Supervuoro Verkkolehti »

Imatran Pallo-Veikot 2019

Viestejä
1,573
Kai ne parastaan yrittää? Eikö tässä vaiheessa kautta sarjataulukko ole aika lahjomaton? Tarkoitan siis, että näin syksyllä kyllä sarjataulokosta näkee tason muihin. Vain vaihtoehtoisessa todellisuudessa sijoitukset annetaan selässä olevien nimien perusteella. Noilla nimillä koko joukkue huomioiden pääsi tänä vuonna noin pitkälle.
Eikä siellä mitenkään kovia nimiä ole edes, korkeintaan hitusen parani joukkue viime kaudesta, ja kyllä sekin menetettiin Sikiön oppivuodessa. Kahdeksas sija oli maksimi tälle porukalle, ja siitä ollaan nyt jäämässä, mutta ei tämä katastrofi tai edes huono ole. Karsinnat olis ollu sitä,varsinkin kuoleman karsinta.
 
Viestejä
1,573
Todella huonoja kotiutuksia nyt tärkeässä pelissä. Dallan yllätysveto oli hyvä, mutta ulkopelaaja sattui nyt olemaan oikeassa paikassa. Jos etumiehen ohitti, niin olisi ollut läpi.
 
Viestejä
1,573
Ja sama jatkuu, yksikään merkattu ei edes lähellä onnistua. Tai oli Kurikalla yksi 1. jaksolla, mutta meni kopiksi ja sillä vielä edettiin kolmosellekin ja tilanne kuivui.
 
Viestejä
363
Vaikka tässä nyt on vielä mahdollisuudet pudotuspeleihin, niin kohtuuttoman paljonhan IPV kärsi myös "välisarjasta", joka oli päävastustajiin nähden huomattavasti kovempi. Neljä lisäpeliä Hyvinkäätä ja Kouvolaa vastaan oli hieman liikaa Redseille tällä kaudella. Mutta minkäs teet maantieteelliselle sijainnille...
 
Viestejä
1,573
Nyt pidetään jaksovoitto, niin KaMan voittaessa sekin antaa tsäänssin vikalle kierrokselle. Mutta kahtahan tämä huutaa.

Sanokee nyt muutkin jottai.
 
Viestejä
468
Onpa lapsellista käytöstä Imatran katsomossa. Väärää huudetaan katsomosta ja kun siitä huomautetaan siirrytään huutamaan "VÄÄÄ....! "

Kannustaminen on tarpeen, peliin sekoaminen ei.
 
Viestejä
1,573
Dalla kyllä surkea tänään, voi helvetti. Onneks ymmärsivät vaihtaa viimeiseks kotiuttajaks, Vilanderkin sai lyödä ensin. Muuten ois hävitty 2-0.
 
Viestejä
363
Usko loppui itsellä jo, mutta UPEAA IPV (ja kiitos KaMa)! Kuka menee jatkoon jos kaikki kolme häviää 0 pisteellä viimeisellä kierroksella? Ilmeisesti voitot ratkaisevat tasapisteissä ja Imatralla sekä Kiteellä molemmilla niitä 13?
 
Viestejä
783
Usko loppui itsellä jo, mutta UPEAA IPV (ja kiitos KaMa)! Kuka menee jatkoon jos kaikki kolme häviää 0 pisteellä viimeisellä kierroksella? Ilmeisesti voitot ratkaisevat tasapisteissä ja Imatralla sekä Kiteellä molemmilla niitä 13?
Ilmeisesti redsit koska eniten kolmem pisteen voittoja.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös