun eivät ole perillä asioista ja sitten luovat näistä vääristä väittämistä totuuksia muiden silmissä. Nokkala oli tosiaan yhtäjaksoisen stintin.
Haluat kovasti olla eri mieltä kaikesta, mutta vastataan nyt tähän kuitenkin. Heikkeneekö se ulkopeli oikeasti niin paljon? Esimerkiksi Seppäsen ulkopeliä on jossain kehuttu jopa. Kumpi on suurempi ongelma, ettei lyödä juoksuja vai se että annetaan muutama? Ei meistä kukaan pysty vastaamaan absoluuttisesti tähän, ei myöskään Mäkinen. Se on kuitenkin selvää, että Imatralla on tällä hetkellä kaksi pelaajaa, joilta voi kohtuudella odottaa lyötyjä juoksuja. Silloin kun jotain pitää yrittää, niin ehkä voisi kokeilla sitä, että näille kavereille annetaan siihen mahdollisimman paljon mahdollisuuksia.
Mä en nyt tiedä katsotko pelejä livenä vai vain Ruudusta ja kuinka paljon tarkkailet ulkopeliä mutta joo, Seppänen oli hyvä ja lupaava mutta silti vielä raakile. Seppänen ja Kosonen pelasivat kulmia vaihdoissa ja ei heitä ihan syyttä juoksutettu kentän läpi puolelta toiselle niin että Kosonen on heittäjän ja Seppänen vastaanottajan puolella. Kososen todella kovan heittokäden menettäminen johtaisi todellakin vastustajilla lisääntyviin tilannemääriin, Kosonen ihan syystä on myös nollassa ollut kakkoskulmana tai kauempana polttajana - kova käsi voi niiltä paikoilta haastolyönneistä polttaa. Kohosen tulo ulkokentälle kolmosvahdiksi vei tarpeen juoksuttaa kentän läpi miehiä kun myös toisesta kulmasta löytyy heittouhka.
Ei Mikko Kosonen siis mikään ulkopelin tähti ole vaan vahva ja kovakätinen tuki- ja runkopelaaja.
Imatran tilanne on aika vahvasti se että tilanteet syntyy kärjestä jos on syntyäkseen, ne harvat kakkoskärjen tilanteet ei ehkä anna syytä rikkoa jo valmiiksi rikkonaista ulkopeliä. Toki joo jos lyöjät olisi jokereina niin siinä voisi olla vielä Hyötyläinen pitkässä kärjessä lisävaihtajana mutta toisaalta niissä tilanteissa usein olisi jo siihen malliin paloja alla että lyötäisiin muutenkin jo jokeria vaihtamaan.
Kumpikaan ei ole oikeasti lyöjäjokeri ja senhän suurin osa on tiennyt jo syksystä alkaen, Imatralla ei sellaista ole tälle kaudelle, ei sitä ollut Laaksokaan. Imatra saa ilman näitä kahta kohtuullisen kärjen, jossa on vielä Sikiö myös jokerina käytössä. Itse ohjaisin erittäin vaikeassa tilanteessa 1.ja 2. kotiutustilanteen aina näille herroille. Jos sekään ei toimi, niin en muuta enää tuosta paketista keksi. Yksi vaihtoehto on tietysti, että selitellään ja odotetaan säilytäänkö sarjassa vai ei.
joskus.
Lyöjäjokerillakin täytyy olla jotain annettavaa, ei se pelkkä nimitys jokeri tee mitään. Vaikka toki huippujokerit on kova juttu niin kotiuttaja on kotiuttaja riippumatta siitä osaako pelata ulkona. Ei kukaan valittaisi Puhtimäestä, Rinta-Ahosta, Puputista, Möykky Korhosesta tai Latvalasta että pitäisi ryhtyä jokeriksi ja nämä miehet on joukkueilleen arvokkaampia kuin yksikään jokeri. Kunnossa oleva Laakso on kuulunut samaan porukkaan. Kohonenkin aikanaan mutta siitä on jo aikaa.
Juha Korhonenkin pelasi numerolla yli 500 ottelua, jokerina kasassa on alle 300 peliä mutta olihan se huippukotiuttaja jo aikanaan. Roopesta ei sitten edes tarvinne sanoa mitään.
Kyse on siitä ketkä kykenee ottamaan miestä kotiin. Seinäjoen tai Kankaanpään puolelta voi katsoa miltä näyttää kun jengissä on kaksi puhdasta lyöjäjokeria jotka ei saa miestä kotiin ja päälle vuotava ulkopeli. Mutta ei se ryhtyminen jokeriksi nyt suoraan tee tälle asialle mitään. Tai kyvyttömyys ulkopeliin. Kouvola on ollut mitalipeleissä ilman lyöjäjokeria ja siellä pääkotiuttajien joukossa oli Laakso. Vähän köyhän miehen Kouvola tässä oli yritetty olla kun sitä tykkijokeria ei saatu. Siinä vaan oli paljon Laakson varassa ja muut hajoamiset rikkoi sitten kuvion lopullisesti.
Ottaisin muuten Hallasuon heti Imatran joukkueeseen, vaikka ei olekaan sarjan kärkeä roolissaan. Kaikesta vain korostuu nyt sinällään erittäin arvokasta työtä tehneen Valkeapään virhearviointi ja näitä nyt vain sattuu tekevälle aina joskus.
Tämän hetken porukkaan Hallasuo mahtuisi mutta on tosiaan kotiutustehoiltaan Toikkaa, Kohosta ja Kososta heikompi, viimeisintä aika selkeästikin.
Piste otettu käytännössä yhdellä lyönnillä, mikä oli juoksun arvoinen, mutta kopparit joskus avittavat sopivasti.
Mutta tästä haluan vielä kysyä kun jäin miettimään että millä skenaariolla se kumura takakulmaan kopparin yli voi edes olla yhden lyönnin arvoinen, sehän on joko läpi tai koppi. Ja sarjan ehkä heikointa kolmoskopparia vastaan on hyvä lyödä painetta ja olihan se ihan helvetin hieno siivu.